Blogin arkisto

Autoilija, näin säästät kesän polttoainelaskussa

19.06.2012
autoilu.jpg

Lomalla maisemat vaihtuvat. Taloudellista ajotapaa kannattaa noudattaa lomareissuilla. Kuva: Continental Rengas Oy

Kesän mökki-, festari- ja lomareissut kuluttavat sekä polttoainetta että ympäristöä. Polttoainelaskussaan voi säästää kuitenkin merkittävästi, jos omaksuu itselleen taloudellisen ajotavan. Useat kuljettajat ovat jo tehneet asioita taloudellisen ja ympäristöä säästävän ajotavan edistämiseksi, mutta skarpattavaakin vielä löytyy.

Monet ihmiset puhuvat taloudellisesta ajamisesta, mutta ajoturvallisuuskouluttaja Arto Grönroosin mukaan yhtä monet kuvittelevat, että sillä tarkoitetaan liikenteessä hidastelua. Näin ei kuitenkaan ole.

– Taloudellisen ajamisen idea lähtee kuljettajasta itsestään. Kuljettajan on auto startatessaan asennoiduttava siten, että hän päättää ajaa järkevästi, Arto Grönroos kertoo.

Aja tasaista nopeutta

Taloudellisesti ajettaessa pitäisi pyrkiä ajamaan koko matka tasaista nopeutta. Äkkilähdöt liikennevaloista, ylimääräiset ohitukset ja muut pikakiihdytykset kuluttavat turhaan polttoainetta, eikä ylinopeudella voita matka-ajassakaan kuin vain nimeksi.

– Autoilijoiden pitäisi ajaa yleensä vähän isommalla vaihteella ja ennen kaikkea ennakoida liikenteessä. Esimerkiksi lähestyttäessä liikennevaloja kannattaa jarruttaa moottorilla sen sijaan, että jarruttaisi jarrua painamalla. Ja jos vieressä on vapaa kaista, kannattaa vaihtaa siihen.

Vaikka yhä useammat autoilijat ovatkin kiinnostuneita autoilun ympäristövaikutuksista, on monilla silti vähän parannettavaa omassa tietämyksessään ympäristöasioissa. Continental Rengas Oy:n YouGov Finlandilla teettämästä tutkimuksesta selviää, että viidesosa autoilijoista ei tiedä oman autonsa polttoaineen kulutusta eikä päästöjä.

– Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia vastanneista tiesi vain polttoaineen kulutuksen, mutta toisaalta yhtä moni vastaaja kertoi tietävänsä molemmat eli bensan kulutuksen ja päästötason, viittaa Grönroos tutkimustuloksiin.

Tutkimuksen mukaan autoilijat ovat tehneet useita toimia vähentääkseen autoilunsa ympäristöpäästöjä.

– Melkein 80 prosenttia kiinnittää huomioita omaan ajotapaansa, eli ennakoi, välttää jarrutuksia ja kiihdytyksiä sekä välttää ajamista liian lähellä edellä ajavaa. Puolet autoilijoista välttää aina tyhjäkäyntiä ja melkein 70 prosenttia kertoo esilämmittävänsä moottoria kylmällä ilmalla.

Renkaiden merkitystä ei pidä unohtaa

Grönroos muistuttaa, että auton renkaat vaikuttavat myös polttoaineen kulutukseen sekä ympäristöön. Sen lisäksi, että renkaat ovat ehjät ja moitteettomassa kunnossa, pitäisi niiden ilmanpaineita muistaa tarkistaa.

– Jos esimerkiksi auton pysäköi lähelle kadun reunaa, johon renkaat osuvat, lähtee niistä luultavasti vähän ilmaa. Joten kuukausittain olisi hyvä tarkistaa kaikkien renkaiden ilmanpaineet. Ja nastattomilla talvirenkailla eli kitkarenkailla ei enää kesäkuumalla pitäisi ajaa, Grönroos muistuttaa.

Auton tekniikalla on iso vaikutus ympäristöasioihin, mutta oli tekniset vempaimet kuinka hienot tahansa, suurin merkitys on silloinkin ratin takana istuvalla ihmisellä.

– Uudet autot ovat jo hyvin ympäristöystävällisiä. Mutta kuljettajan ajotavalla on siltikin suurin merkitys. Ja toisaalta, tarvitseeko ihan kaikkia matkoja edes tehdä autolla, Grönroos pohtii.

Näin tutkimus tehtiin

Continental Rengas Oy teetti YouGov Finlandilla tutkimuksen, jossa kysyttiin suomalaisten mielipiteitä autoilun ympäristöystävällisyydestä.

