Blogin arkisto

Ahdistaako ajankäyttö? Viisi vinkkiä kiireiselle

26.11.2013

Työviikkojen hektisessä rytmissä aika tuntuu usein loppuvan kesken. Näillä helpoilla vinkeillä saat lisää tilaa työpäivään. Jo kymmenen minuutin aikasäästö päivässä tarkoittaa kokonaista työviikkoa vuodessa.

Minuuttiaikataulu kiristää helposti hermoja niin paljon, että työteho laskee jo silkan stressin takia. Toimitusjohtaja Antero Hanhirova Gapps Oy:stä antaa käyttökelpoisia vinkkejä työn teon helpottamiseen ja nopeuttamiseen.

– Vanhoihin tapoihin juuttumisesta voi olla todellista haittaa, kun tarjolla olisi näppäriä keinoja tehostaa ajankäyttöä, Hanhirova sanoo.

1. Suodata sähköpostit

Luo sähköpostiin sääntöjä ja suodatuksia, jolloin vähemmän tärkeät viestit ohjautuvat suoraan niille määrättyihin kansioihin. Näin voit keskittyä tärkeimpiin viesteihin ja hoitaa ne ensin.

2. Käytä hakua tehokkaasti

Kaikissa sähköposteissa on jokin hakutoiminto. Sitä käyttämällä säästyt sähköpostien aikaa vievältä selailulta, sillä jopa edellisenä päivänä saapunut sähköposti hautautuu pian viestijonoon. Esimerkiksi Googlen sähköposti etsii hakusanaa vastaavat tulokset tekstisisällön lisäksi myös liitteistä, jolloin huonostikin otsikoitu viesti löytyy nopeasti.

3. Muokkaa ryhmässä vain yhtä dokumenttia

Sen sijaan, että muokattavaa tekstiä tai esitystä pallotellaan ryhmän kesken sähköpostitse, kannattaa työstettävä dokumentti tallentaa pilveen niin, että kaikki voivat tehdä siihen muutoksia. Näin viimeinen versio on aina kaikkien käytettävissä. Käytettävissä on myös ilmaisia pilvipalveluita, jos ei työpaikkasi vielä tätä mahdollisuutta tarjoa.

4. Tallenna tiedostot pilveen

Tallentamalla kaiken materiaalin pilveen varmistat, että tieto on käden ulottuvilla missä tahansa. Sairaslomat ja hajonneet tietokoneet eivät pääse kaatamaan venettä, kun tiedostoihin pääsee käsiksi vaikka puhelimella tai tabletilla paikasta riippumatta.

5. Pidä palaverit verkossa

Matkat palavereihin ja takaisin syövät usein aimo lohkon työaikaa. Neuvottelut kannattaakin käydä verkossa. Videoneuvotteluun soveltuvia laitteistoja löytyy jo monelta työpaikalta, mutta sen lisäksi tarjolla on myös ilmaisia videopuhelinjärjestelmiä, joita kaikki voivat käyttää. Ilmaisia videopuheluita tarjoavat esimerkiksi Skype ja Google.

28.11.2013Yrittävä Eurooppa -palkinnon voittajat 2013: Lupaavia hankkeita uuden yritystoiminnan tueksi
27.11.2013Työttömyys jatkoi kasvuaan lokakuussa
26.11.2013Ahdistaako ajankäyttö? Viisi vinkkiä kiireiselle
25.11.2013Tutkija: Nuoret hallitsevat sosiaalisen kieliopin
22.11.2013Ammattikorkeakoulujen rahoitusta muutetaan tuloksiin perustuvaksi
21.11.2013Kulttuuri on työvaltaista taloudellista toimintaa
20.11.2013Etelä-Pohjanmaan työelämän laatua nostetaan yhteistuumin - tavoitteena osaava työvoima kehittyvissä pk-yrityksissä
19.11.2013PRH kehottaa asiakkaita tekemään vuodenvaihteen rekisteröinnit kaupparekisteriin viimeistään 13. joulukuuta
18.11.2013Pk-yrityksille uudet ovet auki Venäjälle
15.11.2013Vapaavuori: Suomalaisen omistuksen sitoutuminen tärkeää Fennovoiman hankkeessa
14.11.2013Palvelualojen liikevaihto kasvoi kesä-elokuussa vuotta aiemmasta
13.11.2013Maine yrityksen tärkein strateginen riski
12.11.2013Yrityssaneerauksien määrä kasvoi tammi-syyskuussa 13,2 prosenttia edellisvuodesta
11.11.2013Palkkasumma kasvoi heinä-syyskuussa vuoden takaisesta
08.11.2013Elinkeinoministeri Vapaavuori: Talvivaaran tilanne erittäin vaikea
06.11.2013Yli 55-vuotiaiden työllisyys kasvanut viidessätoista vuodessa
05.11.2013Osuuskunnan perustamista helpotetaan - lainmuutos tulee voimaan vuoden 2014 alusta
01.11.2013Luotonhakijalla on usein kulissit kunnossa, vaikka ylivelkaantumiskierre on jo alkanut
29.10.2013Kuluttajat pelkäävät työttömyyden lisääntyvän
28.10.2013Vapaavuori Shanghaissa: Viime aikojen start-up uutiset näyttävät Suomen ottaneen oikean suunnan
23.10.201310 tietoturvavinkkiä pk-yritykselle
22.10.2013Kolme ideaa kestävään johtajuuteen
21.10.2013Miten tehdä yrityksestä asiakaslähtöinen yritys?
18.10.2013Nuoren palkkaaminen on yritykselle optio-ohjelma
17.10.2013Pohjoismaiden kehitys vertailussa - mikä maa käy edellä muita?
16.10.2013Suomen logistiikkaosaaminen kiinnostaa ulkomailla
15.10.2013Askelia kohti parempaa johtajuutta
14.10.2013Yritysvastuun tietopankki saatavilla FIBSin verkkosivuilla
11.10.2013Mallisuojaa on haettu tänä vuonna yli 10 % enemmän
10.10.2013Miten käy EU:n yritystukien?
09.10.2013Nuorisotakuun yrittäjyyspaja käynnistyy
08.10.2013Joustavat työajat lisääntyneet viime vuosina
07.10.2013Nyt kiinnostavat asunnot ja hoivakiinteistöt
04.10.2013Muotoilulla uutta kilpailukykyä teollisuusyrityksille
03.10.2013Bisnesguru Tom Peters: "Suihkuverho ratkaisee!"
03.10.2013Tee viisaita päätöksiä 10-10-10-säännön avulla
02.10.2013Jack Welchin resepti hyvään johtajuuteen
02.10.2013Kohdenna myyntiargumentti - ja myynti kasvaa
02.10.2013Alexander Stubb: Kuinka sinusta tulee kansainvälinen?
01.10.2013Suppilo.fi: uudenlainen B2B-kaupankäynnin alusta
01.10.2013Tutkimus: Kolmas sektori ei täytä työelämän laatuodotuksia
01.10.2013Globaalit hankinnat tuovat kilpailukykyä pk-yrityksille
30.09.2013Arnold Schwarzenegger Nordic Business Forumissa ensi vuonna
30.09.2013Bisnesgurujen opissa NBForumissa: "Kysy ihmisiä tekemään jotain isoa!"
30.09.2013Eezy madaltaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä
27.09.2013Suomalaisyrityksissä uudistutaan ahkerasti
27.09.2013Alihankintamessut: Alihankinnan kilpailukyky ratkaisee Suomen tulevaisuuden
26.09.20135 aluetta, joihin teollisuusyritysten kannattaa panostaa
26.09.2013Maailmantalouden mahdollinen käänne virittää jännitettä sijoitusmarkkinoilla
25.09.2013Osaamismittari testissä rakennusalalla
25.09.2013Vuoden 2013 Alihankkija ja Päähankkija palkittiin
24.09.2013Sijoittajilta saatava tieto auttaa yritysjohtajia päätöksenteossa
24.09.2013Metsäpalveluyrittäjille vahvistusta valmennuksesta
23.09.2013Uudet verokannustimet helpottavat yrityksen kehittämistä
23.09.2013Suomalaiset BlindSquare ja Kinetic Stories digimediasovellusten maailmanmestareiksi
20.09.2013Suomen Pienyrittäjät poistaa yrittämisen esteitä
20.09.2013Rakentamisen pk-yritysten liikevaihto kasvoi 6,3 % vuonna 2012
20.09.2013Kemianteollisuus porskutti, metalli laski vuonna 2012
20.09.2013Kaupan liikevaihto kasvoi, kannattavuus heikkeni vuonna 2012
19.09.2013Kuinka saada suuri bisnesajattelija piskuiseen Suomeen?
19.09.2013Skypen perustaja Jonas Kjellberg vierailee Tampereella ALSO Expossa
19.09.2013Vuoden ympäristöteko 2013 -palkinnon sai kairausurakoitsija Oy Kati Ab
18.09.2013140 JAMKin opiskelijaa saa kokemusta Nordic Business Forumista
18.09.2013Mainosbarometri: Nyt panostetaan verkko- ja mobiilimainontaan
17.09.2013TVL: Vakavien työtapaturmien määrä kasvaa
17.09.2013Uusi verkkopalvelu kokoaa yhteen suomalaisen designin ja käsityön
16.09.2013"Yritysten kasvun este on kielteinen asenne myymiseen"
16.09.2013Suomalaislähtöinen biolääketiede valloittaa USA:n markkinoita
13.09.2013Työnantajalle verovähennystä työntekijän koulutuksesta
13.09.2013Palkkaatko taitoa vai jalkapareja?
12.09.2013Sähkönjakeluverkkoon investoidaan lähivuosina miljardeja
12.09.2013Vapaavuori: Matkailuala kasvaa Suomessa vahvasti
11.09.2013Mobiiliratkaisut leviävät uusille toimialoille
11.09.2013Tikkurilan uusi myymäläkonsepti palkittiin kansainvälisessä kilpailussa
10.09.2013LVI-insinööreistä on pulaa
10.09.2013Elovena on Vuoden Brändinrakentaja
09.09.2013Savossa kasvatetaan bioenergia-alan yritysten vientimahdollisuuksia
09.09.2013Ammattikeittiöille säästöjä sähkön- ja vedenkäytön seuraamisesta
06.09.2013HaminaKotkan satamaan haetaan uutta teollista liiketoimintaa
06.09.2013JAMKissa kehitetään "jokamiehen mittausmenetelmiä" metsätietojen keruuseen
05.09.2013Verkkomarkkinoinnin mittaamisen käsikirja on ilmestynyt
05.09.2013Maatalousala kiinnostaa Kainuussa
05.09.2013Yrittäjän päivä 5.9: Lue Suomen businessvaikuttajien elämäkerrat verkossa
04.09.2013Kiinteistö- ja tonttikauppa laskussa talouskriisin myötä
04.09.2013NBForum: Miten seminaareista saa mahdollisimman paljon irti?
03.09.2013Vapaavuori: "Microsoft Nokian ostajana näyttää onnelliselta ratkaisulta"
03.09.2013Suomalaisia kasvuyrityksiä tapaa sijoittajia Lontoossa
02.09.2013Rakennusteollisuus: Valtion tuet korjausrakentamiseen tulivat tarpeeseen
02.09.2013Uusi laki: Yrittäjän tarjottava asiakkaalle kuitti
30.08.2013Yritysten kehitystoimintaa Helsingin Kalasatamaan
29.08.2013Nordic Business Report listasi Pohjolan 20 johtavaa businessajattelijaa
29.08.2013Innovatiivisista hankinnoista uudistumisen keino
28.08.2013Menestysväylästä apua yritystoimintaan Kotkan-Haminan seudulla
28.08.2013Puu ja Bioenergia -messut 4.-6.9. Jyväskylässä: Suomen bio-osaaminen kiinnostaa
27.08.2013Teknologiateollisuus haluaa resursseja uudistumiseen ja kasvuun
27.08.2013Vanhanen: "Tehty yritysveropäätös ei helpota kotimaista omistajuutta"
26.08.2013Arktiseen liiketoimintaan tarvitaan "Team Arctic Finland"
26.08.2013Yrityskummien kysyntä voimakkaassa kasvussa
23.08.2013Arvoverkoilla potkua biotalousalalle
22.08.2013Euroopan talous toipumassa - Suomea varjostaa yhä epävarmuus

Näytä lisää »