Blogin arkisto

Hyvä palvelu on kuin mittatilauspuku

Share |

Maanantai 17.10.2011 - Tapio Rissanen


Tämä on Tapio Rissasen Hyvä palvelu -blogisarjaa, osa 1/7.

Elämme Suomessakin jälkiteollisessa palveluyhteiskunnassa, mutta asiakkaiden kokemusten mukaan markkinoilla on suuri pula hyvästä palvelusta. Yrityksiä ja niiden työntekijöitä "kasvatettiin" useita vuosikymmeniä vähentämään palvelua ja siirtymään itsepalveluun. Asenteita ohjasi tähän suuntaan mm. käydyt "piikakeskustelut", jossa palvelu leimattiin  ihmisarvoa alentavaksi työksi. Samaan suuntaan ovat lisäksi vaikuttaneet myös työn tuottavuusvaatimuksen kasvu, työvoimapula, työn valtavat  sivukulukustannukset sekä palvelutyöllä tehtyyn lisäarvoon kohdistunut ankara verorasitus.

Palvelun  vähentäminen  näyttää olevan yhteiskuntamme  ideologinen valinta. Tämä on ristiriitainen kehitys yhteiskunnan kehitysvaiheeseen nähden. Yhteiskuntamme muuttuminen  jälkiteolliseksi  palveluyhteiskunnaksi. Tämän  ytimenä pitäisi olla juuri kehittyneet palvelut, joilla niin teollisuus- kuin palveluyrityksetkin kohentavat katteensa ja erottuvat kilpailijoistaan niin kotimaisilla kuin vientimarkkinoillakin.

Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini