Blogin arkisto

200 vuotta sitten ymmärrettiin päivän pituuden päälle

Keskiviikko 3.2.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpg244 vuotta sitten syntyi mies nimeltä Robert Owen. Hän oli aikansa edelläkävijä, sillä hän kielsi omilla tehtaillaan alle 10-vuotiaiden työskentelyn ja lyhensi työpäivää. Ja samalla loi ajatuksen nykyaikaisesta työpäivästä. Eli nykyinen ajatus 8- tunnin työpäivästäkin on lähes 200- vuoden ikäinen.

Robert Owen lanseerasi vuonna 1817 ajatuksen joka kuului seuraavasti:

Eight hours labour, Eight hours recreation, Eight hours rest”.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työaika, työpäivä, työviikko, tuottavuus

Nelkyt tuntia eikä enempää

Tiistai 10.6.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOn aika hauska huomata, että aina väliin muistutetaan nelikyt tuntisesta viikosta. Mutta aika harva tietää sen, että mistä syystä siihen on päädytty. Syitä on kaksi eli tehokkuus sekä mahdollisuus sosiaaliseen elämään.

Yllättävän moni ei osaa rajata työviikkoa järkevän mittaiseksi, vaan venyttää sitä pidemmäksi. Ja vain siksi, ettei kerkiä tekemään töitä määräajassa. Jossain aikasemmassa postauksessa olen pohtinut samoja asioita. Siellä pohdittiin muunmuassa Pareto periaatetta eli 20% työajasta tuottaa 80 % tuotoksesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työaika, työviikko, työteho