Kell' onni onMaanantai 7.12.2015 - Aila Wallin Viime viikkoina olen törmännyt harva se päivä ajatukseen onnesta ja onnellisuudesta. Yksi uutinen kertoi japanilaisten aivotutkijoiden löytämästä aivojen etukiilan alueella olevasta harmaasta aineesta, jota toisilla on enemmän kuin toisilla. Harmaa aine voi lisääntyä tutkijoiden mukaan mm. mindfulnessin avulla - keskittymällä mahdollisimman hyvin käsillä olevan hetken havainnoimiseen, kokemiseen ja hyväksymiseen. Toinen taas kertoi geneettisesti perittävästä resilienssistä, joka herkistää aivoja reagoimaan erityisesti myönteisiin ärsykkeisiin. Resilientti ihminen kykenee myönteisiin ajatuksiin silloinkin kun kokee suuria menetyksiä, surua tai ahdistusta. "Taipuu, vaan ei taitu" - ja kykenee varsin nopeasti palautumaan taas ainakin jonkin asteiseen onnellisuuteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aila Wallin, onni, onnellisuus, tunne, aivot, elämäntaito, työhyvinvointi |
Miten heräsin sekuntielämästä?Keskiviikko 10.6.2015 - Anja Kadziolka Kun nuorimmainen kahdesta lapsestani oli kymmenen kuukauden ikäinen, aloitin yritystoiminnan uudelleen. En ollut toipunut kahdesta raskaudestani tai noin kahden ja puolen vuoden nukkumattomista öistä, mutta koska pehmeää taloudellista laskua ei ollut näköpiirissä, piti yritystoiminta saada tuottamaan jotain mahdollisimman pian. |
1 kommentti . Avainsanat: Anja Kadziolka, yrittäjä, yrittäjyys, jaksaminen, hyvinvointi |
Vaikeiden ristiriitojen ratkaiseminen yrityksen johdossaMaanantai 25.5.2015 - Heikki Luoma Sami on yrityksen omistaja ja puhuin hänen kanssaan yrityksen strategiasta ja strategian jalkautuksesta.Sami kertoi vaikeuksistaan toisen omistajan kanssa (kutsun häntä Mikoksi). Mikko ei halua kuulla sanaa strategia. Mikkoa ei kiinnosta puhua myynnistä ja markkinoinnin suunnittelusta. Hän haluaa tarkistaa onko asiakas maksanut laskun ja Mikko on muutenkin innostunut valvomaan muita ja muiden tekemisiä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, häviö, johtaminen, johto, luottamus, prosessit, ratkaisu, ristiriita, sitoutuminen, sovittelija, tavoitteet, voitto |
Parempaa keskustelukulttuuriaMaanantai 2.2.2015 - Aila Wallin Työyhteisön tapa keskustella ilmentää varsin usein paitsi työntekijöiden vuorovaikutusta ja hyvinvointia työssä, myös sen toimivuutta ja tehokkuutta. Avoimen keskustelukulttuurin tiedetään lisäävän suorituskykyä. Se rakentaa koko organisaatiota. Ei vain tunnu olevan ollenkaan niin yksinkertaista saada aikaan avointa ja rakentavaa keskusteluilmapiiriä, avointa ja rakentavaa keskustelukulttuuria. Sille ei ole tilaa, ei aikaa eikä paikkaa. Ja kuka siitä sitten on vastuussa? Kun tullaan yhteen ja kokoustetaan, ihmisten vuorovaikutustaidot saattavat olla aika hukassa: yksi ei puhu lainkaan, toinen puhuu toisten päälle. Usein varsinainen keskustelu alkaa vasta kokouksen jälkeen - ja usein vasta, kun esimies ei enää ole paikalla. Ja joskus tuntuu siltä, että todetaan paremmaksi välttää koko keskustelua, ettei synny ristiriitoja, konflikteja ja ikäviä ehdotuksia työkaverin, esimiehen tai organisaation toiminnan muuttamiseksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aila Wallin, keskustelu, keskustelukulttuuri, vuorovaikutus, hyvinvointi, työ, työpaikka, työyhteisö, johtaminen |
Pitääkö työhyvinvointiakin johtaa?Torstai 25.9.2014 klo 11.15 - Aila Wallin Vanha sanonta kuuluu: jos vanhemmat voivat hyvin, perheessä lapsetkin voivat hyvin. Tämä pitänee paikkansa myös työyhteisössä. Ainakin työhyvinvointiin - tai siitä puhumiseen - on viime vuosina panostettu. Työterveyslaitos julkaisi juuri oman strategiapakettinsa siitä, miten hyvinvointia pitäisi organisaatiossa johtaa ja kuuluisa Himanenkin sanoi kuuluisassa tulevaisuusskenaariossaan (tai ainakin jossakin haastattelussa), että suomalainen työ ja tuottavuus rakentuu työhyvinvoinnin varaan. |
2 kommenttia . Avainsanat: Aila Wallin, työ, työhyvinvointi, työyhteisö, esimies, esimiestyö, johtaminen |
Työhyvinvoinnista ja Andon- narustaTiistai 26.8.2014 - Kari Vahtolammi Jukka-Pekka Sorvisto Soforilta kirjoittaa Alykastyo- blogissa siitä, että työhyvinvointi voisi olla uusi vientituote. Uskon häneen siinä mielessä, että olen kuullut pelkkää hyvää siitä kuinka asiat hoidetaan Soforissa. Mutta monessakin muussa paikassa asioita voitaisiin saada helposti eteenpäin. Ja yksinkertaisella tavalla eli ottamalla käyttöön tuotantoteollisuuden Andon-naru. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työhyvinvointi, työtilat, työ |
Mitä itse voin tehdä työhyvinvoinnin edistämiseksi?Perjantai 23.11.2012 - Ulla Vilkman Usein ajatellaan, että työhyvinvointi on työnantajan asia. Organisaation ja sen johdon tehtävänä on huolehtia siitä, että työntekijöillä on mahdollisuus voida hyvin työssään. Tämä onkin totta, mutta myös jokaisella meillä on vastuu oman työyhteisömme hyvinvoinnista. Omalla käytöksellämme voimme vaikuttaa paljon omaan ja työkaverin työssä viihtymiseen. Tässä muutama vinkki siihen, mitä jokainen voi itse tehdä työhyvinvoinnin edistämiseksi. |
2 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, työhyvinvointi, työssäviihtyminen, työstä innostuminen |
Hymyä huuleen vaikka väkisin - töissä pitää olla kivaaMaanantai 10.9.2012 - Ulla Vilkman Työhyvinvoinnin monet asiantuntijat ja ammattilaiset ovat viime aikoina julistaneet, että töissä pitää olla kivaa. Vastareaktioita on siis ollut odotettavissa. Viime viikolla törmäsin Talouselämän blogissa Fujitsu Finlandin Mikko Laaksosen kirjoitukseen otsikolla "Töissä ei ole kivaa". Kirjoitus alkaa näin: "Ei minulla sinänsä ole mitään kivaa vastaan, mutta välillä ihmetyttää se ajatus, että töissä pitäisi olla "kivaa" ja kollegoiksi pitäisi palkata vain "mukavia tyyppejä". Väitän, että motivaation pitäisi tulla työn haastavuudesta. Kun työ on haastavaa, se tarkoittaa, että työntekijä on epämukavuusalueella, edes vähän. Se tarkoittaa, että tapahtuu kehitystä." |
16 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, työhyvinvointi, työyhteisö, työ, työilmapiiri |
Suomalaisesta mentaliteetistaTorstai 16.8.2012 - Heikki Kolehmainen Aiheeni on tällä kertaa vaikea. Väitteeni ovat arvauksia ja tuntemuksia ns. suomalaisesta mentaliteetista ja yhteiskunnallisesta "ilmastosta", jossa kukaan ei saa kohota korkeammalle kuin toinen. Me maksamme veromme, meitä haukutaan EU:n mallioppilaiksi, me avaamme sanaisen arkkumme ja uhoamme vain ollessamme humalassa. Onko tämän käytöksen toinen puoli se, että kukaan ei saa olla erilainen, että me asetumme machiavellimäisen hallitsijan alamaisen asemaan ilman todellista syytä siihen? Siksikö meitä kalvaa jatkuva kateus ja vastemielisyys menestymistä ja rikastumista kohtaan? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Kolehmainen, EU, suomalaiset, yhteiskunta, valta, hyvinvointi |
Tahallinen väärinymmärtäminen on taitolajiMaanantai 13.8.2012 - Taru Jousia Suomessa on valloillaan tahallisen väärinymmärtämisen kulttuuri. Se ei ole eteenpäin vievää rakentavaa vuorovaikutusta, joka kasvattaa osallistujien välistä luottamusta ja uskottavuutta vaan päinvastoin – tahallinen väärinymmärtäminen vie pohjan uskottavuudelta ja luotettavuudelta. Se ei ole hedelmällistä dialogia, joka auttaa oppimaan ja ymmärtämään. Se on asenteiden ja ennakkoluulojen kyllästämien päänsisäisten mörköjen ulospäästämistä. Tahallinen väärinymmärtäminen ei pyri ymmärtämään, mitä toisella on sanottavaa. Se pyrkii vahvistamaan omaa maailmankatsomusta ja omia ennakkoluuloja. Kun tälläinen tapa viestiä ottaa pikkusormen, se vie helposti koko käden, kuten jossain Suomen kolkissa näyttää nyt käyneen. |
