Blogin arkisto

Turvallisuustyö ulottuu myös vapaa-aikaan

23.09.2014

Mitä jos työnantaja järjestäisi pyöräily- tai paloturvallisuuden teemapäivän? Tai työnantajalta saisi lainaksi turva- ja suojavälineitä kotiin tai mökille – esimerkiksi valjaita, jottei putoaisi katolta.

Firman johto jakaisi aamuhämärissä heijastimia töihin tuleville. Infotauluilla, sähköpostissa ja intranetissä muistutettaisiin ajankohtaisista turvallisuusasioista, kuten miten harrastaa laskettelua turvallisesti tai välttyä liukastumasta lenkillä. Työntekijöille sattuneita vapaa-ajan tapaturmia käytäisiin läpi – yksilönsuojaa kunnioittaen – ja pohdittaisiin, mitä niistä voi oppia.

Muun muassa tällaisia keinoja on otettu käyttöön edistyneimmissä yrityksissä, jotka ovat pystyneet panostamaan myös työntekijöiden vapaa-ajan turvallisuuteen.

Järjestelmällisiä toimintatapoja työntekijöiden kokonaisturvallisuuden edistämiseksi kehitti Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) vuosina 2012–2014. Tutkimuksesta vastasi TTY:n teollisuustalouden laitoksen turvallisuuden johtamisen ja suunnittelun yksiköstä professori Jouni Kivistö-Rahnasto, ja sen toteuttivat tutkijat Toni Hyytinen ja Sanna Anttila.

Tutkimukseen osallistui neljä caseyritystä: Neste Oil Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Sandvik Mining and Construction Finland Oy ja Maintpartner Oy. Työsuojelurahasto toimi hankkeen päärahoittajana.

– Tutkimuksessa myös kokeiltiin erilaisia tapoja kerätä tietoa työntekijöille sattuvista vapaa-ajan tapaturmista. Tieto niiden määrästä ja laadusta on edistämistoimien lähtökohtana. Lisäksi tutkimuksen kokemusten perusteella laadittiin suositus, miten vapaa-ajan turvallisuutta kannattaa ryhtyä ottamaan mukaan turvallisuustyöhön, tutkija Toni Hyytinen kertoo.

Vapaa-ajan tapaturmista massiiviset kustannukset

Suomessa tapahtui vuonna 2009 noin 1,1 miljoonaa tapaturmaa, joista aiheutui fyysinen vamma. Kaikista tapaturmista noin 80 prosenttia sattuu vapaa-ajalla. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien määrä on 20 vuodessa kaksinkertaistunut.

– Työnantajalle ja työntekijälle ei ole väliä, missä tapaturma sattuu, koska haitat ovat samat: työntekijä on työkyvytön ja poissa työstä. Suuressa osassa yrityksiä juuri vapaa-ajan tapaturmat aiheuttavat enemmän poissaoloja ja kustannuksia kuin työtapaturmat, Toni Hyytinen huomauttaa.

Vaikka työnantaja ja työntekijät panostavat turvallisuustyöhön työpaikalla, tulokset saattavat valua hukkaan, kun tapaturmia sattuu vapaa-aikana.

– Kun yrityksen henkilöstön turvallisuuteen tavoitellaan kestävää muutosta, turvallisuustyön on ulotuttava kokonaisvaltaisesti myös vapaa-aikaan, Toni Hyytinen sanoo.

TTY tarttui teemaan jo vuosina 2010–2011 : Työsuojelurahaston rahoittama hanke 110117 selvitti teollisuusyritysten turvallisuuden kehittämistä vapaa-ajan turvallisuutta edistämällä.

Tutkimuksen tulosten mukaan työturvallisuusasioissa edistyneissä yrityksissä sekä työnantajat että työntekijät suhtautuivat myönteisesti työnantajan mahdolliseen halukkuuteen parantaa vapaa-ajan turvallisuutta työturvallisuuden rinnalla. Myönteiset signaalit ja synkeät tapaturmatilastot ohjasivat tutkijoita jatkohankkeeseen.

Osuu oikeana ajankohtana

Neljästä kohdeyrityksestä kaksi, Neste Oil ja Sandvik, pääsi lähelle tavoitteena ollutta järjestelmällistä kokonaisturvallisuuden edistämistä.

