Blogin arkisto

Visiosta ja sen tarpeesta

Share |

Tiistai 2.9.2014 - Kari Vahtolammi


karivahtolammi.jpgVisiota voisi kutsua unelmaksi ja usein se siksi jää. Vision toteuttamisessa on se ongelmana, että se vaatii useinmiten määrätietoista ja kovaa työskentelyä. Eli tahtoa saattaa oma unelma haavekuvasta joksinkin muuksi.

Itsellä tuppaa väliin visioita liikkumaan liiankin paljon ja pohtii erilaisia mahdollisuuksia ja toimintamalleja. Mutta harvoja tulee sen erikoisemmin toteutettua. Yksi omista visioista liittyy tuonne opiskelun pariin, eli olen jonain päivänä päättänyt saada insinööri tittelin korvattua di- tittelillä. Ja sitä visiota toteuttaessa joutuu tekemään muutakin kuin haaveilemaan.

“Visio ilman toimintaa on haaveunta ja toiminta ilman visiota on painajainen”, Japanilainen sananlasku.

Eli tuo kertoo aika terävästi sen mistä visiossa on kyse. Ilman visiota ei ole suuntaa mihin tähdätä tai päämäärää mihin pyrkiä. Eli visiolla luodaan konkreettinen mielikuva tulevasta. Urheilijoilla se voi olla suoritus, tekniikassa se voi olla tuote tai elämässä selvä päämäärä. Viisaiden mukaan selkeällä visiolla tulevasta toiminnasta ohjataan intuitiota toimimaan optimaallisesti.

Aika hienoa puhetta ja lieneekö totta. Kuinka vision saisi taltutettua normaalissa elämässä tapahtuvaksi asiaksi. Visiohan on kuitenkin useinmiten vain harha ja useinmiten joko hurmostilassa tai huumaavien vaikutuksen alaisena saatua näky.

Mutta visiosta voi tehdä tottakin. Useimmat asiantuntijat korostovat samaa asiaa eli vision toteuttamiseen tarvitaan toimenpiteitä. Ja tällöin visiosta saattaa tulla todellisuutta. Useat ajattelunhallinnan gurut puhuvat toimilistoista. Eli metelmästä, jolla saadaan oma elämä niin järjestykseen, että visioiden on mahdollista toteutua. Eli elämä järjestetään oikeaan suuntaan meneväksi eikä ole vain tuuliajolla.

Mietin usein, että onko tässä se ero meidän tavallisten tallaajien ja menestyjien välillä. Eli heillä on selvä kuva siitä mihin pyrkivät ja me muut vain seuraamme virtaa ja pyrimme pysymään hengissä. Itse alan hiljalleen uskomaan tuohon ja myös siihen, että kaikille ei tarjota perustyökaluja elämän- ja ajattelunhallintaan. Eli he vain elävät päivä kerrallaan pohtimatta tulevaisuutta.

“Ei riitä, että hakkaa puita mahdollisimman tehokkasti. Puut täytyy hakata myös oikeassa metsässä”, elämänhallintaguru Stephen Covey.

Eli hän yrittää sanoa sitä, että pelkkä tehokas toiminta ei riitä vaan toiminnalla pitää olla myös suunta. Muutoin elämä muuttuu aika pitkälti reaktiiviseen suuntaan eli päivittäisten haasteiden kohtaamiseen. Eli elämässä kaikki aika menee päivittäisten haasteiden kohtaamiseen. Eli elämän pitäisi olla proaktiivista eli omista tarpeista lähtevää ja tähtäämässä hyvään elämään. Ja tuohon päästään visioinnin ja toiminnan yhdistämisellä. Eli ohjaamalla elämää oikeaan suuntaan.

Itse olen pohtinut tuota asiaa pidempään ja ajankohtaiseksi asia on tullut kun vanhenen. Enään ei pärjää puhtaasti sillä, että on pätevä ja osaa oman alansa. Vaan täytyy olla mekanismi toimia yhden tai useamman päämäärän toteuttamiseksi. Eli luoda visio siitä, mitä haluaa esim. viiden vuoden päästä. Ja lähteä purkamaan haavetta vaikka top- down- menetelmän avulla. Eli lähteä rakentaamaan suuresta kokonaisuudesta pienempiä ja toteuttettavia osasia.

Ammattilaiset puhuvat projekteista ja tehtävistä eli suurempien kokonaisuuksien hahmottamisesta sekä niiden pilkkomisesta osiin. Ja niiden toteuttamisesta. Ja kuulemma sitä osin elämän- ja ajattelunhallinta on eli asioiden toteuttamista yksitellen ja hallitusti. Eikä suinkaan moniajolla ja ihmismieltä rasittamalla.

Eli ajattelunhallinnssa on tärkeää visio ja sen toteuttaminen. Eli toiminnan yhdistäminen haaveisiin. Tulevaisuudessa käyn varmaankin läpi hiukan sitä, että kuinka haaveista syntyy toimintaa ja mitä apuvälineitä siihen tarvitaan. Eli toimilistaa ja sen käyttämistä.

Kuhan pohdin, Kari…

P.S. Teksti on siirretty vanhasta blogista, mutta edelleen ajankohtainen

Kari Vahtolammi
Kirjoittaja on hiukan yli viisikymppinen yrittämisestä, opiskelusta (TTY) ja psykologiasta kiinnostunut it-alan ammattilainen.
www.karivahtolammi.com

Avainsanat: Kari Vahtolammi, visio, tehokkuus, haaveet


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini