Työelämä on kovaa ja raskasta. Paineet suorittamisesta vievät yöunia, aiheuttavat perheriitoja ja tuovat terveysongelmia. Tiedon tulva organisaatioissa on valtava ja tekemistä riittää.

Elämäntapavalmentajat tarjoavat selviytymisoppaaksi nykyisin terveellisiä elämäntapoja. Sanoma on: syö oikein, nuku riittävästi ja liiku.

Totta onkin, että strategiakartat, visiot, missiot ja tavoitteet ovat paljon helpompia ottaa haltuun terveenä, hyväkuntoisena ja levänneenä kuin pystyyn kuolleena.

Terveydestä on hyötyä moneen, mutta niin on ystävyydestäkin.

Useimmille meistä nimittäin strategiat, visiot ja missiot ovat lopulta pienessä roolissa päivittäisessä työskentelyssämme. Sen sijaan työkavereita näkee alati.

Kollegat täyttävät arkemme ja ovat valtava osa elämäämme. Töissä pakertaessa strategiakarttaa olennaisemmaksi muodostuvat kitkaton yhteen puhaltaminen, hyvä fiilis ja yhteiset naurut.

Rintamalla luotien vilistäessä ei välttämättä aina pohdita kovin yleviä, mutta yhteinen ajatus voittajille on: kaveria ei jätetä. Arjen tulituksessa ihmissuhteet pitävät pintansa silloinkin, kun "se suuri yhteinen visio" häviää häivähdykseksi mielestä.

Hyvät ystävät ovat elämän suola ja harva asia lämmittää mieltä yhtä paljon kuin jaetut muistot ystävien kanssa.

Omaan työhistoriaani mahtuu paljon ja kaikenlaista – myös monia epäonnistumisia. Se lahja minulla kuitenkin aina on ollut, että olen saanut tehdä töitä ystävien kanssa.

Asiat eivät ole aina menneet helposti, mutta on ollut helpompaa tehdä matkaa, kun on saanut jakaa vaikeatkin hetket ystävän kanssa. Voin yhä vaikkapa saunanlauteilla nauraen ja lämmöllä muistella ystävieni kanssa, kuinka aikoinaan sähelsimme yhteisissä yrityshankkeissamme. Olimme nuoria ja epäonnistuimme, mutta meillä oli hauskaa!

Elämään kuuluvista iloista ja suruista, onnistumisista ja epäonnistumisista voi tulla elämisen jalokiviä, jos nuo hetket saa jakaa toisen kanssa.

Vaikka suurten uratavoitteiden saavuttaminen onnistuisikin, ovat tavoitteiden saavuttamiset lopulta, merkityksellisyydestään huolimatta, vain pieniä hetkiä.

Matka vuorenhuipulle on paljon pidempi kuin itse huipulla vietetty aika.

Koska vuorenhuipulle kiivetään yleensä yhdessä kollegoiden kanssa, tulee kiipeämisestä paljon antoisampaa, jos kollegat ovat ystäviä.

Sitä paitsi huipulle ei aina edes päästä ja silloin on parasta olla nauttinut edes matkasta. Maali ei ole varma, matka on.

Töissä vietetään suuri osa elämästä. Tahdoimme sitä tai emme, kollegat tulevat olemaan iso osa elämäämme. Heihin kannattaa panostaa.

Heille kannattaa olla ystävä. Näin uskon.

Ihmissuhteet ovat kuitenkin useimmille meistä elämän suurin onnellisuuden lähde. Toisaalta vietämme elämästämme suuren osan työpaikoillamme, joiden ihmissuhteet ovat monille ”vain työsuhteita”. Tulisiko näin olla?

Eikö olisi viisasta rakentaa ystävyyttä sinne, missä elää myös elämäänsä?

Päätös on tietysti jokaisen itse tehtävä, mutta minusta jo ihan oman elämänsä onnellisuuden nimissä työntekijöiden tulisi työpaikoillaan pyrkiä vilpittömään hyväntahtoisuuteen perustuviin ihmissuhteisiin. Merkityksellisiä ihmissuhteita usein syntyy, jos on itse valmis tuomaan niihin sisältöä.

Arvokkaiden ihmissuhteiden ei tarvitse rajoittua rajalliseen työajan ulkopuoliseen aikaan. Elämä on paljon rikkaampaa, jos kukoistavat ihmissuhteet leimaavat koko elämää, myös töihin menevää aikaa.

Töitä ei kannata tehdä vain rahasta, kun samalla voi ansaita niin paljon enemmän.

Ystävyys töissä kantaa vapaa-ajalle. Olen saanut tehdä monta ikimuistoista reissua ulkomaille, urheilutapahtumiin ja saunailtoihin työkavereiden kanssa – ihan vain ystävänä. Nuo kokemukset ovat rikastuttaneet valtavasti omaa elämääni (toivottavasti myös heidän).

"Pidetään työsuhteet työsuhteina" -asenteella olisin jäänyt noita kokemuksia vaille.

Arvokkainta antia ovat kuitenkin olleet erilaiset kasvun mahdollisuudet, joita työkaverini ovat eri töissä minulle tarjonneet. He ovat mahdollistaneet mielenkiintoisia projekteja ja tehtäviä. Heidän ansiostaan olen saanut tavata hyvin mielenkiintoisia ihmisiä. He ovat antaneet hyviä kirjavinkkejä. He ovat rohkaisseet ja antaneet ideoita.

Tuon kaiken ansiosta olen saanut kohdata ystäväni vapaa-ajalla innostuneempana, oppineempana ja kasvaneempana.

Kollegani ovat saatelleet muille ystävilleni paremman Ville Saarikallen.

Ajattele työyhteisö, jossa työntekijät ovat ystäviä.

Mitä jos työpaikoilla ei olisikaan niin valitettavan tyypillistä selkään puukottamista, turhaa politiikkaa tai repiviä riitoja?

Ystävyyden leimaamissa työpaikoissa ihmiset luottaisivat toisiinsa, kunnioittaisivat toisiansa ja rohkaisisivat toisiansa.

Kritiikkiäkin olisi helpompaa käsitellä, jos tietäisi kriitikon oikeasti välittävän.

Uskon muuten myös, että terveessä työyhteisössä voidaan nauraa yhdessä ja siellä voidaan itkeä yhdessä. Kyseessä on yhteisö, jossa jokainen on arvokas. Uskon, että sellainen työyhteisö kukoistaa latteammallakin strategiakartalla. Uskon, että siellä on mukava olla.

Taivaita ei tarvitse tavoitella, mutta sen sijaan voisimme tavoitella vilpitöntä keskinäistä hyvää tahtoa – jopa työpaikoilla. Oletko mukana?

Ville Saarikalle
Nordic Business Forum Oy
www.nbforum.fi