Tiedot kerättiin web-kyselynä 12.3.–15.3.2012 välisenä aikana YouGov Groupin kuluttajapaneelissa. Paneeliin kuuluu 25 000 suomalaista. Tutkimuksen vastaajamäärä on 1005. Kohderyhmään kuuluvat 18–74-vuotiaat suomalaiset.

Sekä lähtöotos että lopullinen vastaajajoukko on painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan.

23.10.2012Työttömyys kasvoi syyskuussa
22.10.2012Kotitalouksien velkaantumisaste nousi vuoden 2012 toisella neljänneksellä
19.10.2012Luova talous ja kulttuuri uudistumisen ytimessä
18.10.2012Nordic Business Forum 2012 -seminaarin palautekeskiarvot julkaistu
18.10.2012Turpeenkaivun päästöt Suomessa moninkertaisesti arvioitua suurempia
17.10.2012Illuusio omasta jaksamisesta pitää yllä monen yrittäjän työkykyä
16.10.2012Kuluttajien luottoluokitukset uhattuna
15.10.2012Työmarkkinajärjestöt, yrittäjät ja hallitus samaan pöytään
12.10.2012Palkkasumma kasvoi kesä-elokuussa vuoden takaisesta
11.10.2012Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan selättäminen edellyttää rekrytointia ulkomailta
10.10.2012Joukkoistamalla oppia kestävään talouteen
09.10.2012Liikaa maksettujen tv-maksujen palautus alkaa
08.10.2012Työssä jaksaminen on suuri tulevaisuushaaste - työterveyshuollon pitää osata ennakoida
05.10.2012Henkilöstönvuokrauksen käyttö lisääntyi vuonna 2011
04.10.2012SMKJ:Miksi tulo kilometreistä ei kelpaa valtiolle?
03.10.2012Tutkimus: Johtajat isossa roolissa työurien pidentämisessä
01.10.2012Suomen Pienyrittäjät ry Suomen verkko-opiston järjestöpartneriksi
28.09.2012Velkakriisi on jo Suomessa - asuntovelalliset hakevat maksuaikojen pidennystä
27.09.2012Vähittäiskaupan elokuun myynti kasvoi vuodentakaisesta
26.09.2012Työttömyys lisääntyi edelleen elokuussa
25.09.2012Verkostoituminen on seminaarien keskeinen houkutin
24.09.2012Nordic Business Forum 2013 -seminaari keräsi heti 2100 ilmoittautumista!
24.09.2012Köyhyys on muutettava olosuhde, ei kohtalo
21.09.2012Sitra testaa kokeilukehittämistä
20.09.2012Nordic Business Forum käynnistyi Jyväskylässä
20.09.2012Palveluasumisen markkinat kasvavat ja keskittyvät
19.09.2012Tekes valmistelee biologisen tiedon hallintaan keskittyvää ohjelmaa
18.09.2012Hullun vision perään realistisella suunnitelmalla
17.09.2012Ministeri Ihalainen: Ostoksesta tulee jatkossa aina saada kuitti
14.09.2012Tutkimus: Sunnuntai suosittu shoppailupäivä - ihmiset haluavat joustavuutta arjen kiireisiinsä
13.09.2012Häkämies ja Ihalainen: ICT-alan rakennemuutos käännettävä mahdollisuudeksi
12.09.2012Palkkasumma kasvoi touko-heinäkuussa
11.09.2012Uudistuva teollisuus -kampanja auttaa kansainvälistymään
10.09.2012Turvallisuuden suurtapahtumassa riitti tietoa ja toimintaa
06.09.2012Myynti on suurseminaarin isoin urakka
05.09.2012Pääministeri Katainen Yrittäjän päivän pääjuhlassa Tampereella: Hyvinvointisektorille tarvitaan lisää yrittäjyyttä
05.09.2012Nuorten yrittäjien Timangi-kilpailun hakuaika on alkanut - pääpalkinto 30 000 euroa
04.09.2012Yritysten perustanta lähes kymmenen prosentin laskussa
03.09.2012Väitöstutkimus: Puhelinmyynti ärsyttää, sanomalehtimainonta miellyttää
03.09.2012Tuulivoiman lisärakentamiseen tuli uutta vauhtia
31.08.2012Yrittäjäpäivät kutsuu Ouluun
30.08.2012Suomella kirittävää uusiutuvan energian maailmanmarkkinoilla - kasvuun omilla vahvuusalueilla
29.08.2012Kuntien toimintamenot kasvoivattammi-kesäkuussa 2012
28.08.2012Työministeri Ihalainen: Puolet pitkäaikaistyöttömistä laajan kuntakokeilun piiriin
27.08.2012Sisäilmaongelmat ovat voitettavissa
23.08.2012Teollisuuden ykkösmessuilla korostuu kansainvälisyys
22.08.2012Tulevaisuudessa jokainen työntekijä on itsensä johtaja
