Blogin arkisto

100 vuotta sitten Frank Bettger keksi nämä 13 ohjetta tullakseen huippuluokan myyjäksi

Sunnuntai 2.10.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgFrank Bettgerin (s.1888) kirja Miten minusta tuli huippuluokan myyjä on yksi maailman myydyimmistä myyntikirjoista. Kirjan suomenkielisestä käännöksestä oli vuonna 1983 otettu jo neljä painosta ja alkuteos ilmestyi 1953.

Poimin kirjan hyllystä. Selasin sen kellastuneita lehtiä ja silmäni osuivat luetteloon asioista, joihin Frank Bettger nuorena myyjänä päätti keskittyä viikon kerrallaan.

Ajattelen, että luettelon idea itsensä kehittämisestä on ajaton. Menetelmä sopii ehkä jopa paremmin nykyaikaan kuin aikaan sata vuotta sitten, koska meidän on nykyään vaikeampi keskittyä  kuin kauan sitten.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoman, myynti, markkinointi, kehittyminen

Asiantuntijamyynnin johtaminen noudattaa joukkulajien valmennusperiaatteita

Maanantai 17.11.2014 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgValtteri Bottas ajoi kolmanneksi Sotsin F1:ssä ja luultavasti korokkeella lausui kiitokset tiimille vaikka hän on se, jolle maksetaan miljoonia, että hän ajaa autolla. Valtterikaan ei pysty yksin voittamaan.

Perinteinen, ja mielestäni jälkeenjäänyt vanhanaikainen myynnin valmennus keskittyy parantamaan yksilön, myyjän suoritusta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoman, asiantuntijuus, johtaminen, joukkuelaji, joukkuepeli, muutos, myyjä, myynnin johtaminen, myynti, nettikauppa, strategia, taktiikka, transaktio, yksilölaji