Blogin arkisto

Yritysten kannattaa pukea viestinsä arkivaatteisiin

09.06.2014
”Aina pitää muistaa, että oli kyse mistä viestinnän muodosta tahansa ihmiset viestivät ihmiselle.” Pitkän linjan viestintäammattilaisen ohje on syytä pitää mielessä yrityksissäkin, jotka miettivät, mitä ja miten haluavat itsestään kertoa. Ylivakavuuden ja hienojen sanojen sijaan voisi kokeilla persoonallista tapaa viestiä.

Yrityksessä päätetään luoda viestintästrategia. Johto määrittää, mitä yritys haluaa olla ja kirjoittaa strategian hienoin sanoin, muutamalla sivistyssanalla terästettynä.

– Sitten unohdetaan kysyä, mitä nämä sanat tarkoittavat käytännössä. Ne tarkoittavat kuitenkin eri ihmisille eri asioita. Yrityksen johto ei voi määrätä yrityksen viestinnällistä identiteettiä, vaan sen on synnyttävä omasta sisäisestä vuorovaikutuksesta, jyväskyläläisen Viestintätoimisto Annamaija Manninen Oy:n yrittäjä Annamaija Manninen korostaa

manninen_nosto2.jpg

Kokenut viestintäkouluttaja Annamaija Manninen muistuttaa yrityksiä, että pienilläkin resursseilla voi saada viestinnästä paljon irti. Olennaista on hyödyntää jokaisen omia viestinnällisiä vahvuuksia ja puhua asiakkaille ymmärrettävää arkista kieltä.

Viestintä on suomalaisissa yrityksissä Mannisen mukaan vahvasti asiakeskittynyttä. Hän ei kannusta yrityksiä asiattomuuteen, vaan omaan persoonalliseen tapaan viestiä. Tapaan, jossa ihmiset viestivät ihmisille.

– Yrityksen asiakas ei innostu eikä ymmärräkään viestiä, jos se puetaan hienoksi ja etäiseksi. Tylsyydellä ja ylivakavuudella ei vakuuteta ketään.

Viestinnän peruskysymykset ovat kaikille yrityksille samat, toimialasta ja kokoluokasta riippumatta: keitä olemme, mitä teemme ja mitä haluamme itsestämme kertoa.

Asennetta tarvitaan enemmän kuin rahaa

Manninen on kouluttanut yrityksissä ja erilaisissa organisaatioissa viestintätaitoja jo parikymmentä vuotta. Hän muistuttaa, että viestinnällinen muutos yrityksissä alkaa tapahtua sillä hetkellä, kun jokaisesta yrityksen ihmisestä kaivetaan esille hänen omia viestinnällisiä vahvuuksiaan. Usein se vaatii ulkopuolisen apua.

– Arkisen hyvän viestinnän kuntoon laittaminen ei ole rahakysymys, vaan enemmänkin asennekysymys. Esimerkiksi internetissä voi viestiä todella halvallakin, yliopiston lehtorina ja tv-uutisten ankkurina tutuksi tullut Manninen sanoo.

Yrityksen verkkosivuja hän pitää tänä päivänä aivan olennaisina. Tosin monen yrityksen sivujen sisältö koskettaa vain talon omaa väkeä ja tekstit ovat liian abstrakteja, jotta satunnainen sivuilla vierailija niistä innostuisi.

Verkkosivujen lisäksi yritysten on turha vaivata itseään sillä, missä pitäisi olla esillä. Sosiaalinen media voi olla hyvä kanava, jos yritys löytää sieltä samanhenkisiä vastaanottajia ja sillä on oikeasti jotain kerrottavaa ulospäin.

– Viestintä mielletään usein vain markkinoinniksi ja viestinnäksi ulospäin. Työntekijät saattavat istua uutisen päällä, mutta tieto ei kulje talon sisällä viestinnästä vastaavalle. Pienilläkin arkisilla asioilla voi päästä julkisuuteen, varsinkin kun toimittajien on täytettävä verkkoa vauhdilla ja tavaraa on oltava tarjolla, Manninen muistuttaa.

Tärkeä osa työhyvinvointia

Jokainen yrityksen ihminen viestii yrityksestä ulospäin. Siksi viestinnän kehittämiseen tarvitaan mukaan kaikki samaa paitaa kantavat.

– Viestintää ei voi heittää vain yhden ihmisen vastuulle. Toisaalta jollakin yrityksessä täytyy olla aikaa miettiä viestintäasioita, Manninen korostaa.

Hän ihmettelee, miksi viestintäasioihin ei useinkaan kiinnitetä huomiota, vaikka ne saatetaan kokea ongelmaksi vuosi toisensa jälkeen.

– Työhyvinvointikyselyissä sisäinen viestintä nousee aina kärkiryhmään. Silti päätä hakataan samaan seinään.

Teksti: www.jykes.fi
Kuva: Tommi Salo

18.11.2014Digitaalisten terveys- ja hyvinvointipalveluiden potentiaali on vielä käyttämättä
17.11.2014Työelämän laadun kehittäminen kasvattaa kilpailukykyä
14.11.2014Suomesta luonnonvaratalouden edelläkävijä vuoteen 2050 mennessä
12.11.2014Näin selviät yt-neuvotteluista - viisi vinkkiä esimiehille
10.11.2014Maahanmuuttajien osaaminen halutaan käyttöön entistä paremmin
06.11.2014Kouluaikana saatu yrittäjyyskokemus innostaa yrittäjäksi
05.11.2014Raportti: Julkisen ja yksityisen työnvälityksen yhteistyötä tulisi lisätä
31.10.2014Työministeri Ihalainen: Järjestöt tehneet arvokasta työtä työelämän kehittämiseksi
30.10.2014Konkurssien määrä väheni tammi-syyskuussa 6,4 prosenttia edellisvuodesta
29.10.2014Suomalaiset arvostavat sanomalehtiä paikallisina demokratian edistäjinä
28.10.2014Maksuhäiriöisiä yrityksiä on enemmän kuin koskaan
27.10.2014Verkkokauppiaan pitää ymmärtää kuluttajien käyttäytymistä
24.10.2014Toimialat kehittävät ahkerasti suomalaista työelämää
23.10.2014MuutosKoulutus auttaa irtisanottuja sijoittumaan uudelleen työhön
22.10.2014Syyskuussa 314 500 työtöntä työnhakijaa
21.10.2014Suomalaiset napsivat maksuhäiriömerkintöjä pienistä veroista ja julkisten palvelujen maksuista
20.10.2014Julkiset rekrytointipalvelut toimivat hyvin
17.10.2014Nordic Business Forum 2015 myytiin loppuun kuudessa päivässä
17.10.2014Palkkatuen uudistus tehostaa työllistymistä
16.10.2014Fazerin yt-neuvottelut ovat päättyneet
15.10.2014Johtajuusoppia huipulta: Yrityselämän vaikuttajat viettävät työpäivän nuoren kanssa
14.10.2014Nettikoulutuksella on etunsa ja rajoitteensa
14.10.2014Kaikkien aikojen ennätys Nordic Business Forumin lipunmyynnissä
13.10.2014Tavoite tekee yrityksestä ja johtajasta suuren
13.10.2014Nordic Business Forum loikkasi uudelle tasolle
13.10.2014Ben Bernanke ja Garry Kasparov Nordic Business Forum 2015 -seminaariin
13.10.2014Tulevaisuuden datakeskus voisi lämmittää naapurustonsa
10.10.2014Pitkäaikaistyöttömien palvelut kootaan yhteen
09.10.2014Korkeasti koulutetut työllistyneet parhaiten Nokian jälkeen
08.10.2014Tutkimus: Nuorilla yrittäjillä on korkein uupumisriski
07.10.2014Yritysten kehittämispalvelut ovat suosittuja
06.10.2014Kyselytutkimus: Kuluttajilla kovia vaatimuksia sähköyhtiöille
03.10.2014Maanmittauslaitokselle 250 000 vanhaa ilmakuvaa
02.10.2014Elinkeinoministeri Vapaavuori: Tekesin suurohjelmista uuden kasvun aineksia Oulun seudulle
01.10.2014Ehdotus Talvivaaran saneerausohjelmaksi on askel eteenpäin - tilanne edelleen haastava
30.09.2014Suurten pörssiyhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointi EU-sääntelyn piiriin
29.09.2014Fazerin Sininen jälleen Suomen arvostetuin brändi
26.09.2014Kotitalouksien säästämisaste kasvoi vuoden 2014 toisella vuosineljänneksellä
25.09.2014If avaa vahinkotietoja startup-yritysten käyttöön
24.09.2014Ihalainen elokuun työnvälitysluvuista: Nähtävissä hienoista myönteistä kehitystä
24.09.2014Te-toimistoissa 319 400 työtöntä työnhakijaa elokuun lopussa
23.09.2014Turvallisuustyö ulottuu myös vapaa-aikaan
22.09.2014Tehostettu tilaajavastuu torjuu harmaata taloutta
19.09.2014Kauppa- ja yhdistysrekisterien asiakaspalvelu keskitetään Patentti- ja rekisterihallitukselle
18.09.2014Huomio työturvallisuuteen
17.09.2014Etätyöntekijä, tiesitkö tätä? Työnantajan vakuutus ei korvaa kaikkia etätyössä sattuneita tapaturmia
16.09.2014Etätyö lisää henkilöstön tyytyväisyyttä ja motivaatiota
15.09.2014Suomalaisetko muka hyviä kierrättäjiä? - Tilastot paljastavat harhaluulot
12.09.2014SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2014: Kuljetusyrittäjät haluavat nujertaa harmaan talouden toimialalta
11.09.2014Tässä suomalaiset ovat maailman huippuja - Näin rakennetaan kallion sisälle
10.09.2014Yritystoiminnan kehittämisen avustusjärjestelmä selkeytyy
09.09.2014Työolobarometri 2013: Työkykyyn ja työturvallisuuteen panostetaan yhä enemmän
08.09.2014MindTrek Festival raottaa tulevaisuutta marraskuussa Tampereen uudella tornihotellilla
05.09.2014Työ- ja elinkeinoministeriöltä katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen
04.09.2014Kampanja herättää: sukupuoli määrää liian usein uravalinnan
03.09.2014Työnantajat ovat syttyneet etätyön vakuuttamiselle
20.08.2014TEM:n talousarvioehdotus: Yrittäjyyden, työllisyyden kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittaminen nyt tärkeää
19.08.2014Kysely viestinnän ammattilaisille: Perinteinen media ei kuole koskaan
18.08.2014Suomen Bkt:n taso nousee
15.08.2014Deloitten yrityskauppabarometri: Kesälomilta palataan vahvaan yritysjärjestelyvireeseen
14.08.2014Power Truck Show 2014 oli juhlavuoden arvoinen
14.08.2014Yksityinen elinkeinonharjoittaja suosituin yritysmuoto uusissa yrityksissä
13.08.2014Pohjoismaissa hyvät mahdollisuudet biotalousyhteistyöhön
12.08.2014Yritykset hyötyvät naisjohtajista
11.08.2014Yritystuet uudistuvat, tukien hakuun katkos
08.08.2014Tutkittua tietoa tulisi hyödyntää työelämän kehittämiseksi
07.08.2014Ylen start-up -hautomo ärsyttää mediayrityksiä
06.08.2014Yhä useammalla alalla ylitarjontaa työnhakijoista, SOTE-alan työvoimapula jatkuu
04.08.2014Rekkaconvoy kohti Härmää 7.8.2014
01.08.2014Power Truck Show 2014 - 10-vuotisjuhla lähestyy
21.07.2014Artikkeli: Huippuinnovaation avulla jopa satojen miljoonien säästöt investoinneissa ? uutta tietoa sääherkän päätöksenteon tueksi
14.07.2014Komissio ehdottaa uusia oikeuksia osakkeenomistajille ja lisää avoimuutta yhtiöiden päätöksiin
07.07.2014Suomalaisen oppimisosaamisen verkosto ry perustettu kansainvälisen koulutusliiketoiminnan kehittämiseen
01.07.2014Kauppiaat: Kesäale pitää pintansa
30.06.2014Vuonna 2013 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä kasvoi 3,6 prosenttia edellisvuodesta
27.06.2014Kolme neljästä mökkeilijästä viihtyy netissä
26.06.2014Kyberturvallisuuden huippuosaajat kokoontuvat syksyllä Jyväskylään
24.06.2014Artikkeli: Suomalaiset myyntiorganisaatiot ikääntyvät ? mistä tulevaisuuden tuloksentekijät?
23.06.2014Tehdyn työtunnin kustannus nousi tammi-maaliskuussa 1,6 prosenttia
19.06.2014Perheystävällisyys hyödyttää työnantajaa ja työntekijää
18.06.2014Henkilöstölähtöinen tuottavuuden kehittäminen tuo mittavat hyödyt kunnille
16.06.2014Yrittäjyyspajasta apua nuorten yrittäjyyteen
13.06.2014Helsingin Sataman liikenne kasvussa
11.06.2014Deloitten tutkimus: Yritysten hallitukset keskittyvät nyt kasvuun
10.06.2014Suomessa pulaa ammattimiehistä, autonkuljettajista ja suunnittelijoista
09.06.2014Yritysten kannattaa pukea viestinsä arkivaatteisiin
06.06.2014Yritykset perustavat kilvan omia medioitaan
05.06.2014Väitös: Koulutus ei aina viekään huipulle
04.06.2014Vientiteollisuus: Teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseen saatava lisää vauhtia
03.06.2014"Ei ne pukumiehet maailmaa rakenna. Ite se on tehtävä" - Työttömät tarttuivat luuriin Viitasaarella
02.06.2014Terveysalan liiketoimintaan vauhtia tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategialla
26.05.2014Uutta yrittäjyyttä osuuskunnista?
22.05.2014Lomautettujen määrä pysyi ennallaan huhtikuussa
21.05.2014Tutkija: Avoimen maastotiedon käytöllä rajattomat mahdollisuudet - yrityksille uusi valtti tuotekehitykseen
20.05.2014Yritykset: hitaat lupakäytännöt teollisten symbioosien pullonkaula
19.05.2014Palvelujen liikevaihto kasvoi joulu-helmikuussa vuotta aiemmasta
16.05.2014Maksuhäiriötilastojen ykkönen tehtaili yli tuhat maksuhäiriömerkintää
15.05.2014Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuussa vuodentakaisesta
14.05.2014Power Truck Show 2014 - vuoden merkittävin kuljetusmessutapahtuma
13.05.2014Kestävää kasvua ja työtä Suomelle 2,6 miljardin EU-tuella

Näytä lisää »