13 kommenttia . Avainsanat: Taru Jousia, puheviestintä, viestintä, vuorovaikutus |
Työhyvinvointia voit rakentaa ihan itseKeskiviikko 1.8.2012 - Jama Jama Jos näen työpahoinvointia, puhun rohkeasti esimiehelle. En pelkää työpaikkani puolesta, vaan pelkään, että tulee työpahoinvointia unelmatyössä. Unelmassa voi tulla huonoja hetkiä sekä fyysisesti että ehnkisesti, mutta niitä ei tarvitse pitää sisällään. Pitää rohkeasti avata suunsa ja puhua asia, ettei tarvitse tuntea olevansa yksin. Parhaiten pääsee yli kun puhuu ja kertoo kaiken, mitä on sydämellä. Apu on lähellä: ennen kuin haet reseptiä lääkäriltä, toinen ihminen voi olla sinulle lääkäri. Hän ei anna reseptiä, vaan antaa lääkettä puhumalla ja välittämällä. Jos näen ja huoman, että esimiehelläni on paha mieli, menen kannustamaan ja otan olkapäästä kiinni, koska meistä jokainen tarvitsee kannustusta. |
1 kommentti . Avainsanat: Jama Jama, asenne, asiakaspalvelu, työelämä, jama jama, suosituin, työhyvinvointi, työpahoinvointi, esmies, työntekijä, maahanmuuttaja, palkka, unelma, palaute, asiakas |
Työkaverien merkitysMaanantai 2.7.2012 - Jama Jama Täytyy uskoa koko ajan, että on tärkeä, ja että minua halutaan ja minusta välitetään. Sitä kautta saan iloa ja työ palkitsee joka hetki. Mitä työkaverit merkitsevät minulle – työkavereita, eikä sitä enempää? Olisin väärässä, jos ajattelisin noin. Työkaverit on se, josta kaikki lähtee. Työkaverit ovat minulle kuin perheenjäseniä, jotka välittävät ja kannustavat. Iloitsen heidän puolestaan, ja suren heidän surunsa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jama Jama, asenne, asiakaspalvelu, työelämä, jama jama, suosituin, työhyvinvointi, työpahoinvointi, esmies, työntekijä, maahanmuuttaja, palkka, unelma, palaute, asiakas |
Miten saamme unelmat toteutumaanTorstai 14.6.2012 - Jama Jama Tässä maailmassa meistä jokainen tuli 9kk jälkeen äidni mahasta eikä voinut tietää mitä olisi isona tai mitä odottaa. Yksi asia on kuitenkin selvä, että jokainen meistä kasvaa, ja edessä on unelmia ja tavoitteita. Miten ne saadaan toteutumaan? Kovalla työllä. Huipulle ei pääse edes hissillä, koska hissiin pääsemisenkin eteen pitää tehdä töitä. Tuleeko sinusta huippu-urheilija, lääkäri, artisti, näyttelijä vai mikä – kaikki on omasta asenteestasi kiinni. Asennetta ei voi ostaa, se täytyy itse rakentaa, ja siihen täytyy uskoa. |
3 kommenttia . Avainsanat: Jama Jama, asenne, asiakaspalvelu, työelämä, jama jama, suosituin, työhyvinvointi, työpahoinvointi, esmies, työntekijä, maahanmuuttaja, palkka, unelma, palaute, asiakas |
Muutos ja työn iloKeskiviikko 23.5.2012 - Kristiina Palmgren Suomalainen työelämä elää melkoista muutosvaihetta. Isot yritykset siirtävät toimintojaan maihin, joissa työn tekeminen on halvempaa tai sitten lähemmäksi asiakasrajapintaa. Verotulojen vähentyessä, julkishallinnon on myös kiristettävä vyötään ja sen toimintoja tulee kehittää eteenpäin. Suomalainen kuntakartta on myös melkoisen paineen alla. Työelämässä on nyt "tuhannen talaan paikka" miettiä miten isot muutokset viedään läpi. Uuden strategian jalkauttaminen on aina taitolaji. |
9 kommenttia . Avainsanat: Kristiina Palmgren, SEFE, esimiestyö, johtajuus, muutos, organisaatiokulttuuri, työhyvinvointi, työn ilo, työyhteisö |
Pettymysten johtaminenKeskiviikko 18.1.2012 - Tiia Arjanne Johtajiin kohdistuu monenlaisia odotuksia. Johtaja on kuin joulupukki: hänelle esitetään pitkiä toivelistoja ja lahjat pitäisi toimittaa perille viipymättä. Halutaan uusin kännykkä tai omalle projektille lisää resursseja. Halutaan bonusjärjestelmän käyttöönottoa tai henkilöstön kehittämisponnistuksia tai jollekin hankalalle tyypille potkut tai kukkia käytävään ja pullakahvit firman piikkiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tiia Arjanne, johtaminen, johtaja, henkilöstö, jaksaminen, narsismi, työhyvinvointi, työyhteisö, tunne |
Taloudelliseen sekä henkiseen hyvinvointiin on olemassa reseptitKeskiviikko 7.12.2011 - Mikko Sjögren Henkisen hyvinvoinnin ja tasapainoisen elämän ytimessä on ymmärrys siitä, että elämä koostuu monelta osin valinnoista. Sen lisäksi pitää vielä ymmärtää, että kannamme itse vastuun niistä. Se että oppii hallitsemaan omaa valtaansa valita on haaste. Sen voittaminen alkaa siitä, että valitsemme mitä ajattelemme ja mitä asenteita meillä on. Valinta siis tavallaan tarkoittaa kykyä reagoida, koska olemme osallisia siihen mitä koemme. Ei siis se, mitä meille tapahtuu, vaan miten sen valitsemme kokea, ja minkä merkityksen sille annamme. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Sjögren, hyvinvointi, asenne, vastuu, uskomukset, tietoisuus |
Henkilökuntaa ei kiinnostaKeskiviikko 26.10.2011 - Olli Linjala Kun yrityksen koko henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta löytää ajatuksia oman työyhteisönsä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin kehittämiseen, vaikka aivan ilmaiseksi, niin vastauksena usein on, että porukka ei kiinnostunut asiasta. Kenen pitää silloin katsoa peiliin - ja pitkään? |
8 kommenttia . Avainsanat: Olli Linjala, henkilökunta, kehittäminen, työyhteisö, johtajuus, esimies, kuunteleminen, kannustus, luottamus, hyvinvointi, kielteisyys, onnistuminen, johtamistaito |
Yrittäjyyskasvatus - Suomen suuri mahdollisuusTiistai 16.8.2011 - Raija Vahasalo Menestyvät yritykset ovat Suomen selkäranka. Ne mahdollistavat hyvinvoinnin luomalla työpaikkoja, tuottamalla tavaroita ja palveluita sekä maksamalla veroja. Myös väestön ikääntymisen haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan kilpailukykyisiä yrityksiä, joita on Suomessa liian vähän. |
6 kommenttia . Avainsanat: Raija Vahasalo, yrittäjyys, kilpailukyky, koulutus, hyvinvointi, yrittäjyyskasvatus, yritysmyönteisyys |
Markkinointiguru Sam VanniKeskiviikko 9.3.2011 klo 16.58 - Samuel Hovi Tarinan mukaan suosikkitaiteilijani Rafael Wardin oppi-isä Sam Vanni antoi tärkeimmäksi evästykseksi nuorelle lahjakkuudelle elämänohjeen "Tee sitä, mitä muut eivät tee". Tämä nerokkaan yksinkertainen lausahdus on paras markkinointiviisaus, mitä olen ikinä kuullut. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Samuel Hovi, Sam Vanni, markkinointi, markkinointiguru, mainonta, mainostoimisto, markkinointiviestintä, markkinat, viestintä, mainostaja, mainos, myynti, yritys, menestys |
Yrittäjähenki on hyvinvoinnin perustaTorstai 26.8.2010 klo 13.10 - Sampo Terho Kansakunnan suurin resurssi on kansanhenki. Siis kansan jakamat ihanteet, moraalikäsitykset, ajattelutavat ja niin edelleen. Tämä henkinen resurssi määrää miten kaikki muutkin resurssit lopulta hyödynnetään. Jos kansa on hengeltään työtä vieroksuvaa tai korruptioon taipuvaista, ei luonnonvarojen tai muiden olosuhteiden suosiollisuuskaan riitä luomaan hyvinvointia. Maailma on täynnä esimerkkejä tästä. |
32 kommenttia . Avainsanat: Sampo Terho, yrittäjähenki, hyvinvointi, kansanhenki, resurssi, rohkeus, uhkarohkeus, ahneus, ahkeruus, menestys, halu menestyä |