Blogin arkisto

Myyjän tehtävä tulee tulevaisuudessa muuttumaan, mutta poistuuko myyjä kaupanteon yhtälöistä?

Share |

Keskiviikko 2.4.2014 - Pauli Vuorio


paulivuorioblogi_paakirjoitus.jpgGartner on ennustanut, että USA:n 18 miljoonasta myyjästä 15 miljoonaa saa etsiä muita töitä vuoteen 2020 mennessä. Tätä tulkitaan mm niin, että vain viidennes saa siis pitää työpaikkansa. Suomessa on n. 80 000 B2B-myyjää. Gartnerin logiikalla heitä poistuisi n. 66 000, mikä tarkoittaisi säästyneinä työkustannuksina seuraavan 6 vuoden aikana Suomessa n. 16 miljardia euroa.

Gartnerin tutkimus aiheesta on hyvin myyty, niin paljon sitä lainataan ja jauhetaan ;) Siinäkin tapauksessa, että ennuste pitää paikkansa Suomessakin huhut myyntimiehen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Monilla aloilla aktiivista henkilökohtaista myyntityötä tarvitaan sen sijaan rutkasti lisää. Siirtymää myyntitehtävästä toiseen on siis tarjolla erittäin paljon. Mielestäni on myös täysin selvää, että voidaan luoda tuotteita ja palveluita, joita nimenomaan henkilökohtaisella myyntityöllä myydään parhaiten.

Tässä on myös menossa taas itseään toteuttava ennustus. Kun tätä toistetaan lukemattomasti kuten on jo tehtykin, se alkaa vaikuttamaan. Myyjien määrä kyllä tulee todennäköisesti vähenemään, mutta oikeiden myyjien määrä tuskin vähenee. 20% myyjistä, kun tekee 80% tuloksesta niin tälläkin hetkellä  vain 20% myyjiksi kutsutuista ( tai mielletyistä ) on siis oikeasti  myyjiä?

Yhtälöstä puuttuu lähes aina se, että mikä on todella myyjän määrite? Jos toimitusjohtaja on myyjä, poistuuko siis 60% toimitusjohtajista? Onko asiakaspalvelija myyjä tai tilauksen vastaanottaja tai se, jolla on myyjänimike rinnassa? Kaikki kunnia loistaville asiakaspalvelijoille, jotka voittavat keskinkertaisen myyjän.

Pauli Vuorio
pauli.vuorio@powercompetence.fi

Kirjoittaja on mm. tämän median päätoimittaja sekä myyntikouluttaja.

Klikkaamalla nimeä voit halutessasi lähettää hänelle myös henkilökohtaista palautetta kirjoituksesta tai ottaa häneen yhteyttä.

Avainsanat: Pauli Vuorio, myynti, myyjä, myyntityö


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini