Blogin arkisto

Turha uudistus

Share |

Tiistai 14.8.2012


juha2.jpg"No miksi tämä uudistus sitten tarvitaan?" Tuohon Veronmaksajien keskusliiton edustajan esittämään kysymykseen kiteytyy hyvin uuden kilometrikorvausuudistuksen kritiikki. Kysymys esitettiin valtiovarainministeriön edustajille.

Paikka oli valtiovarainministeriön järjestämä uudistusta koskeva kuulemistilaisuus ja aika tämän viikon tiistai. Paikalla minun lisäkseni usean muunkin järjestön edustaja. Ja juuri oli kuultu, että uudistuksen moottorina on myös valtion rahantarve, mutta että "ei tästä välttämättä paljoa kerry".

Niinpä. Ei kerry ei. Siitä huolimatta asiaa pungetaan väkisin eteenpäin ja pelkän poliittisen tarkoituksenmukaisuuden inspiroimana. Mahdolliset työmarkkinahäiriöt, uudistuksen tarpeettomuus ja valmistelun liika kiire eivät ole esteitä, kun Suomen - Euroopan mallioppilaan - hallituksen suuret sisäiset lupaukset on lunastettava. Etelä-Euroopan tuella on vielä kallis hinta, kun suomalaisen palkansaajan kilometrikorvaus leimataan vääräksi ja sitä sillä perusteella ja valtion ainaiseen rahantarpeeseen perustuen leikataan.

Tämä blogi on kirjoitettu sunnuntai-iltana junassa välillä Tampere–Helsinki. Minulta junan käyttäminen yksittäisellä matkalla onnistuu. Monen muun työt jäisivät pelkkään julkiseen liikenteeseen turvautumalla hoitamatta.

Juha Häkkinen
Toiminnanjohtaja

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ


Kommentit

14.8.2012 10.40  Pauli Vuorio

Eniten ihmetyttää valtavat erot hyödyn määrästä. Yhtäkkiä hyöty onkin vain kymmenesosa vähän aiemmin kaavailllusta hyödystä. Näinköhän on monien muidenkin laskelmien kanssa? Kenties niidenkin joissa on kyse kymmenistä miljardeista?

14.8.2012 13.40  Hevimies

Naurettavaa koko hyöty keskustelu, turpaan tulee kun ajat autolla työmatkoja oli kilometri korvaukset tai ei. Bensa ei ole ainoa kulu, kuta enemmän ajat sen useammmin täytyy huoltaa ja korjata. Unohamatt sitä faktaa että autosi jälleenmyyntiarvo hiipuu jokaista ajamaasi kilometriä kohden eikä tämä kompensoidu millään tavalla.

Todellinen syy tässä on saada kansalaisten katseet pois vakavista asioista kuten suomen talouden hoidosta ja eu hommeloista. Kun se kohdistuu suoranaisesti omaan kukkaroon eikä välillisesti.

16.8.2012 16.33  Ajan koska vain siten on mahdollista mahdollistaa työni

Kuten moni muukin varmaan voi samaistaa niin kilometrikorvaukset ovat olleet minulle tärkeä tapa ylläpitää autoa ja mahdollistaa yrittämistä! Tämä on sitä yrittäjävihamielisyyttä-jota asialla ajetaan.

18.8.2012 22.36  Hevimies

Ihan yhtälailla tuo kilometrikorvaus koskee työntekijöitäkin. Kyse on vain äänestäjien sumuttamisesta, tehdään pientä kiusaa niin päättäjien suuret virheet unohtuu.

19.8.2012 21.49  Verot ei tätä maata pelasta, päinvastoin

Näinkin. En kuitenkaan uskoi, että kyse on hämäämisestä vaan joidenkin ihmisten totaalisesta kateudesta, että jos joku voi saada edes sentinkin verottomasti, niin sinne isketään, jotta näin ei vain tapahtuisi. Sama se, sitten mikä on muu oikeudenmukaisuus. Sosialistien logiikkaa ottaa pois ahkerimmilta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini