Suomi on erikoisessa tilanteessa. Monella sektorilla yritykset valittavat työvoimapulaa, vaikka työttömyys on noussut eurokriisin seurauksena, ja irtisanomiset hallitsevat talousuutisia. Yritysten mukaan kyseessä on paljolti rakenteellinen ongelma: työn tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Nuoret hakeutuvat ammatteihin, jotka he kokevat kiinnostaviksi ja seksikkäiksi. He haluavat toteuttaa itseään piittaamatta työmarkkinoiden realiteeteista. Oppilaitokset tukevat kehitystä tarjoamalla koulutusta, johon on paljon tulijoita. Ne saavat rahoituksensa valmistuneiden määrän perusteella, eivät työllistyneiden.

Suomi on erikoisessa tilanteessa. Monella sektorilla yritykset valittavat työvoimapulaa, vaikka työttömyys on noussut eurokriisin seurauksena, ja irtisanomiset hallitsevat talousuutisia. Yritysten mukaan kyseessä on paljolti rakenteellinen ongelma: työn tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Nuoret hakeutuvat ammatteihin, jotka he kokevat kiinnostaviksi ja seksikkäiksi. He haluavat toteuttaa itseään piittaamatta työmarkkinoiden realiteeteista. Oppilaitokset tukevat kehitystä tarjoamalla koulutusta, johon on paljon tulijoita. Ne saavat rahoituksensa valmistuneiden määrän perusteella, eivät työllistyneiden.

En tiedä, kuinka tarkkaan tilanne skenaariota vastaa, mutta osa totuutta se varmasti on. Esimerkiksi perinteiset teollisuusammatit eivät houkuttele nuoria kielteisten mielikuvien vuoksi – vaikka suuri osa teollisuustyöstä on tätä nykyä siistiä, ruumiillisesti kevyttä ja mukavasti palkattua. Huonossa huudossa on hoitotyökin. Alan työvoimavajeen lasketaan nousevan kymmeniin tuhansiin parinkymmenen vuoden aikana, kun suuret ikäluokat ovat hoidon tarpeessa. Mutta ketään ei voi pakottaa koulutukseen.

Ikaalislainen hoivapalveluja tarjoava Jyllin ei tyytynyt ruikuttamaan tilannetta, vaan haki 30 hoitajaa Espanjasta, jossa on rutkasti koulutettuja ja työttömyyttä. Yllätyksekseen yritys sai parituhatta hakemusta. Hoitajat opiskelevat ennen tuloaan muutaman kuukauden suomea. Kuinka moni työvoimapulaa valittava yritys on edes ajatellut samaa keinoa? Aika harva, veikkaan - vaikka työvoiman vapaa liikkuvuus on yksi EU:n keskeisiä rakennusosia.

Korkeasti koulutettu väki liikkuu jo vaivattomasti EU:ssa, koska vähänkään suuremmat yritykset toimivat ylikansallisesti. Osassa matalammankin koulutuksen ammateissa työmarkkinat ovat yhdentyneet, kuten rakentamisessa. Mutta paljon on tekemistä.

EU:n yhteisten työmarkkinoiden suurin todellinen pullonkaula – asenteiden ohella – on mantereen kielellinen sirpaleisuus. Vientisektorilla pärjää yleensä englannilla, mutta hoitotyön tapaan jotkut työt vaativat paikallisen kielen hallintaa ainakin auttavasti. Harva työ vaatii silti täydellistä kielitaitoa, vaan keskeisellä ammattisanastolla pärjää pitkälle. Suomi on vaikea kieli, muttei mahdoton. Kyllä sen jokainen oppii, jos motivaatiota riittää. Työttömyys on tehokas motivoija.

Suhdannetyöttömyyden ravistelemasta EU:sta löytyy osaajia muuallekin kuin hoitokotiin, jos rekrytointi ja kielikoulutus toimivat. Niiden järjestäminen voi olla pienelle yritykselle iso kynnys, mutta vähänkään suuremmalle sen ei pitäisi olla ylivoimaista. Pienet yritykset voivat lyödä hynttyynsä yhteen, keskenään ja työvoimaviranomaisten kanssa. Koordinoitu yhteistyö helpottaisi työntekijöiden etsimistä ja koulutuksen järjestämistä niin käytännön järjestelyiden kuin kustannusten suhteen.

Suomalaiset ovat aina osanneet paeta työttömyysaaltoja rajojen taakse, niin Amerikkaan kuin Ruotsiin. Työperäinen siirtolaisuus on tuttua vähän jokaiselle Euroopan maalle. Suomi ei ole tähän asti juuri kuulunut työsiirtolaisten toivelistalle, mutta ajat muuttuvat. Suomessa on hyvän tulotaso ja turvallinen yhteiskunta. Ne eivät ole ihan huonoja kilpailuvaltteja.