Lopettakaa typerä pelleily ja tunnustakaa tosiasiatKeskiviikko 14.11.2012 - Taru Jousia
Sitä paitsi arkikeskustelussa on täysin yleistä puhua kahden kerroksen väestä erilaisin ilmauksin. Onhan olemassa muun muassa sellainen sanonta kuin "sattuuhan sitä paremmissakin piireissä". Koulutetut ja menestyvät puhuvat omissa piireissään rajuimmillakin termeillä kuin "huonompi aines" eikä se toinen aines jää pekkaa pahemmaksi omassa kielenkäytössään, joten lopettakaa tämä typerä pelleily. Voisiko mitenkään olla mahdollista, että teatraalisten mölyämisten sijaan tunnustettaisiin, että Suomessa on ihmisryhmiä, joilla ei vaikuta olevan mitään yhteistä ja jotka eivät myöskään vaikuttaisi haluavan mitään yhteistä. Rakentavaa olisi, että näiden ihmisryhmien välille saataisiin raivattua ennakkoluulo- ja asenneviidakon läpi jonkinlainen yhteys, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Politiikassa yhteistyö on tärkein voimavara. Sitä se on muillekin. Olisikin antoisampaa lopettaa valtapeli siitä, kuka loukkaa nasevimmin ja kuka on paras uhriutuja ja alkaa sen sijaan katsoa samaan suuntaan – vaikka avaruuteen, jossa voi nähdä kuinka pieniä ja mitättömiä olemme joka ikinen ja että jokainen meistä on samaa ainesta. Taru Jousia |
Avainsanat: Taru Jousia, loukkaantuminen, moralisointi, asenne, ennakkoluulo |
|
15.11.2012 11.46
Taru Jousia
Toimeentuloen piirissä olevien toimeentulotuen maksamisen perusteita muutettiin jokunen vuosi sitten. Siinä uudistuksessa lapsilisä katsotaan tuloksi, aikaisemmin niin ei ollut. |
15.11.2012 11.54
Tai asiatonta
Toimeentulotuki perustuu normilaskelmaan joka lasketaan niin että normin mukainen summa jää rahaa käytettäväksi menojen jälkeen. Lapsista tulevat menot huomioidaan normilaskelmassa. Vääristelet asiota. |
15.11.2012 16.53
Taru Jousia
Jos lapsilisät lakkautettaisiin tänään, toimeentulotuen asiakkat saisivat edelleen yhtä paljon rahaa kuukaudessa kuin saivat eilen. Se ei vaikuttaisi heihin mitenkään. |
15.11.2012 19.35
Ei ihan
Vaan kaikki eivät saisi toimeentulotukea, siis ne joiden tulot yli tietyn määrän... |
16.11.2012 8.54
Rautalanka
Kummanhan Taru luulee olevan rahallisella arvolla mitattuna suurempi. |
16.11.2012 15.47
Taru Jousia
Lapsilisä ja lapseen menevät kulut ovat kaksi eri asiaa. |
16.11.2012 21.03
Ding Dong
Kukaan muu kuin toimeentulotuella elävä ei jää omilleen lapsen hankinnassa. Kaikki muut tekee tappiota. |
17.11.2012 17.41
Taru Jousia
Oho, onpa Suomessa hyvä toimeentulotuki lapsiperheillä. |
18.11.2012 9.23
I.Parkkinen
Mitä väliä sillä on millä nimillä tuet on ja montako niitä on? Tuet on tukia ja jotkut on elättäjiä ja jotkut toiset elätettäviä. |
19.11.2012 11.23
Yyh nyyh
Suomessa on todella hyvä opintotuki. Jos joku on huonotuki niin se on startti raha. Se on määrällisesti vähän, sitä saa vähän aikaan, eikä ei sitä edes jaeta kaikille. |
19.11.2012 16.30
AP
Starttiraha on yksi huonoimpia tukimuotoja mitä on. Se johtaa suurella prosentilla siihen, että yrittäjä ei "opi" elämään yrittäjänä ja starttirahan jälkeen paluu oikeaan elämään lopettaa yritystoiminnan tai on henkisesti raskas. Vääränlaiset ihmiset ovat usein yrittäjinä starttirahan takia. Tämä ei tietenkään koske kaikkia starttirahan saajia. Suurimpia hyötryjiä ovat ne jotka konsultoivat starttiraha asiassa. Suuri osa menee tähän kun samalla ajalla pätevä yrittäjä käyttäysi senkin ajan yrityksensä terveen myynnin ja asiakasuhteiden saamiseen. Nämä virkamiehet ja konsultit tietenkin puolustavat starttirahatyyppisiä juttuja, koska se on heidän leipäänsä ja heidän mielestään heidän ansiotaan, että jotkut näistä yrityksistä sitten kasvavat jatkossa ja menestyvät. Pikemminkin voi sanoa, että kasvavat ja menestyvät starttirahasta huolimatta! Starttiraha edistää yrittäjäksi ryhtymistä, mutta alentaa ymmärrystä mitä yrittäminen on. Virkamiehet ja poliitikot haluavat hallita ja hallinkida yrittäjyyttä ja ottaa siitä ansiotonta ansaiota itselleen. Todellinen yrittäminen on ihan eri juttu! Ammatinharjoittaminen ja yrittäminenkin on oikeastaan eri asia.Tämä myös asettaa yritykset eriarvoiseen asemaan. Ihan liikaa arvosytetaan liikeideaa, kun käytäntö ratkaisee. Liike-idea ei ratkaise vaan se toimiiko käytännössä, saako myyntiä jne... |
Lapsilisä alle 17-vuotiaalle
Kela maksaa lapsilisää alle 17-vuotiaista lapsista, jotka asuvat Suomessa. Saat lapsilisää lapsen syntymää seuraavan kuukauden alusta.
Lapsilisää maksetaan sen kalenterikuukauden loppuun, jolloin
lapsi täyttää 17 vuotta
lapsi muuttaa ulkomaille* tai
lapsi alkaa seuraavasta kuukaudesta saada kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä.
*Lapsilisää voi tietyissä tapauksissa saada myös ulkomaille. Lue tarkemmin kohdasta Maasta- ja maahanmuutto > Perhe-etuudet ulkomaille. Esimerkiksi tilapäisen ulkomailla oleskelun ajalta, esim. vaihto-oppilasvuoden ajalta, usein voidaan maksaa lapsilisää.
Maksupäivät
Lapsilisä maksetaan kuukauden 26. päivä. Jos maksupäivä on pyhäpäivä, lauantai, juhannus tai pyhäpäivää seuraava päivä, lapsilisä maksetaan edeltävänä pankkipäivänä.
26.1.
24.2.
23.3.
26.4.
25.5.
26.6.
26.7.
24.8.
26.9.
26.10.
23.11.
21.12.
Lapsilisä maksetaan sille vanhemmalle, jonka luona lapsi asuu. Kela saa siitä tiedon maistraatilta. Jos lapsi muuttaa, vanhempien tulee tehdä osoitteenmuutos. Tilinmuutoksista voit ilmoittaa Kelaan verkossa tai lomakkeella (Y 121).
Lapsilisä voidaan maksaa myös muulle huoltajalle sekä poikkeuksellisesti 15 vuotta täyttäneelle lapselle itselleen. Jos lapsi on laitos- tai perhehoidossa, lapsilisä voidaan maksaa myös kunnalle tai perhehoitajalle.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/260302085034EH?OpenDocument
Lapsilisän määräLapsilisän määrä lapsiluvun mukaan 2012 euroa / kuukaudessa
1. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 104,19
2. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 115,13
3. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 146,91
4. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 168,27
Jokaisesta seuraavasta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 189,63
Lapsilisän määrä kasvaa lapsiluvun mukaan. Määrään vaikuttavat ne lapset, joista on oikeus saada lapsilisää. Korotukset voidaan laskea vain silloin, kun kaikki lapsilisät myönnetään samalle henkilölle
Esimerkki: Perheeseen kuuluu 3-, 4-, ja 15-vuotiaat lapset. Vanhempi saa lapsilisää kahdesta nuorimmaisesta ja 15-vuotiaalle maksetaan lapsilisä hänelle itselleen. Tällöin vanhemmalle maksetaan lapsilisä kahden lapsen mukaan.
Ahvenanmaalla lapsilisää rahoittaa Ahvenanmaan maakuntahallitus. Myös Ahvenanmaalla asuvat hakevat lapsilisän Kelasta.
Yksinhuoltajakorotus
Saat lapsilisään korotusta 48,55 euroa kuukaudessa, jos asut yksin lapsen kanssa. Yksinhuoltajakorotuksen saa, vaikka vanhemmilla olisi yhteishuoltajuus. Kun haet yksinhuoltajakorotusta, lapsilisä myönnetään seuraavasta kuusta alkaen tai enintään 6 kuukautta takautuen. Muista ilmoittaa avoliiton aloittamisesta Kelaan, jotta yksinhuoltajakorotus voidaan lopettaa.
Tulot ei vaikuta lapsilisään millään tavalla
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161610HL?OpenDocument