Blogin arkisto

Hyvä ja huono palvelu -kilpailu: "Asiakas teidän palkkanne maksaa!"

Share |

Perjantai 16.7.2010 - Kirjoituskilpailun satoa


”Sain hyvää palvelua helsinkiläisessä morsiusliikkeessä, kun myyjä osasi arvioida oikein kokoni ja ensimmäinen sovittamani hääpuku oli juuri sopiva minulle!”

”Mielestäni myyjän ei pitäisi koskaan "tuomita" asiakasta esim. ulkonäön tai vaatetuksen tai sukupuolen perusteella.

Itselläni on käynyt useasti niin, että kauppaan mennessä olin/ olimme valmiit ostamaan jonkin tietyn tuotteen tai jopa tuhansien eurojen ostokset, mutta myyjän ylimielinen asenne ja kohtelu on saanut vaihtamaan liikettä. Tällainen toiminta on todella ala-arvoista.

No, onneksi vielä löytyy liikkeitä, jossa oikeasti palvellaan asiakkaita, tuomitsematta heitä etukäteen mielessä! Olkoon tämä muistutukseksi tahi opetukseksi etenkin myyjille!!!

Kyllä sitä rahaa voi olla, ilman että pitää olla pukeutunut kuin pukupelle konsanaan!

Muistakaa aina, että asiakas teidän palkkanne kuitenkin maksaa! ;)”

”Silja Linen virkailija teki vaikutuksen etsiessään edullista lähtöä ja teki muutoksen jo varattuun matkaan. Olisi ollut helppo sanoa, ettei löydy, koska en nähnyt sitä ruutua.”

Kirjoitukset ovat Yrittäjälinjan kirjoituskilpailusta, jossa osallistujia pyydettiin kertomaan kokemuksiaan niin hyvistä kuin huonoista palvelukokemuksista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini