Suomen hallitus kehityksen jarrunaTorstai 21.2.2013 - Harri Jyrkiäinen Suomen Pienyrittäjät kummeksuu Suomen päättäjien toimimattomuutta taantuman taltuttamiseksi. Olemme kansakuntana matkalla kilpailukyvyttömyyden syvää ja pohjatonta kaivoa. EK:n esittämä yhteisöveron alentaminen 15 prosenttiin olisi ensimmäinen askel yritysten toimintaedellytysten parantamiseen Suomessa. Suomen Pienyrittäjät vaatii Viron mallin mukaista yritysveromallia, jossa yritykset voisivat investoida kehittämiseensä huomattavasti helpommin. Lisäksi vaadimme ammattiyhdistysliikettä lopettamaan esityksensä mielettömistä koulutusvapaista. Hallituksen ponnettomuuden johdosta tulemme kohtamaan tänä vuomme rajun PK-yritysten konkurssiaallon, joka saattaa johtaa maassamme massatyöttömyyteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen pienyrittäjät, ammattiyhdistysliike, työ, työllisyys, irtisanominen, koulutusvapaa, hallitus, verotus |
Yrityksen tavoite on optimoida henkilöstön määräTorstai 23.2.2012 - Heikki Ikonen Yhdysvalloissa republikaanien kilpailua presidenttiehdokkuudesta johtaa Mitt Romney, jonka vaalivaltti on talousosaaminen. Kuvernöörinä hän tasapainotti osavaltionsa Massachusettesin budjetin nostamatta veroja, ja sijoitusyhtiö Bain Capitalin omistajana ja johtajana hän siivitti yhtiönsä menestystarinaksi. Bain Capital osti taloudeltaan hoippuvia yhtiöitä, saneerasi ne kuntoon ja möi hyvällä voitolla. Toiminta teki Romneysta miljonäärin. |
9 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, saneeraus, irtisanominen |
Työsuhdeturvaan mallia TanskastaTorstai 18.3.2010 klo 15.33 - Heikki Ikonen Ahtaajien lakko on nostanut työtaistelujen etulinjaan työsuhdeturvan. Työntekijät haluavat työnantajan kustantavan reippaan korvauksen irtosanomisen yhteydessä. Ahtaajien mukaan kyse on periaatteesta ja pikkurahasta. Työnantajat taas pelkäävät, että myönnytys johtaa yleiseen malliin, koska ahtaajien jälkeen sitä vaativat kaikki jonkin asteen työtaisteluun kykenevät. |
7 kommenttia . Avainsanat: työsuhdeturva, lakko, irtisanominen, irtisanomiskorvaus, sosiaaliturva, työttömyys, työllistäminen, työttömyysturva, julkinen talous, työnantajan velvoitteet |
Potkut tuli - onneksi!Tiistai 9.2.2010 klo 9.18 - Miia Godwin "Huoneessa on minun ja irtisanottavan lisäksi yleensä lasi vettä ja nenäliinapaketti." Näin kuvaili ystäväni tilannetta, johon hän on joutunut lukuisia kertoja. Yrityksessä oli vähennettävä suurehko joukko henkilökuntaa ja ystäväni oli saanut inhottavimman viestinviejän roolin. Koskaan irtisanomisilmoitusta ei annettu perjantaisin. Oli kuulemma vaarallista lähettää juuri pois potkittu työntekijä kotiin viikonlopuksi. Paras aika ilmoitukselle oli kuulemma viikon alku, jolloin velvollisuudesta suurin osa tuli töihin vielä tiistaina. |
8 kommenttia . Avainsanat: Miia Godwin, irtisanominen, uusi ura, taantuma |
Voiko ammattiliitto olla tuomarina ja rankaisijana?Maanantai 2.3.2009 klo 8.18 - Ahti Pontinen Palvelualojen ammattiliitto järjesti luottamusmiehen työsuhteen purkamisen perusteella Markantalo-boikotin. Suomen kaupan liitto kertoo vieneensä boikotin työtuomioistuimeen, koska pitää sitä laittomana työtaistelutoimena. |
20 kommenttia . Avainsanat: PAM, ammattiliitto, palvelualojen ammattiliitto, Ahti Pontinen, Pontinen Ahti, Suomen kaupan liitto, luottamusmies, markantalo, boikotti, työtuomioistuin, työsuhteen purku, irtisanominen |
Kun päättynyt kaikk' on työTiistai 23.12.2008 klo 8.21 - Minna Lehrbäck Jouluyö! Juhlayö! Päättynyt kaikk' on työ… Nämä tutun joululaulun sanat saattavat tänä jouluna tuntua kipeästi monen suomalaisen sydämessä. Lomautukset ja irtisanomiset ovat kolhaisseet useita. Moni mieli ja askel on painunut. Päättynyt kaikk' on työ. Juhli siinä nyt joulua! On tässä parempaakin mietittävää: mistä tulevat rahat huomiseen? |
1 kommentti . Avainsanat: Jouluyö, Juhlayö, päättynyt, työ, kaikk, lomautus, irtisanominen, rauha, lepo, kiire, huoli, tulevaisuus, rakkaus, vierellä, Minna Lehrbäck |