Blogin arkisto

Työtä tekevä pomo

Share |

Tiistai 11.6.2013 - Pauli Vuorio


puolivaurio_blogi-paakirjoitus.jpgPomoja on lähes yhtä monenlaisia, kuin ihmisiä on muutoinkin. Orkesterin johtajan ei voi olettaa harjoittelevan soittamista vieläpä samalla ajankäytöllä, kuin orkesterin soittajien, eikä se ole mahdollistakaan, jos aikoo hoitaa pomon tehtäviä. Tämäntapaista vaatimusta kuitenkin vieläkin saa rivien välistä kuulla.

Media ja poliittiset toimijat jauhavat työväestä ja työväenpuolueista, ikään kuin olisi täysi ero sillä kuka tekee työtä ja toiset vaan on pomoja. Aika paljon on sitä, että mielletään, että pomo on rooli ja muut tekevät ne oikeat työt, mutta oikeasti ne pomon tehtävät vaativat paljon asiantuntemusta ja ahekeruutta, vaikka se olisivatkin erilaista. On lähes yleisesti hyväksyttyjä väittämiä, että pomoiksi ohjautuvat narsistit tai, että suurin osa johtamisesta on Suomessa huonoa. Pomojen viat huomataankin herkästi, mutta muu saattaa sitten unohtua. Aika kovia ne pomonkin hommat yleensä ovat statuksesta riippumatta, kun pitäisi olla vielä  läheinen, että etäinenkin samaan aikaan ja hoitaa vielä muutkin tarvittavat hommat.

Avainsanat: Pauli Vuorio, pomo, johtaja, esimies, esimiestyö


Kommentit

12.6.2013 19.57  Pasi

Niin, pomon pitää tehdä pomon töitä. Ei ole helppoa olla pomo. On varsin vaikeaa olla pomona omassa firmassaan. Tai olla pomona sellaisessa organisaatiossa, jossa aiemmin itse hoiti hommia, joita muut hoitavat nykyään. Pomomies on vähän niinkuin Setämies tuossa eräässä Suomalaisessa komediallisessa sarjassa. Pomon pitää tehdä pomon töitä ja on ihan kiva, että oikeita pomoja on olemassa.

Kuulisin mieluusti tuosta työn imun kehittämisestä lisää. Voiko sitä kehittää jotenkin?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini