Blogin arkisto

Menestyjät erottuvat kaikkialla

Share |

Torstai 10.3.2011 klo 8:32 - Rauno Korpi


 

Nostamme muutamia aikaisemmin sivustollamme julkaistuja kirjoituksia uudelleen kommentoitaviksi. Osallistu keskusteluun ja ota kantaa!

 

Yritysvalmentajan taipaleella pyrkii aistimaan menestymisen ja toisaalta menestyksettömyyden juurisyitä.  Ainakin muutamien tekijöiden toteutumisella näyttävät menestymisen edellytykset paranevan oleellisesti sattumaa paremmiksi. Näiden menestystekijöiden hyväksyminen on helpohkoa, mutta käytännössä toteuttaminen onkin jo sitten aivan eri juttu.  Avaan seuraavia näkemyksiä vain pintaa raapien. Lukija syventyköön niihin omilla tulkinnoillaan pyrkimyksenä hyötyä niistä itse esimerkiksi yrittäjänä tai vähintäänkin yrittäjyysasennetta omaavana.

Menestyjillä on selkeä, kirkas johtotähti. Ei tosin hienoon liikeideamuotoon rakennettuna. Miksi, mitä, miten ja kenelle -kysymyksiin on selkeät vastaukset.

Tyytyväiset asiakkaat ovat menestyjien parhaita markkinoijia. Ostettujen ilmoitusten vaikutus on minimaalinen hyviin käytännön kokemuksiin perustuviin suosituksiin verrattuna.

Pelkkä rajukaan into ei riitä kuin oveen koputtamiseen. Menestyjät ovat sisäsyntyisten motiiviensa takia valmiit pistämään kaiken likoon kovalla tekemisellä. Perse nousee penkistä ja lähdetään tekemään se, mitä tehtävä on.

Ansaintalogiikan realismi on siinä, että mieluummin pian kuin myöhään tulorahoitus alkaa ylittää kulupuolen. Ylioptimistisilla kuvitelmilla toimiessa tulee lunta tupaan, jos kannattavaa kauppaa ei synnykään.

Jatkuvaan uudistumiseen ja kehitystyöhön menestyjät satsaavat paljon. Liiketoiminta on asiakas- ja markkinatarvelähtöistä. Huomispäivälle on rakenteilla koko ajan uutta tai uudella fiksummalla tavalla tuotettua.

Menestyjät katsovat usein peiliin ja kykenevät hanskaamaan paremmin omaa ajankäyttöään. Itsekuri kestää, on valmius kyseenalaistaa omia tottumuksiaan. Menestyjät kykenevät sanomaan ei, kun muut ovat toisten vietävissä. Punainen johtolanka on työn arjessa mukana: suunnataan ajankäyttöä oleelliseen.

Tämän päivän verkottuminen on erityisesti yhteistyökiinnostusta.  Kontaktipinta perustuu hyviin ihmissuhteisiin, joiden kanssa pystytään luomaan jotain uutta ja molempia osapuolia hyödyttäviä toimia. Tänään pystyy yhä vähemmän tekemään yksin – ainakaan kovin kustannustehokkaasti.

Menestyjä hyväksyy – jopa kaipaa – jännitteitä, koska kasvu käy pääsääntöisesti kipujen kautta. Hän on itse valmis siirtymään rutiinityyppiseltä mukavuusalueelta vaativien haasteiden pariin ja haluaa olla myös esimerkkinä päätösten ja monien muutosten toteuttamisessa. Virtaa riittää, eikä huimaa!

Yrityksen todellista mainetta ei luoda komeilla kulisseilla. Mahdolliset talouden resurssit suunnataan hyvin tarkasti sinne, mistä niistä on eniten hyötyä. Mielihyvähankkeet jätetään muiden leikittäviksi.

Menestyjät tunnistetaan nopeasta päätöksentekokyvystä. He eivät analysoidessaan tarvitse kaikkea saatavaa tietoa, vaan uskovat sisäisellä vaistollaan päätöksenteon nopeuteen. Nopeat syövät hitaat pohdiskelijat.

Informaatioähkyssä elettäessä on useinkin tarpeellista kysyä, onko kyseessä fakta vai pelkkä mielipide. Merkittävän oivaltaminen on oleellista. Liian moni elää kuin sillisalaatissa, josta ei osaa erottaa ainesten osuutta eikä vaikutusta.

Menestyjät arvostavat ihmistä. Kohtaamistilanteissa he kohtelevat ihmistä eivätkä käsittele häntä.  Ihmisen subjektiudella on kokemuksena suuri merkitys verrattuna kokemukseen käsittelyn kohteena eli objektina olemisesta.

Luotettavuus on maineen tae. Markkinointi ei ylilupaa eikä kauppoja tehdä tilanteessa, jossa tiedetään toimitusaikojen pettävän. Luotettavuus romahtaa silloinkin, kun jää kiinni niin sanotuista valkoisista valheista. Luottamus ansaitaan konkreettisten kokemusten kautta – eikä siitä tarvitse edes puhua. Teot vaikuttavat aina. Joko luottamusta vahvistavasti tai sitä pahastikin heikentäen.  Asiakkailla on tänään paljon vaihtoehtoja. Samaten omilla työntekijöillä voi olla muitakin vaihtoehtoja tarkoituksellisen elämänsä polulla.

Valmentajataustaisena päätän tämän stoorin haasteeseen kunnollisesta harjoittelusta. Väitän, että hyvinkin tehtyjen strategioiden ja toimintasuunnitelmien epäonnistumiset johtuvat hyvin usein sisäänajon ja harjoituksellisen toistamisen riittämättömyydestä.  Eli vajaatehoisesta johtamisesta.  Menestyjä vie asiat loppuun asti, yhden kerrallaan vaatien, välittäen ja virkistäenkin!

Yhteistyöasentein !

Rauno Korpi

Avainsanat: Asiakas, yritysvalmentaja, menestys, menestyjä, luotettavuus, Rauno, Korpi, Rauno Korpi


Kommentit

26.10.2008 14:23  Paras, parempi, parhain

Se mikä ei tapa vahvistaa. Kaikkia ei kuitenkaan. Ahneet käyvät yleensä ahneemmiksi ja tyhmät pysyvät tyhminä.

21.12.2008 4:35  Teppis

Ajatuksia herättävä artikkeli. Palaan asiaan sulateltuani asiaa joulun yli. Kiitos.

27.3.2011 18:11  Tomppa

Menestyjät ovat useimmiten, joskaan eivät ihan aina todellakin sellaisia, että he jakavat hyvää muodossa tai toisessa. Menestymättömät kommentoivat asiaa useimmiten, ei aina, että menestyjät ovat taklaajia ja riistäjiä yms. Tietysti menestyminen vaatii kovuutta tavalla tai toisella. Vellihousut eivät milään pärjää, eivätkä he, jotka antavat omien halujensa mennä edelle joka tilanteessa. Menestyjistä pitäisi ottaa oppia enemmän ja vähemmän kateutta ja haukkumista.

5.4.2011 7:56  Susanna Lehmonen

Hyvin samansuuntaisia ajatuksia ja havaintoja on itselläkin. Keskusteltuani useiden yrittäjien tai yritysjohtajien kanssa olen havainnut yhden yhteisen piirteen. Nöyryys niin ihmisten kuin asioiden edessä, erityisesti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden. Ja tämä ominaisuus näkyy muiden kunnioittamisena, ei siis otsa maassa nöyristelynä.

Mielestäni aito menestyjä on selvillä omista vahvuuksistaan ja rajoitteistaan, pyrkii kehittymään siinä, missä on tarvetta ja kykyä sekä paikkaa niitä heikkoja ominaisuuksia muiden osaamisella. Sekä on syvällisesti ylpeä onnistumisestaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini