Aiheeni on tällä kertaa vaikea. Väitteeni ovat arvauksia ja tuntemuksia ns. suomalaisesta mentaliteetista ja yhteiskunnallisesta "ilmastosta", jossa kukaan ei saa kohota korkeammalle kuin toinen.
Me maksamme veromme, meitä haukutaan EU:n mallioppilaiksi, me avaamme sanaisen arkkumme ja uhoamme vain ollessamme humalassa. Onko tämän käytöksen toinen puoli se, että kukaan ei saa olla erilainen, että me asetumme machiavellimäisen hallitsijan alamaisen asemaan ilman todellista syytä siihen? Siksikö meitä kalvaa jatkuva kateus ja vastemielisyys menestymistä ja rikastumista kohtaan?
Aiheeni on tällä kertaa vaikea. Väitteeni ovat arvauksia ja tuntemuksia ns. suomalaisesta mentaliteetista ja yhteiskunnallisesta "ilmastosta", jossa kukaan ei saa kohota korkeammalle kuin toinen.
Me maksamme veromme, meitä haukutaan EU:n mallioppilaiksi, me avaamme sanaisen arkkumme ja uhoamme vain ollessamme humalassa. Onko tämän käytöksen toinen puoli se, että kukaan ei saa olla erilainen, että me asetumme machiavellimäisen hallitsijan alamaisen asemaan ilman todellista syytä siihen? Siksikö meitä kalvaa jatkuva kateus ja vastemielisyys menestymistä ja rikastumista kohtaan?
Alamaisuuteen liittyen Suomessa on vallinnut jo vuosisatojen ajan vahva usko viranomaisten pyyteettömyyteen ja lahjomattomuuteen – aivan kuin he olisivat tavallisista inhimillisistä "houkutuksista" kuten saamattomuudesta tai oman edun tavoittelusta vapaita. Venäläiset ja ruotsalaiset viranhaltijat toki olivat konnia mutta eivät Suomen!
Tämän historiallisen vieraanvallan läsnäolon takiako suomalaisia edelleen vaivaa pelonsekainen kunnioitus julkisen vallan oikeutusta ja erehtymättömyyttä kohtaan, on sitten kyse poliisista, terveydenhuollosta tai yleisradiotoiminnasta.
Tähän on historiallinen selitys.
Sekä tsaarin Venäjä että Ruotsi-Suomi olivat vahvan keskusvallan tyyssijoita, joissa edes omistava aateli ei keskieurooppalaiseen ja angloamerikkalaiseen tapaan kyennyt haastamaan keskusvaltaa – venäläisen kirjallisuuden arkkityyppejä ovat mielivaltaiset viranomaiset ja voimaton kansalainen.
Molemmat valtakunnat olivat harvaan asuttuina helppo alistaa tai toisin sanoen, niissä oli vaikea synnyttää status quo:ta horjuttavaa talonpoikais-, ylimystö- tai pajarikapinaa. Dosentti Arto Luukkasen mukaan valtasuhteita keskusvallan hyväksi muokkasi lisäksi se, että keskieurooppalainen läänityslaitos erosi Ruotsi-Suomen ja Venäjän vastaavista hallintojärjestelmistä. Kun Keski-Euroopassa ja Brittein saarilla heikko kuningas (keskusvalta) oli riippuvainen vahvoista ruhtinaista, niin Ruotsi-Suomessa ja Venäjällä keskusvallan valta oli riippumattomampaa ja absoluuttisempaa.
Tämä eurooppalainen aatelin "itsenäisyys" ja hallitsijan riippuvuus olivat keskeisessä asemassa, kun teollinen vallankumous teki itsenäisestä aatelista itsenäisiä tehtailijoita ja yrittäjiä aatelin perinteisten maanviljelystulojen hiipuessa. Suomessa vastaavaa kehitystä ei voinut tapahtua, vaan teollistajat olivat usein alun perin saksalaisia tai englantilaisia kauppias- ja porvarissukuja ja maata viljelivät itsenäiset talonpojat.
Suomi itsenäistyi suoraan tsaarin absoluuttisen vallan ikeestä ja, koska olimme vähällä joutua uudestaan absoluuttisen vallan alle jo yhtä sukupolvea myöhemmin, leimasi sodan jälkeistä aikaa Suomen keskusvallan pelko, että suomalaiset ymmärtämättömyyttään suututtavat absoluuttisen neuvostovallan. Tässä tilanteessa suomalaiset "hyvinä alamaisina" kielsivät itseltään ilmaisun vapauden, jotta itänaapurin ei sitä tarvitsisi tehdä.
Kun tähän suomalaiseen "hyvän alamaisen mentaliteettiin" yrittää istuttaa ymmärrystä yrittäjyyttä kohtaan, huomaa, ettei yritysten asemaa hyvinvointimme rahoittajana ja ainoana lisäarvoa tuttavana työpaikkojen luojana ymmärretä – kokoomuslainen pääministerikin sanoi muutama vuosi sitten, että markkinatalous eli yritystoiminta on VAIN keino eikä arvo kuten muualla Euroopassa.
Hyvinvointimme taivaanranta on täynnä synkkiä pilviä, mutta harvassa ovat ne nykyisen keskusvallan äänet, jotka puhuisivat yrittämisen edellytyksistä tai kannusteista, koulutuksen soveltumisesta yritysten tarpeisiin, johtamistaitojen tärkeydestä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kasvun avaimina tai kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden taloudellisesta (lue: työpaikkoja luovasta) ulottuvuudesta.
Ja tätä ymmärtämättömyyden piirileikkiä ruokkii sekä yksityinen että ns. julkisen palvelun media, jotka "myyvät" sitä, mitä kansa haluaa ja kansa ostaa sitä, mitä sille julkisena keskusteluna myydään – koska muusta ei ole tietoa tai edes perimätietoa.
Heikki Kolehmainen
Syntyjäni (-63) järvenpääläinen, kouluajaltani munkkalainen ja nykyisin kannelmäkeläinen. Naimisissa, kahden lapsen isä. Kemian- ja ympäristötekniikan insinööri. Luottamusmies.
www.heikkikolehmainen.fi
