Blogin arkisto

Työn merkityksen löytäminen - mutta myös palautumisen merkitys

Share |

Perjantai 28.2.2014 - Juha Ahola


juhaahola.jpgHaastattelussa yrittäjä Mikko Hanski, osa 3/3.

MERKITYKSEN LÖYTÄMINEN TYÖKALUNA MOTIVAATIOLLE 

"Aina ei ole paras päivä", sen myöntää intohimoisesti ohjelmointialla toimiva Mikkokin. Hän kertoo kuitenkin tuolloin motivaation löytyvän merkityksen/tarkoituksen kautta. Kun hän tietää, että asiakasprojektilla on todellakin merkitystä asiakkaalle, löytyy motivaatiota ja paukkuja tsempata. Muutoinkin Mikon mielestä on tärkeä ymmärtää, mikä merkitys työllä on jollekulle. Projektien tulee täyttää asiakkaan tarpeita. Applikaatio saattaa tuottaa välitöntä, mutta toisaalta myös välillistä, arvoa asiakkaalle. Asiakasyrityksen työmäärä usein helpottuu ja kevenee automaation myötä. Etenkin pienelle kasvuyritykselle on haastavaa se, että volyymin kasvaessa taustatyön (toimistotyön) tarve kasvaa ja tällaiseen niin applikaatiot kuin myös muut ohjelmistoalan palvelut auttavat usein (ERP, CRM ym.). Toisaalta asiakaskokemukset voivat parantua, sillä tänä päivänä moni asiakas haluaa käyttää ajanvaraamiseen, asiakaspalvelun kanssa kommunikoimiseen jne. sähköisiä järjestelmiä ja mobiilipalveluiden käyttö yleistyy kovaa vauhtia.

Avainsanat: Juha Ahola, motivaatio, palautuminen, yrittäjyys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini