Blogin arkisto

Myyntityössä ihminen punnitaan

Share |

Maanantai 29.8.2011 - Pauli Vuorio


Nostamme muutamia aikaisemmin sivustollamme julkaistuja kirjoituksia uudelleen kommentoitaviksi niiden ajankohtaisen teeman takia. Osallistu keskusteluun ja ota kantaa!

Ennakkoluulo myyjästä löyhämoraalisena pysyy yllättävän tiukassa ainakin mielikuvissa. Asiaa tuntemattomien mielissä yleistykset yksittäistapauksien kautta kärjistyvät kun puhutaan myyntityöstä. Todellisuudessa ei liene kovin montaa ammattia, jossa punnitaan ihmistä niin paljon kuin myynnissä.

Onhan niin, että ei ihmisen mitta ole se, miten mennään alamäkeen, vaan kaverit punnitaan vasta ylämäessä. Henkilökohtaista myyntityötä tekevä punnertaa joka työpäivä useimmiten ylämäkiä asiakkaiden vastaväitteiden, tottumusten ja myös ennakkoluulojen kanssa. Samalla siinä oppii ihmisistä ja itsestään kaikenlaista.

Oikein kunnon myyntihenkilöllä on varaa noudattaa ihmisyyden mittaria, jonka tiettävästi on määritellyt Samuel Johnson: "Todellinen ihmisyyden mittari on se, miten kohtelemme sitä ihmistä, josta ei voi hyötyä yhtään mitään".

Ja käänteisesti: myyntimies ja -nainen näkee, miten erilaiset ihmiset kohtelevat heitä erilaisissa tilanteissa.

Entä sitten raha? Jos vain rahaa haluat, ala vaikka pankkirosvoksi. Riskit ovat kyllä hirvittävän suuria ja se on muuten laitontakin, mutta teet sitä todennäköisesti vain rahan takia. Rahanhimoisilla myyjillä ei yleensä ole kärsivällisyyttä kehittyä. Myyntityö vaatii itsehillintää.

Ja itsensä voittaminen? Kirjassa Bisneskoulu (Multikustannus) osuvasti kuvataan asiaa:

"Useimmat ihmiset pelkäävät torjutuksi tulemista. Sen sijaan, että he myöntäisivät pelkonsa, he puhuvat pahaa myynti-ihmisistä. He sanovat esimerkiksi: 'En ole myyjätyyppiä. Minulla on ammattikoulutus.' Monet jotka pelkäävät myydä, eivät halua myöntää sitä. Niinpä he katsovat alaspäin myyjiä ja myyjän ammattia."

Tee myyntityötä - saatat oppia yllättävän paljon.

Pauli Vuorio
Päätoimittaja Yrittäjälinja-julkaisut sekä myyntikouluttaja

Avainsanat: Pauli Vuorio, myyntityö, ennakkoluulot, myyjä, mielikuvat, asiakaspalvelu


Kommentit

1.4.2009 16.09  Santeri

Niin, itse olen vähän eri mieltä kirjoittajan kanssa: siis ei kuka tahansa voi ryhtyä myyjäksi.

Sehän on ihan täysin asennekysymys ja oikeastaan myös mielikuvakysymys: lukija itse määrittelee mikä myyjä oikeastaan hänelle on ja mitä myynti tarkoittaa. Jos mielikuva on väärä, mutta sen pohjalta tehdään päätöksiä niin onnistuminen on sattumasta kiinni.

Jos ajattelet että ruuanlaitto on typerää hommaa, on aika helppo olla kiinnostumatta ja jos et ole kovin kiinnostunut, niin tuskin sinulla on kovin suuria haluja olla siinä edes hyvä...

1.4.2009 16.20  Pauli Vuorio

Jaa.Ei kuka tahansa voikaan myyjäksi ryhtyä. Ainakaan tuosta vain. Tarkoitus viime kaneetilla kehottaa myymään ajattelin, että jokainen voi kuitenkin myydä ja myykin jotain: mielipiteitään, ajatuksiaan, asennettaan.... Eli olipa tehtävä tai elämä lähes millainen vaan myymme jotain aina silloin kun pyrimme muuttamaan toisten mielipidettä, perustelemaan omaa mielipidettä jne...
Tekemällä myyntityötä itse "myyjän roolissa" eli myymällä suoranaisesti jotain tuotetta tai palvelua uskon olevan kyllä hyvin tervehdyttävä vaikutus pelkästään harjoittelumielessä omaan ajatteluun ja asenteisiin jos ei myymistä sitten omaksi ammatikseen otakaan.

1.4.2009 16.32  Kokeiltu on

Yksi konsulttimaailman guru, Timo Rope, sanoi eräässä tilaisuudessa, että kunnon myyjää vie eteenpäin nimenomaan rahanhimo. Ilman sitä ei kenenkään kannata haaveilla menestymisestä myyntityössä.

Tiedä häntä, mutta myyntityö vaatii omanlaisensa tyypin. Kaikista ei siihen ole eivätkä kaikki sitä jaksa.

1.4.2009 16.37  XXX

Myyjät on koneita. Mieti nyt jotain lehtimyyjää vaikka. Illat pitkät veivataan numeroo ja kuunnellaan eitä. Sitkee pitää olla että semmosta jaksaa tehä.

Tämmösenä aikana vielä on tosi vaikeeta tehä kauppaa, myi mitä hyvänsä.

1.4.2009 18.17  Laskin

Työssään taitava myyjä kyllä tietää, että tietty prosentti pitää saada eitä, että tulee niitä kylliäkin.

2.4.2009 9.21  AVV:n Ä

Myyjän työssä pääsee kokemaan ihania onnistumisen hetkiä. Yksi mainio hetki minulla oli kun asiakas sanoi minulle: Olet sinä sitten hyvä myyjä kun olen jo monta kertaa lopettanut ostamisen, mutta aina vaan otan lisää.
Hän sanoi tämän nauraen. Ja minä en todellakaan harrasta mitään pakkomyyntiä, enkä myy huijaamalla.
Hyvä mieli tulee kun saa asiakkaalle hänen tarvitsemia tuotteita hyvään hintaan. Kaikkien etu!

2.4.2009 10.19  Petro

Hmm no hyvä itsetunto ja sitkeä asenne ovat yksiä myyjän tärkeimmistä ominaisuuksista. Jos niitä ei ole niin on aika vaikea nähdä myyntityön sopivan henkilölle.

Kuten Pauli tossa kirjottikin torjutuksi tulemisen pelosta, niin sehän liittyy suoraan tohon itsetuntoon.

4.4.2009 0.37  hakemisto

"Todellinen ihmisyyden mittari on se, miten kohtelemme sitä ihmistä, josta ei voi hyötyä yhtään mitään".

Tämä on niin totta. Valitettavasti osa ihmisistä ei läpäise tätä testiä.

22.4.2009 23.35  Nina Purmonen

"Todellinen ihmisyyden mittari on se, miten kohtelemme sitä ihmistä, josta ei voi hyötyä yhtään mitään". Tämä pitää paikkansa, on kuitenkin hyvä vielä korostaa, että se, jonka kanssa ensivaikutelmalta saatamme kuvitella ettei kauppaa voi syntyä, saattaa ollakin henkilö, jonka kanssa iso kauppa syntyy, kun jaksamme vähän nähdä vaivaa. Myyjän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin mielestäni olla pääosin ennakkoluuloton tai pyrkiä palvelemaan asiakkaita ennakkoluulottomasti. Olen samaa mieltä Vuorion kanssa siitä, että myyntityötä on turha tehdä vain rahan tähden. Jos motivaationa on myyjällä pelkkä raha, se saattaa mielestäni itse asiassa johtaa jopa parhaiden asiakkaiden menettämiseen. Näin ollen sydän tulisi olla mukana työssä ja erityisesti myyntityössä korostuukin mielestäni sisäisen yrittäjyyden tärkeys.
Vuorio kirjoittaa: "Henkilökohtaista myyntityötä tekevä punnertaa joka työpäivä useimmiten ylämäkiä asiakkaiden vastaväitteiden, tottumusten ja myös ennakkoluulojen kanssa. Samalla siinä oppii ihmisistä ja itsestään kaikenlaista." Näinhän se on. Itsellekin on paljon tullut kaikenlaista vastaan, vaikka olen töissä ollut vasta aika vähän aikaa. Sanotaan näin, että jokainen päivä on erilainen. Aluksi oli vaikeaa käsitellä valituksia ja varsinkin sellaisia, joita en mielestäni ansainnut. Helposti sitä rupesi väittelemään asiakkaan kanssa. Sittemmin olen oppinut, ettei väitteleminen kannata vaan pitäisi yrittää jotenkin muuten tuoda asiansa esille. Tärkeää mielestäni myyntityössä on itsensä kehittäminen ja oppiminen. Erityisesti sen oppiminen, miten sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Kun oppii sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin, on helpompi selviytyä jokapäiväisistä haasteista myyntityössä. Vuorion puolen vuoden takainen kirjoitus, jossa hänellä on esimerkkinä Bruce Lee, on huippu. Sopeutumisella eri tilanteisiin pääsee myyjän työssä jo pitkälle. Lisäksi on tärkeää olla sinut itsensä kanssa ja itsetunto kohdillaan. Toisaalta itselleni on käynyt myös niin, että kun itsetunto ei ole ollut niin kohdallaan, myynti on toiminut itsetunnon nostattajana. Olen Vuorion kanssa samalla linjalla eli mielestäni jokaisen tulisi edes kokeilla myyjänä oloa joskus, koska sen kautta todellakin oppii tuntemaan itseään ja muita ihmisiä täysin uudella tavalla.

29.8.2011 15.55  Kari Kuronen

Myyjien ammattitaidoista puhuen pitää 20/80 %:n sääntö paikkansa. Eli 20 % myyjistä on ammattilaisia ja 80 % tavalla tai toisella harjoittelijoita. Tämäpä taitaa pitää paikkansa muissakin ammattikunnissa.

Jos myyjä osaa kuunnella asiakasta, ei olla vain kuulevinaan, ja saa selville näin asiakkaan todelliset ostotarpeet ja motiivit ollaan tosi pitkällä (jos motiivit niin tosi pitkällä). Ne saa selville kuulemalla ja avoimilla kysymyksillä ja elekielen tulkinnoilla. Myyjän korkea moraali, luovuus, sosiaalisuus, sitkeys, kunnianhimo ja rahanhimokin edesauttavat huippusuorituksiin. Kuitenkin pohjimmaisena täytyy olla asiakkaan vilpitön auttaminen ja asiakkaan ongelmien ratkominen. Myymisprosessi on periaatteessa aivan sama myypä mitä tahansa, vain painotukset ja viipymisaika eri portailla vaihtelee. Edellinen huomio perustuu 40-vuotta kestäneeseen uraani liike-elämässa ja eniten olen työskennellyt myynnissä ja markkinoinnissa omissa yrityksissäni, jopa tehnyt vähän rahaakin.

29.8.2011 16.13  Pauli Vuorio

Olen samaa mieltä.
Vaikka yksittäisissä organisaatioissa voidaankin asiasta vääntää eri tavalla 20 / 80 sääntö on loistava yksinkertaistettu totuus hyvin monesta asiasta, vaikka se lattealta kuulostaakin. Asiaa täytyy katsoa tarpeeksi kaukaa ja laajasti, vaikka sen monesti ihan läheltäkin näkee..
Yhtälailla itsekriittisyyteen sen pätee. Esim Miesautoilijoista noin 80% kuvittelee olavansa keskimääräistä parempia miesautoilijoita ja 80 % myyjistä keskimääräistä taitavampia myyjiä jne...Erityisesti tässä 20 / 80 säännössä poikkeukset vahvistavat sääntöä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini