Blogin arkisto

Työharjoittelu on ohi - mitä opimme?

Share |

Keskiviikko 4.2.2015 - Anja Kadziolka


anjakadziolka.jpgJos luit artikkelin "Miten yrittäjä voisi auttaa nuoria, ja nuoret yrittäjiä?" tiedät, että minulla on ollut muutaman kuukauden työharjoittelija. Lupasin myös raportoida, kun harjoittelu on ohi.

Nyt se on. Harjoittelijani, 18-vuotias Outi, valmistui juuri loistavin arvosanoin merkonomiksi. Hänellä on nyt kädet täynnä mahdollisuuksia jatko-opintoihin niin kotimaisissa amk:issa kuin yliopistoissa ulkomailla, ja tietysti loistava työtodistus taskussaan!

Pyysin harjoittelijaani kirjoittamaan jotain harjoittelusta yrityksessäni.

"Meillä meni selvästi nallekarkit tasan".

"Valmistun merkonomiksi nyt kevään lopussa ja loppupuolelle meille työnnettiin työharjoittelujakso. Olen nyt työskennellyt Vapaalle (MamaOnBis) lähes kaksi kuukautta, mutta siltä se ei kyllä tunnu. Työharjoittelujakson alussa tapasimme kasvotusten ja tutustuimme hieman toisiimme, joka oli jo minulle ihan uudenlainen kokemus aikaisempiin työpaikkoihini nähden. Työnantajani oli ystävällinen ja avoin, voisi kai sanoa, että meillä meni selvästi nallekarkit tasan.

Työharjoittelujakson aikana pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan yrittäjän arkeen, enkä vain tekemään töitä mitä muut eivät halua tehdä. Palkkaa en tietenkään jaksosta saanut, mutta sain sitäkin arvokkaampaa työkokemusta. Työ tapahtui myös enimmäkseen etänä, mutta tapasimme kasvotusten kerran viikossa. Yksi päivä kun olimme tapaamisella keskenämme, sai työnantajani soiton päiväkodista ongelman takia ja päädyimme tulokseen, että lähden mukaan.

Sitten tuleekin lääkärireissun paikka. En viitsi kuvata lääkäritapaamista sen tarkemmin, mutta se on muutenkin aika sanoinkuvaamaton. Pääsimme kuitenkin lopulta turvallisesti bensa-aseman kautta kotiin, josta lähdimme suoraan jatkamaan matkaa. Sain kyydin paikkaan, josta lähdin kotiin ja  työnantajani toiseen tapaamiseen. Sanotaan näin, että ei ihan missä tahansa työpaikassa tule näin mielenkiintoista ja erikoista päivää vastaan.

En kadu päätöstäni työharjoittelupaikan valinnassa ja voin itse sanoa että muihin työharjoitteluihin verrattuna tämä on ehkä ollut paras työpaikkani."

Kyllä, harjoittelu oli varmasti erilainen kuin monessa muussa yrityksessä.

Mitä työharjoittelijani sitten teki?

Vaikka rutiinihommia ei pienessä yrityksessä paljon ole, niin tekemistä silti riitti. Työt teimme Facebook-ryhmän välityksellä ja tapasimme kahvilassa kerran viikossa. Harjoittelijani etsi sisältöä Twitteriin tietyiltä sivustoilta, joiden listan olin hänelle lähettänyt. Hän siisti sivustoiltani spämmiä ja muokkasi ohjeideni mukaan tekstien jaottelua sivu-uudistuksen jälkeen sekä etsi kuvapankeista kuvaehdotuksia. Hän teki valmiiksi kysymyksiä verkkokyselyiden pohjaksi, joiden pohjalta pystyin nopeasti muokkaamaan kyselyn loppuun. Ohjeideni mukaan hän myös etsi tietoa käyttööni verkosta.

Kun siis ohjeistukset ovat kunnossa (myönnän Outi, minulla on niissä vielä parannettavaa), löytyy tekemistä pienessäkin yrityksessä. Ja kun harjoittelija tietää, miksi tekee sitä mitä tekee ja että hänen työllään on merkitystä, on motivaatiokin kohdallaan.

Harjoittelijani sai varmasti jonkinlaisen mielikuvan yrittämisestä, mutta tulevaisuus näyttää, lähteekö hän itse sille tielle. Opinnot ovat nyt kovasti mielessä ja hyvä niin.

Taivas ja Helvetti -tilaisuus toissaviikolla antoi ideaksi lahjoittaa kirjan lahjaksi. Mikä voisikaan olla täydellisempi lahja yrittäjältä opiskelujensa päättäjälle! Onnea Outi!

Mikä on Taivas ja Helvetti, ja miksi se kannattaa antaa nuorelle? Katso mitä muut nuoret ovat sanoneet kirjasta?

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

Avainsanat: Anja Kadziolka, työ, työssäoppiminen, harjoittelija


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini