Blogin arkisto

Massatyöttömyyden edessä ei saa lannistua

Tiistai 18.8.2009 - Päivi Räsänen

Suomea uhkaa massatyöttömyys ja samalla kansalaisten arvostamien palveluiden kurjistuminen, ennen muuta terveydenhuollon alasajo. Valtionvarainministeriön budjettiesitys ei tuo ratkaisua ongelmiin. Vajaan 10 000 lisätyöpaikan tavoite on vaisu tilanteessa, jossa työttömiä on 61 000 enemmän kuin vuosi sitten ja työttömyys uhkaa lisääntyä vuoden loppuun mennessä lähes samalla määrällä, yltäen jopa yli 300 000 hengen massatyöttömyyteen. Työllistämistavoite on myös kunnianhimoton sitä taustaa vasten, että valtion velkaa kasvatetaan 13 miljardilla eurolla.

Lue lisää »

7 kommenttia . Avainsanat: Päivi Räsänen, työttömyys, sikainfluenssa, raideliikenne, tasoristeysonnettomuus, rakentaminen

Enemmän roinaa, vähemmän aikaa

Keskiviikko 10.6.2009 klo 11.16 - Päivi Räsänen

Kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttaminen on vihreiden politiikan mahalasku ja ikävää on, että se tapahtuu uuden puheenjohtajan tarttuessa ohjaksiin. Millä tavalla tämä esitys toteuttaa puolueen ekologisia ja inhimillisiä tavoitteita, jotka olivat kiteytyneet vaalisloganiin "Enemmän aikaa, vähemmän roinaa"?

Olen pettynyt myös Keskustaan. Oppositiossa nykyiset keskustaministerit olivat ryhdikkäästi vastustamassa kokoomuslähtöisiä ehdotuksia liikeaikalain laajentamiseksi.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Päivi Räsänen, sunnuntaityö, sunnuntaikauppa, aukiolot, sunnuntai-aukiolot, liikeaikalaki, lepopäivä

Suomi ahkerammaksi

Maanantai 4.5.2009 klo 8.00 - Päivi Räsänen

Pääministeri Vanhanen teki palveluksen maallemme nostaessaan keskusteluun työurien pidentämisen. Miten saamme väestön työskentelemään tuottavammin ja kartuttamaan verotuloja, jotta ikärakenteen muutoksen ja kasvavan velkataakan kanssa pärjätään? Suomalainen yhteiskunta on rakentunut ahkeralle työlle ja myös tulevaisuuden haasteista selvitään työllä ja yrittämisellä.

Lue lisää »

10 kommenttia . Avainsanat: Päivi Räsänen, työura, ikärakenne, yrittäminen, eläköityminen, ikärakenteen muutos, nuorten syrjäytyminen, verotulot

Mitä voisit tehdä maasi hyväksi?

Maanantai 2.3.2009 klo 8.18 - Päivi Räsänen

"Älä kysy mitä maasi voi vuoksesi tehdä, vaan kysy mitä itse voit tehdä maasi hyväksi." Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman virkaanastujaiskonsertissa muisteltiin J.F. Kennedyn legendaarista kehotusta.

Lue lisää »

21 kommenttia . Avainsanat: Päivi Räsänen, taantuma, Barack Obama, kuntatalous, kansallinen yhteishenki, yhteishenki, lamantappotalkoot, investointiohjelma, konkurssi, talouskriisi, elvytysohjelma