Yritysten ja kuluttajien kannalta korkotaso on talouden tekijöistä keskeisimpiä. Korot ovat yhä historiallisen alhaisella tasolla, vaikka euriborit nykäisivät ylös kesän aikana; nyt sekin piikki on tosin jo taittunut. Kansalaisia varoitellaan silti hallitusta myöten varautumasta korkotason nousuun, mikä sinänsä on oikein. Jos lainat on sidottu liukuvaan korkoon, yritykset ja kuluttajat voivat ajautua vaikeuksiin, jos sietokyky on laskettu liian optimistisen korkokehityksen mukaan.

Ikuisesti korot eivät kellarissa pysy, mutta koska ja missä tahdissa ne nousevat? Kukaan ei voi sitä varmuudella tietää, mutta jotain voi päätellä korkojen reunaehdoista ja historiasta.

Korko eli rahan hinta koostuu kolmesta tekijästä. Ensimmäinen on inflaatio eli rahan arvon muutos. Jos inflaatio on prosentin vuodessa, rahan lainaajan on otettava prosentin korko pelkästään saatavansa reaalisen arvon säilymiseksi. Muut elementit ovat riskilisä ja luotottajan voitto. Nämä kaksi tekijää määrittävät luotottajan marginaalin, joka lasketaan viitekoron päälle.

EKP:n ohjauskorko on nyt tasan prosentin. Yleisin viitekorko euribor liikkuu ohjauskorkon mukana, hiukan sen yläpuolella. EKP:n edellytetään keskittyvän hintavakauteen. Sen tavoitteena on pitää inflaatio noin 1-2 prosentin haarukassa.

Euroalueen inflaatio on tällä hetkellä hiukan päälle prosentin eli EKP:n tavoitehaarukassa. Jos inflaatio kiihtyy yli haarukan, ohjauskorkoa nostetaan. Inflaatio lasketaan hintakoreista, joiden kehitystä seurataan kuukausittain. Korit koostuvat laajasta kirjosta hyödykkeitä, joita painotetaan sen mukaan, kuinka suuren osan niiden kulutus taloudessa muodostaa. Tärkeimmät tuoteryhmät ovat elintarvikkeet, asuminen ja kulkuvälineet. Inflaation ennustetaan kiihtyvän hiukan ainakin Suomessa lähinnä välillisten verojen vuoksi, muttei merkittävästi. Ja EKP määrittelee linjansa suurten eurotalouksien pohjalta.

Inflaatiolle löytyy kilpailevia selityksiä, mutta yleisimmän käsityksen mukaan sen aiheuttavat rahamäärän kasvu ja talouskasvu. Taloudessa liikkuvan rahan määrä on keskuspankkien vastuulla. Jos ne laskevat runsaasti halpaa rahaa markkinoille, kanavoituu se erilaisiin hyödykkeisiin, ja niiden hinnat lähtevät nousuun. Tästä on nyt selvästi kyse asuntomarkkinoilla: matalakorkoista rahaa tulvii markkinoille enemmän kuin hyödykkeitä eli asuntoja, minkä seurauksena asuntojen hinnat ovat nousseet vuodesssa rajummin kuin koskaan historiassa. Toisaalta muissa keskeisissä hyödykeryhmissä piikkiä ei ole ollut.

Talouskasvun kiihtyessä hyödykkeiden kysyntä kasvaa ja niiden hinta nousee. Tämä mekanismi ei ole kuitenkaan yksioikoinen, koska tuottavuuden kasvaessa hyödykkeiden hinnat voivat pudota. Tästä tarjoaa parhaan esimerkin informaatioteknologia, kuten tietokoneet. Niiden hinnat suhteessa laitteiden tehoihin ovat laskeneet reippaasti sitä mukaa, kun kehitys alalla on edennyt.

Historiallisesti inflaation kiihtyminen on silti sidoksissa talouskasvuun. Kun noususuhdanne ylikuumentuu, nostaa kova kysyntä hyödykkeiden hintoja enemmän kuin kohentuva tuottavuus niitä pitää kurissa. Samaa tahtia keskuspankit nostavat ohjauskorkoa.

Normaalisti inflaatio- ja korkosyklit kulkevat samassa tahdissa kuin talouden suhdanteet. Nousukaudet kestävät tavallisesti kolmesta viiteen vuotta. Nousussuhdanteen lopussa ohjauskorot ovat korkeimmillaan, viimeksi ne kävivät yli neljässä prosentissa. Laskusuhdanteen tullessa hyödykkeiden kysyntä vähenee ja inflaatio laantuu, mikä johtaa ohjauskoron laskemiseen.

Taantuma päättyi jo noin vuosi sitten. Tavallisesti suhdanteen kohentuminen jatkuu ainakin pari vuotta, ja samalla korkosykli nakuttaa pikku hiljaa yläviistoon. Mutta elvytyksen leikkaaminen, valtioiden raskaat velkataakat ja teollisuudessa jatkuva ylikapasiteetti pitävät suhdannenäkymiä epävarmuuden tilassa. Vientivetoisen Saksan talous jyllää voimalla, mutta Yhdysvalloissa talouskasvun vauhti jo laantui.

Epävarmat näkymät heijastuvat pitkiin korkoihin, jotka ovat pudonneet takaisin samoille tasoille kuin finanssikriisin raivotessaan pahimmillaan 2008. Jos korkomarkkinat odottavat inflaatiota, pitkät korot nousevat, ja toisinpäin. Korkomarkkinat ennustavat siis nyt matalaa inflaatiota - samalla myös talouskasvun hiipumista.

Rahamarkkinat eivät ole erehtymättömät, mutta niiden ennustuskyky on yleensä hyvä, koska suurilla sijoitusinstituutioilla on käytössään paras mahdollinen markkinatieto. Viime noususuhdanteen lopussa pitkät korot lähtivät laskuun jo alkukesästä 2007, vaikka inflaatiotahti oli tuolloin reipas. Korkomarkkinoiden ennustama matala inflaatio sitten toteutuikin – rajun laskusuhdanteen muodossa.

Epävarmojen suhdannenäkymien ja pitkien korkojen perusteella ohjauskoron ja euriborien reippaita loikkia ei tarvitse hermoilla kuin aikaisintaan vuoden parin kuluttua. Rymisten korot eivät joka tapauksessa normaalisti nouse, vaan tahti on luokkaa prosenttiyksikkö per vuosi.

Heikki Ikonen