Kahdessa muussa ei vielä hankkeen aikana päästy tavoitteeseen. Pitkänä hankeaikana nopeatempoisessa yritystoiminnassa saattaa tulla monia muutoksia – esimerkiksi yt-neuvotteluita –, jotka vaikeuttavat tällaisia asioita.

Ylipäätään järjestelmällinen kokonaisturvallisuuden kehittäminen ei sovellu kaikille yrityksille kaikkina ajankohtina:

– Vapaa-ajan turvallisuuden kehittäminen on vapaaehtoista toimintaa. Yritys tekee tällöin työntekijöiden turvallisuuden eteen enemmän kuin lainsäädäntö vaatii. Turvallisuusasioiden työpaikalla pitää olla tarpeeksi hyvällä tasolla ennen kuin resursseja kannattaa suunnata vapaa-ajan puolelle, Hyytinen tähdentää.

Toimintatapa soveltuu yrityksille, joissa on jo vahva työturvallisuuskulttuuri tai joiden toimialalla työtapaturmariskit ovat matalia ja henkilöstön tapaturmariskit painottuvat tavallistakin enemmän vapaa-aikaan. Myös sellaiset yritykset, joissa turvallisuustoiminta on jämähtänyttä, voivat saada uusia virikkeitä, kun vapaa-ajan turvallisuus otetaan mukaan.

Tietoa, tukea ja apuvälineitä, ei määräämistä

Vapaa-ajan turvallisuuden edistämisessä on muistettava, että työnantajalla ei ole oikeutta ohjata tai määrätä henkilöstönsä vapaa-ajan toimintaa. Edistämispyrkimykset eivät esimerkiksi saa sulkea pois joitain riskialttiina pidettyjä harrastuksia.

– Toiminta kannattaa aloittaa varmasti myönteisen vastaanoton saavilla toimilla, kuten ilmaisten turvatuotteiden jakamisella tai vapaa-ajan turvallisuuteen liittyvien palveluiden tarjoamisella, Hyytinen sanoo.

Esimerkiksi Neste Oil on muun muassa jakanut heijastimia ja panostanut polkupyöräturvallisuuteen tarjoamalla ilmaisia kuntotarkastuksia ja pikahuoltoa. Yritys on maksanut työn, työntekijä osat. Eräälläkin kerralla puoleen pyöristä piti vaihtaa jarrupalat, työsuojelupäällikkö Timo Karttunen kertoo.

Tutkimus sisälsi toimintatavan vaikutuksia luotaavan loppukyselyn työntekijöille. Pisimmälle päässeissä yrityksissä, Neste Oilissa ja Sandvikissa, liki 90 prosenttia vastanneista kertoi kiinnittävänsä nykyään enemmän huomiota vapaa-ajan turvallisuuteensa kuin ennen. Noin 75 prosenttia katsoi tietämyksensä vapaa-ajan riskeistä lisääntyneen hankeaikana.

Kaikkien neljän yrityksen työntekijöistä noin 90 prosenttia halusi yrityksen jatkavan ja kehittävän edelleen työtä vapaa-ajan turvallisuuden edistämiseksi, koska he uskovat sen tuottavan tulosta.

18.11.2014Digitaalisten terveys- ja hyvinvointipalveluiden potentiaali on vielä käyttämättä
17.11.2014Työelämän laadun kehittäminen kasvattaa kilpailukykyä
14.11.2014Suomesta luonnonvaratalouden edelläkävijä vuoteen 2050 mennessä
12.11.2014Näin selviät yt-neuvotteluista - viisi vinkkiä esimiehille
10.11.2014Maahanmuuttajien osaaminen halutaan käyttöön entistä paremmin
06.11.2014Kouluaikana saatu yrittäjyyskokemus innostaa yrittäjäksi
05.11.2014Raportti: Julkisen ja yksityisen työnvälityksen yhteistyötä tulisi lisätä
31.10.2014Työministeri Ihalainen: Järjestöt tehneet arvokasta työtä työelämän kehittämiseksi
30.10.2014Konkurssien määrä väheni tammi-syyskuussa 6,4 prosenttia edellisvuodesta
29.10.2014Suomalaiset arvostavat sanomalehtiä paikallisina demokratian edistäjinä
28.10.2014Maksuhäiriöisiä yrityksiä on enemmän kuin koskaan
27.10.2014Verkkokauppiaan pitää ymmärtää kuluttajien käyttäytymistä
24.10.2014Toimialat kehittävät ahkerasti suomalaista työelämää
23.10.2014MuutosKoulutus auttaa irtisanottuja sijoittumaan uudelleen työhön
22.10.2014Syyskuussa 314 500 työtöntä työnhakijaa
21.10.2014Suomalaiset napsivat maksuhäiriömerkintöjä pienistä veroista ja julkisten palvelujen maksuista
20.10.2014Julkiset rekrytointipalvelut toimivat hyvin
17.10.2014Nordic Business Forum 2015 myytiin loppuun kuudessa päivässä
17.10.2014Palkkatuen uudistus tehostaa työllistymistä
16.10.2014Fazerin yt-neuvottelut ovat päättyneet
15.10.2014Johtajuusoppia huipulta: Yrityselämän vaikuttajat viettävät työpäivän nuoren kanssa
14.10.2014Nettikoulutuksella on etunsa ja rajoitteensa
14.10.2014Kaikkien aikojen ennätys Nordic Business Forumin lipunmyynnissä
13.10.2014Tavoite tekee yrityksestä ja johtajasta suuren
13.10.2014Nordic Business Forum loikkasi uudelle tasolle
13.10.2014Ben Bernanke ja Garry Kasparov Nordic Business Forum 2015 -seminaariin
13.10.2014Tulevaisuuden datakeskus voisi lämmittää naapurustonsa
10.10.2014Pitkäaikaistyöttömien palvelut kootaan yhteen
09.10.2014Korkeasti koulutetut työllistyneet parhaiten Nokian jälkeen
08.10.2014Tutkimus: Nuorilla yrittäjillä on korkein uupumisriski
07.10.2014Yritysten kehittämispalvelut ovat suosittuja
06.10.2014Kyselytutkimus: Kuluttajilla kovia vaatimuksia sähköyhtiöille
03.10.2014Maanmittauslaitokselle 250 000 vanhaa ilmakuvaa
02.10.2014Elinkeinoministeri Vapaavuori: Tekesin suurohjelmista uuden kasvun aineksia Oulun seudulle
01.10.2014Ehdotus Talvivaaran saneerausohjelmaksi on askel eteenpäin - tilanne edelleen haastava
30.09.2014Suurten pörssiyhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointi EU-sääntelyn piiriin
29.09.2014Fazerin Sininen jälleen Suomen arvostetuin brändi
26.09.2014Kotitalouksien säästämisaste kasvoi vuoden 2014 toisella vuosineljänneksellä
25.09.2014If avaa vahinkotietoja startup-yritysten käyttöön
24.09.2014Ihalainen elokuun työnvälitysluvuista: Nähtävissä hienoista myönteistä kehitystä
24.09.2014Te-toimistoissa 319 400 työtöntä työnhakijaa elokuun lopussa
23.09.2014Turvallisuustyö ulottuu myös vapaa-aikaan
22.09.2014Tehostettu tilaajavastuu torjuu harmaata taloutta
19.09.2014Kauppa- ja yhdistysrekisterien asiakaspalvelu keskitetään Patentti- ja rekisterihallitukselle
18.09.2014Huomio työturvallisuuteen
17.09.2014Etätyöntekijä, tiesitkö tätä? Työnantajan vakuutus ei korvaa kaikkia etätyössä sattuneita tapaturmia
16.09.2014Etätyö lisää henkilöstön tyytyväisyyttä ja motivaatiota
15.09.2014Suomalaisetko muka hyviä kierrättäjiä? - Tilastot paljastavat harhaluulot
12.09.2014SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2014: Kuljetusyrittäjät haluavat nujertaa harmaan talouden toimialalta
11.09.2014Tässä suomalaiset ovat maailman huippuja - Näin rakennetaan kallion sisälle
10.09.2014Yritystoiminnan kehittämisen avustusjärjestelmä selkeytyy
09.09.2014Työolobarometri 2013: Työkykyyn ja työturvallisuuteen panostetaan yhä enemmän
08.09.2014MindTrek Festival raottaa tulevaisuutta marraskuussa Tampereen uudella tornihotellilla
05.09.2014Työ- ja elinkeinoministeriöltä katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen
04.09.2014Kampanja herättää: sukupuoli määrää liian usein uravalinnan
03.09.2014Työnantajat ovat syttyneet etätyön vakuuttamiselle
20.08.2014TEM:n talousarvioehdotus: Yrittäjyyden, työllisyyden kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittaminen nyt tärkeää
19.08.2014Kysely viestinnän ammattilaisille: Perinteinen media ei kuole koskaan
18.08.2014Suomen Bkt:n taso nousee
15.08.2014Deloitten yrityskauppabarometri: Kesälomilta palataan vahvaan yritysjärjestelyvireeseen
14.08.2014Power Truck Show 2014 oli juhlavuoden arvoinen
14.08.2014Yksityinen elinkeinonharjoittaja suosituin yritysmuoto uusissa yrityksissä
13.08.2014Pohjoismaissa hyvät mahdollisuudet biotalousyhteistyöhön
12.08.2014Yritykset hyötyvät naisjohtajista
11.08.2014Yritystuet uudistuvat, tukien hakuun katkos
08.08.2014Tutkittua tietoa tulisi hyödyntää työelämän kehittämiseksi
07.08.2014Ylen start-up -hautomo ärsyttää mediayrityksiä
06.08.2014Yhä useammalla alalla ylitarjontaa työnhakijoista, SOTE-alan työvoimapula jatkuu
04.08.2014Rekkaconvoy kohti Härmää 7.8.2014
01.08.2014Power Truck Show 2014 - 10-vuotisjuhla lähestyy
21.07.2014Artikkeli: Huippuinnovaation avulla jopa satojen miljoonien säästöt investoinneissa ? uutta tietoa sääherkän päätöksenteon tueksi
14.07.2014Komissio ehdottaa uusia oikeuksia osakkeenomistajille ja lisää avoimuutta yhtiöiden päätöksiin
07.07.2014Suomalaisen oppimisosaamisen verkosto ry perustettu kansainvälisen koulutusliiketoiminnan kehittämiseen
01.07.2014Kauppiaat: Kesäale pitää pintansa
30.06.2014Vuonna 2013 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä kasvoi 3,6 prosenttia edellisvuodesta
27.06.2014Kolme neljästä mökkeilijästä viihtyy netissä
26.06.2014Kyberturvallisuuden huippuosaajat kokoontuvat syksyllä Jyväskylään
24.06.2014Artikkeli: Suomalaiset myyntiorganisaatiot ikääntyvät ? mistä tulevaisuuden tuloksentekijät?
23.06.2014Tehdyn työtunnin kustannus nousi tammi-maaliskuussa 1,6 prosenttia
19.06.2014Perheystävällisyys hyödyttää työnantajaa ja työntekijää
18.06.2014Henkilöstölähtöinen tuottavuuden kehittäminen tuo mittavat hyödyt kunnille
16.06.2014Yrittäjyyspajasta apua nuorten yrittäjyyteen
13.06.2014Helsingin Sataman liikenne kasvussa
11.06.2014Deloitten tutkimus: Yritysten hallitukset keskittyvät nyt kasvuun
10.06.2014Suomessa pulaa ammattimiehistä, autonkuljettajista ja suunnittelijoista
09.06.2014Yritysten kannattaa pukea viestinsä arkivaatteisiin
06.06.2014Yritykset perustavat kilvan omia medioitaan
05.06.2014Väitös: Koulutus ei aina viekään huipulle
04.06.2014Vientiteollisuus: Teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseen saatava lisää vauhtia
03.06.2014"Ei ne pukumiehet maailmaa rakenna. Ite se on tehtävä" - Työttömät tarttuivat luuriin Viitasaarella
02.06.2014Terveysalan liiketoimintaan vauhtia tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategialla
26.05.2014Uutta yrittäjyyttä osuuskunnista?
22.05.2014Lomautettujen määrä pysyi ennallaan huhtikuussa
21.05.2014Tutkija: Avoimen maastotiedon käytöllä rajattomat mahdollisuudet - yrityksille uusi valtti tuotekehitykseen
20.05.2014Yritykset: hitaat lupakäytännöt teollisten symbioosien pullonkaula
19.05.2014Palvelujen liikevaihto kasvoi joulu-helmikuussa vuotta aiemmasta
16.05.2014Maksuhäiriötilastojen ykkönen tehtaili yli tuhat maksuhäiriömerkintää
15.05.2014Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuussa vuodentakaisesta
14.05.2014Power Truck Show 2014 - vuoden merkittävin kuljetusmessutapahtuma
13.05.2014Kestävää kasvua ja työtä Suomelle 2,6 miljardin EU-tuella

Näytä lisää »