Taivas ja helvetti, yllättävän innostavaTorstai 3.10.2013 - Anja Kadziolka Sain vihdoin luettua loppuun Taivas ja Helvetti -kirjan. Kirjan nimi on osuva, sillä sitähän tämä on. Kirja on kulkenut mukanani koko kesän jokaisella automatkalla, leikkipuistossa ja rantareissulla. Monesti en sitä ehtinyt avaamaan, ja toisaalta kun ehdin, sen jutut ovat sopivan lyhyitä myös yrittäjä-äidin sekuntiaikatauluun: yhden tarinan ehtii lukea yhdeltä istumalta. Ja tarina kerrallaan nautittuna kirja onkin parempi. Erityisesti Sarasvuon ja Aulis Kärkkäisen tarinoiden jälkeen piti hetki hengähtää. Sarasvuon rehellisyys pysäytti. Auliksen Timo pojan kuolema järkytti ja sai äiti-ihmisen itkemään. Täytyy tunnustaa, että luulin muiden menestyksestä lukemisen ärsyttävän, aiheuttavan kateutta, mutta toisin kävi. Inspiroiduin, sain uusia ajatuksia, päätin ajatella suuremmin ja olla rohkeampi. Kiitos siitä kirjoittajille ja tarinansa jakaneille. Vaikka jaan kanssanne kaiken, luulen että pari juttua on jäänyt sanomatta. Tämä on minun taivas ja minun helvettini. |
||
3 kommenttia . Avainsanat: Anja Kadziolka, Taivas ja Helvetti, Jari Sarasvuo, Aulis Kärkkäinen, naisyrittäjät, yrittäminen, motivaatio |
||
Mitä on karisma? Sarasvuo on karismaattinen...Perjantai 20.9.2013 - Juha Ahola Tunnetko jonkun ihmisen, jolla on karismaa? Mikä hänestä tekee karismaattisen? Sarasvuo on monien mielestä karismaattinen henkilö. Hän on verbaalisesti taitava, ja hänen esiintymistään voidaan luonnehtia karismaattiseksi. Voiko olla eri tyyppistä karismaa? Kyllä voi, sillä karisma on tietyllä tavalla katsojan silmissä. Siitä huolimatta karisma on ihmisen olemuksen vaikuttavuutta ja mukaansatempaavaisuutta, ja joillakin ihmisillä se yleisesti ottaen on vahvempaa kuin toisilla. |
||
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, karisma, Jari sarasvuo, karismaattinen, johtajuus, vaikutus, vaikutusvalta, johtaminen, valta |
||
Sir Richard Bransoninin resepti menestykseen: keskity intohimoosi, älä mieti liikaa rahaaTorstai 27.9.2012 - Heikki Ikonen
Loppuunmyydyn Nordic Business Forumin supertähti oli tänä vuonna monialayrittäjä ja miljardööri Sir Richard Branson, joka esiintyi tapahtuman päätteeksi perjantaina. Bransonin aloitti erikoisen uransa tyhjästä, myymällä levyjä. Alasta tuntumaa saatuaan musiikista innostunut nuorukainen perusti Virginia-levymerkin. Se lähti lentoon Bransonin napattua talliinsa nuoren Mike Oldfieldin, jonka Tubular Bells ei muille kelvannut. Hiukan myöhemmin Virginiaa siivitti Sex Pistols. |
||
4 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, nbf, Nordic Business Forum, Richard Branson, Jari Sarasvuo, seminaari |
||
Hyvä luennoitsija on haastava pakettiTiistai 25.9.2012 - Heikki Ikonen Hyvän seminaarin järjestäminen ei liene maailman helpoimpia urakoita. Ensin on keksittävä ajankohtainen ja vetävä aihe. Sen ympärille pitää löytää luennoitsijat, joilla on sanottavaa – ja joita jaksaa kuunnella. Mitä kalliimpi seminaari, sen tiukemmat kriteerit luennoitsijan on täytettävä molempien osa-alueiden suhteen. Potentiaalisten ehdokkaiden lista voi jäädä yllättävän lyhyeksi. Nordic Business Forumissa on saanut havaita, että viisaina pidetyt ihmiset eivät välttämättä ole kummoisia esiintyjiä. Yliopistoissa ongelma on tuttu: tutkimusnäytöiltään laadukkaimmat opettajat saattavat olla niin puisevia puhujia, että opiskelijat kiertävät mieluiten kaukaa heidän luentonsa. Jos huippututkija on esiintymistaidoiltaan vajavainen, niin itse ainakin luen mieluummin hänen työnsä tulokset. |
||
18 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, nbf, Nordic Business Forum, seminaari, koulutus, esiintyjät, Hans Rosling, Jari Sarasvuo, Brian Tracy, Esa Saarinen |
||
So fucking what?Perjantai 26.9.2008 klo 12.18 - Pauli Vuorio Sarasvuo teki sen taas! Näin antaa ymmärtää ainakin tämän päivän (26.9.2008) Kauppalehdessä julkaistu Kauppalehden toimittajan tekemä juttu. Siis teki mitä? Provosoi, ärsytti ja sai ilmaista mainontaa ja ainakin aiheutti mediakeskustelua. |
||
10 kommenttia . Avainsanat: Kauppalehti, Jari Sarasvuo, Sarasvuo Jari, johtaminen, johtaja, provosoi, provosointi, media, Satama, Brändi, Trainer's House, Valmennusliiketoiminta, joukkopako, mediapeli |
||