Naiset haluavat seuraavaa isoa juttuaTorstai 6.3.2014 - Pasi Rahikka
Olen miettinyt viimeisten viikkojen aikana paljon erilaisia juttuja. Myyntiä. Yrittäjyyttä. Epäonnistumista. Onnistumista. Ja sitä seuraavaa isoa juttua. Sinun isoa juttuasi. Ja minun.
Olen miettinyt viimeisten viikkojen aikana paljon erilaisia juttuja. Myyntiä. Yrittäjyyttä. Epäonnistumista. Onnistumista. Ja sitä seuraavaa isoa juttua. Sinun isoa juttuasi. Ja minun. JOHDANTONA SYVEMMÄLLEOlenko muistanut kertoa sinulle minun keskikokoisesta mustasta kirjastani? Siitä mihin kirjoitan kaikki tärkeät, ja vähän vähemmän tärkeät juttuni muistiin? Niinpä tietysti. Sori. Mitäpä jos kerron siitä nyt? MITÄ NAISET HALUAVATLuin tässä taannonin kyseisellä otsikolla varustetun artikkelin lempilehdestäni. Se oli naisen kirjoittama juttu. Aika paha siis. Tai no. Kaikki on tietysti kiinni näkökulmasta. Itse pidän naisista. Ja myös naisten kirjoittamista jutuista. Ja vähän muustakin, mutta kerron siitä ehkä sitten joku toinen kerta. Okei? Jaksatko seurata mukana? Nykypäivänä naiset ovat monissa asioissa meitä miehiä etevämpiä. Ja annathan anteeksi, jos olen aidosti tätä mieltä? Yksi asia, jossa me miehet otamme turpaan 10-0 on päätöksen teko. On aivan sama olemmeko kotona vai töissä niin naisten kyky tehdä päätöksiä on by far yli minun käsityskykyni. Lähes yliluonnollista. Siis minulle :). Se nyt vaan sattuu olemaan niin, että vaikka joukkoon tulee subjektiivisesti katsottuna vääriäkin päätöksiä siellä on myös niitä oikeita. Minusta me miehet, erityisesti yritysmaailmassa emme pysty samaan. Mehän olemme puhuneet jossakin kohdin siitä, että rakastan purjelautailua? En ole ihan varma nyt siitä miten olen kertonut tähän liittyneistä kokeilustani liiketoiminnan saralla. En mene yksityiskohtiin. Kerron kuitenkin sen, että kun kokeilin taannoin muutamana vuotena kasvattaa lajin harrastajamäärää, niin valtaosa uusista kokeilijoista ja harrastukseen kiinnijääneistä oli naisia. Ja miten tämä liittyy kaikkeen, tai johonkin muuhun? Haluatko kuulla miksi naiskokeilijoita ja naisharrastajia tuli miehiä enemmän? TOTTA VAI TARINAA?Miehet pelkäävät epäonnistumista. Miehet pelkäävät. Miehet pelkäävät, että joku näkee, että he eivät osaakaan jotain juttua, heti ensimmäisellä kerralla. Siis oikeasti!?! Miehet. Pelkäävät epäonnistumista ensimmäisellä kerralla? Näin se vaan menee. Ei seppiä ekalla yrityksellä. Minä pelkään epäonnistumista. Sinäkin ehkä pelkäät epäonnistumista? Yleistykset ovat vaarallisia. Miehet pelkäävät epäonnistumista naisia enemmän. Osaatko arvata mihin tämä johtaa? Anteeksi. Juuri siihen. Kotona, töissä, ja kaikkialla. Miehet jättävät mieluummin päätöksensä pöydälle ja käyttävät jaettua päätöksentekoa. Kuin altistavat itsensä mahdollisesti väärälle päätökselle. Epäonnistumisen mahdollisuudelle. Ja vastuun kantamiselle. Yritän itseasiassa tällä jutullani todistaa itsellenikin jotain. Vai luulitko, että kirjoitan pelkästään sinulle? Tietysti kirjoitan pelkästään sinulle, my friend. Tietysti. Mutta kirjoitan myös itselleni. Yritän prosessoida tätä juttua. Joku voisi kutsua tätä sosiaaliseksi itsemurhaksi, kirjoituksen muodossa. Kutsun tätä itse yritykseksi epäonnistua. Big time. Se on so NOT ja moro :). TAKAISIN ALKUUNJos olet kuullut joskus aiemmin sellaisesta kaverista, kuin BJ Fogg, olet harvinaislaatuinen. Tiedätkö kaverin? Kuulin itse hänestä vasta hetki sitten. Tai no. Luin hänestä kertovan artikkelin. Jos ollaan ihan tarkkoja. Kaksi tuntia kolmekymmentä kolme minuuttia sitten. Se oli oikeastaan tämän juttuni ytimessä tänään. Aika väljästi tosin. Jaksatko vielä hetken? "Uskon, että kaikkien hyvien yritysten ytimessä on halu auttaa ihmisiä tekemään sitä mitä he jokatapauksessa tekevät hieman helpommin, kuin aiemmin. Meidän tehtävämme on selvittää se mitä ihmiset haluavat tehdä ja miten teemme sen tekemisestä yksinkertaisempaa." BJ Fogg on käytöstieteiden tohtori Stanfordin Yliopistossa. BJ on tutkinut viimeiset parikymmentä plus -vuotta sitä miten ihmisten toimintamalleihin ja käytökseen voidaan vaikuttaa. Miten muutoksia on mahdollista synnyttää muutoinkin kuin muutosten itsensä vuoksi. Miten muutoksen aikaansaaminen ja sen vakiinnuttaminen on helpompaa. RESPEKTILLÄ MAALIINTaisin jo tuossa aiemmin sanoa sinulle, että tänään on vähän erilainen päivä tästä olotilasta ja lääkityksestä johtuen. Tuntuu, että maaliin pääseminen ei ole niin helppoa. Olet varmaan aiemminkin huomannut sen, että yritän aina näiden juttujeni loppuun antaa muutaman ajatuksen, joista voi olla hyötyä sinulle.
Valitse yksi. Se riittää. Seuraava iso juttu. Yksi, kaksi, kolme. Siinä se :). Uskotko, että minua pelottaa painaa tuota "Julkaise" -nappia? Mietin miksi. Sinä hetkenä kun painan sitä olen tehnyt päätöksen. Se voi olla oikea. Jos tämä juttu on hyvä. Tai se voi olla väärä. Jos tämä juttu on huono. En haluaisi oikeasti epäonnistua. Haluatko sinä? Joskus tulee niitä hetkiä, kun täytyy vain uskaltaa. Tehdä päätös. Rohjeta. Aurinkoa ja energiaa sinulle, hymyä ystäville! Pasi 1313 Pasi Rahikka Pasi Rahikka on perheellinen surffausta rakastava ratkaisu- ja palvelumyynnin ekspertti Lohjalta. Hän on menestynyt urallaan lukuisissa eri myynnin ja myynnin kehityksen tehtävissä. Pasi on saanut kiitosta aurinkoisena ja energisen innostavana asiansa osaavana ammattilaisena, jolla on käytännön kokemusta ja menestystä useilta eri toimialoilta sekä kuluttaja- ja yritysmyynnistä että myös yrittäjänä. Hänen positiivinen ja ennakkoluuloton asenteensa ongelmien ratkaisuun yhdistettynä käytännön osaamiseen ja tekemiseen ovat keskeisiä elementtejä, joiden avulla hän voi auttaa yrityksiä myymään enemmän. Pasi osaa myös sosiaalisen liiketoimintamedian valjastamisen myyntiä aikaansaavaksi työkaluksi. Pasin värikäs blogi toimii monille inspiraation ja käytännön työkalujen lähteenä. |
Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, ajattelu, muutos |