Niin paljon on monikulttuurisuudesta nyt loppukesästä peistä väännetty, että luulisi sen olevan jonkinlainen puheenaihe työpaikoillakin. Etenkin sellaisissa työyhteisöissä, joissa useampien eri kulttuurien rinnakkaiselo on iloineen ja suruineen ihan todellisuutta ja työn arkea, ollut jo ehkä pitkäänkin. Sellaisia työpaikkojahan on tuhansia etenkin pääkaupunkiseudulla, Itä-Suomessa ja monella isolla paikkakunnalla muuallakin: kansainvälisiä yrityksiä, hoivakoteja, rakennustyömaita, logistiikka- ja siivouspalveluita, terveysasemia, asiakaspalvelukeskuksia, supermarketteja, päiväkoteja jne. Siellä ihan oikeasti eletään monikulttuurisuutta, ei vain kirjoiteta nettipalstoille tai julisteta toreilla.

Niin paljon on monikulttuurisuudesta nyt loppukesästä peistä väännetty, että luulisi sen olevan jonkinlainen puheenaihe työpaikoillakin. Etenkin sellaisissa työyhteisöissä, joissa useampien eri kulttuurien rinnakkaiselo on iloineen ja suruineen ihan todellisuutta ja työn arkea, ollut jo ehkä pitkäänkin. Sellaisia työpaikkojahan on tuhansia etenkin pääkaupunkiseudulla, Itä-Suomessa ja monella isolla paikkakunnalla muuallakin: kansainvälisiä yrityksiä, hoivakoteja, rakennustyömaita, logistiikka- ja siivouspalveluita, terveysasemia, asiakaspalvelukeskuksia, supermarketteja, päiväkoteja jne. Siellä ihan oikeasti eletään monikulttuurisuutta, ei vain kirjoiteta nettipalstoille tai julisteta toreilla.

Mutta puhutaanko työpaikoilla siitä monikulttuurisesta arjesta? Sekä käytännön kokemus että tutkimukset osoittavat, että varsin vähän. Ei juuri puhuta siitä, miten kulttuurista moninaisuutta - erilaisia toimintatapoja, erilaisia ajattelumalleja, erilaista suhtautumista asioihin - voitaisiin hyödyntää työyhteisön tai organisaation eduksi ja tuloksellisuudeksi. Eikä varsinkaan puhuta siitä, miten toimitaan kun tulee ryppy rakkauteen ja eri tavalla toimiva työkaveri ärsyttää, ulkomaalainen alainen toimii käsittämättömällä tavalla tai ei noudata kirjoittamattomia pelisääntöjä tai että joku kokee itsensä syrjityksi erilaisuutensa takia. Ehkä pääsääntöisesti on liian vahva ilmaus, mutta ainakin erittäin usein näistä asioista vaietaan - kun ei osata eikä uskalleta ottaa puheeksi. Ei osaa ulkomaalainen, eikä uskalla esimieskään. Muu porukka supisee sitten keskenään ja takahuoneessa. Ja kuten yhteiskunnallisessakin keskustelussa, sekoitetaan onnellisen autuaasti aiheeseen liittyvät käsitteet ja kategoriat keskenään.

Meillä toki tarjotaan kulttuurista valmennusta ja koulutusta monillakin tahoilla. Mutta painottuuko se oikein? Keitä oikein valmennetaan? Sisältääkö se liikaa ns. kulttuuritietoutta joka vain ylläpitää ennakkoluuloja ja stereotypioita? Tai vahvistaako se kulttuurista epätasapainoa, jossa korostetaan sensitiivisyyttä vierasta kulttuuria kohtaan, joskus oman kulttuurin kustannuksellakin? Käsitelläänkö siellä riittävästi niitä emotionaalisia prosesseja, joita vieraan kulttuurin kohtaaminen meissä jokaisessa herättää, olimmepa sitten alaisia, rivityöntekijöitä, esimiesasemassa olevia tai ulkopuolisia konsultteja. Tiedetäänkö, miten integraatiota tulisi todellisuudessa tavoitella - ja onko se ylipäätään mahdollista?

Itse haluaisin olla herättelemässä niin työyhteisöissä kuin koulutuksessakin sellaista realistista lähestymistapaa, jossa inhimillisistä ennakkoluuloista voi reippaasti puhua ilman häpeän ja leimautumisen tunnetta, jossa tartumme rohkeasti mieltä hiertäviin kysymyksiin ja epäkohtiin ja yritämme ratkaista niitä. Näkökulmaa, jossa yritetään todella ymmärtää jokaisen ihmisen positiota kulttuurisessa kontekstissa ja jossa ehkä enemmän tarkastelemme mitä ja miten me olemme, sen sijaan että pohdimme millainen joku toinen on. Jossa tulisimme entistä tietoisemmiksi siitä, että jokainen meistä on lukuisten eri alakulttuurien jäsen;  etnisyys, kieli tai uskonto ovat vain - toki merkittäviä -  ulottuvuuksia muiden joukossa, esimerkiksi iän, työkyvyn tai sukupuolen rinnalla. Jossa hyväksymme erilaisuuden ja sen mukanaan tuomat jännitteet, jotka jollakin tasolla ovat ja pysyvät.  Ja jossa ennen kaikkea yritämme miettiä, mikä on normaalia, mikä samanlaista, mikä yhdistää ja mitä voimme luoda ja rakentaa yhdessä.

Aila Wallin

Aila Wallin on organisaatiokonsultti, joka yksinyrittäjänä on jo parin kymmenen vuoden ajan tarjonnut erilaisille julkisen ja kolmannen sektorin sekä pk-yritysten työyhteisöille, esimiehille ja henkilöstölle työnohjausta, työyhteisövalmennusta ja koulutusta. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, työnohjaaja ja sosiaalityöntekijä. Hän myös tutkii ja kirjoittaa mm. työstä, työnohjauksesta, työelämästä ja perheistä. Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa on tällä hetkellä monikulttuuriosaaminen.  Hän suhtautuu elämään ja sen eri elementteihin yhtä aikaa ihmetellen ja iloitellen, nöyrästi ja ylpeästi. www.awailable.com