21.08.2012Heinäkuun työttömyysaste 6,9 prosenttia
20.08.2012Puutuotteista ja puubiomassan uusista tuotteista nostetta metsäalalle
17.08.2012Sähköinen karttavalikoima kasvoi - Karttapaikalle uusia taustakarttoja
16.08.2012Ensimmäinen numero uudesta business mediasta Nordic Business Reportista julkaistu
16.08.2012Yrityssaneerauksien määrä väheni tammi-kesäkuussa 2012
15.08.2012Tutkimus: Työntekijät haluavat lisää työterveyshuoltoa
14.08.2012Power Truck Show 2012 -kuljetusmessuilla yli 30 000 kävijää
13.08.2012SMKJ: Aikalisä kilometrikorvausuudistukseen!
09.08.2012Kansantalouden tuotanto kasvoi toukokuussa 2012
08.08.2012Ministeri Häkämies järjestää laajan keskustelun kaivannaisteollisuuden tulevaisuudesta
07.08.2012Ekotehokkaan kaupunkisuunnittelun foorumi
03.08.2012Yle-vero voimaan 2013 alussa
01.08.2012Hyvin suunniteltu toiminimi tukee yrityksen liiketoimintaa
30.07.2012Työttömyys lisääntyi kesäkuussa
25.07.2012Valmet Automotiven ja Daimlerin kauppa piristää Varsinais-Suomen työllisyyttä
23.07.2012Strongman Champions League - Maailman kovin ja tasokkain voimamiesliiga jälleen Power Truck Showssa
18.07.2012Vuoden 2011 aikana loppuun käsitellyt konkurssihakemukset
16.07.2012Valtionosuuksien uudistus valmisteluun
11.07.2012Vuoden 2011 aikana loppuun käsitellyt yrityssaneerausasiat
09.07.2012Hallitus voi velvoittaa kunnat pysymään yhteistoiminnassa peruspalvelujen turvaamiseksi
06.07.2012Palkansaajien ostovoima kasvaa tänä vuonna puoli prosenttia, mutta heikkenee ensi vuonna
04.07.2012Ydinjätehuollon yhteistyöryhmältä väliraportti
02.07.2012Sitran kestävän talouden koulutusohjelman suosio yllätti
29.06.2012Arvio: Finnvera on ammattitaitoinen ja tarpeellinen erityisrahoittaja
28.06.2012Nuorisotyöttömyys jatkaa kasvuaan
27.06.2012Vähittäiskaupan myynti kasvoi toukokuussa
26.06.2012Häkämies: Euroopan kasvu löytyy innovaatioista ja yrittäjyydestä
25.06.2012Juhannuksen ruuhkat, sää ja erikoiset ongelmat näkyivät numeropalvelun puheluissa
25.06.2012Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja
21.06.2012Ammatilliseen koulutukseen 1700 uutta opiskelijapaikkaa
20.06.2012Tällainen on festarikeikan hiilijalanjälki
20.06.2012ELY-keskusten toiminta arviointiin
19.06.2012Autoilija, näin säästät kesän polttoainelaskussa
18.06.2012Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä
15.06.2012Kuluttajan asemaa ja aktiivisuutta halutaan vahvistaa
14.06.2012M-Files 250 suurimman ICT-yrityksen joukkoon
14.06.2012Alihankinta 2012 keskittyy vientiin ja kansainvälistymiseen
13.06.2012Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat
11.06.2012Palveluinnovaatiot ovat Euroopan menestysresepti
08.06.2012Tehdyn työtunnin kustannus nousi tammi-maaliskuussa
07.06.2012Mainostajien rahasto palkitsi Heli Aaltosen
06.06.2012Kuorma-autojen tavarankuljetukset vähenivät vuonna 2011
05.06.2012Kansalaiskeskustelu: Ostoksesta halutaan yleensä kuitti
04.06.2012Koko perheen tapahtumaviikonloppu Power Truck Showssa
31.05.2012Konkurssien määrä väheni tammi-huhtikuussa 2012
28.05.2012Koulutus lisää todennäköisyyttä vaihtaa työpaikkaa
24.05.2012Tekes käynnistää ohjelman pelialalle
23.05.2012Työttömyys kääntyi kasvuun huhtikuussa
22.05.2012Viisas kysyntä lyhentää innovaatioiden matkaa markkinoille Tekes valmistelee Edelläkävijämarkkinat-ohjelmaa
21.05.2012Nordic Business Forum 2012 loppuunmyyty - huikeat 2300 osallistujaa
21.05.2012IEA:n asiantuntijaryhmä saapuu arvioimaan Suomen energiapolitiikkaa
18.05.2012Menestyvä ja kasvava talous tarvitsee kasvua tavoittelevia yrityksiä
16.05.2012Vireille pantujen konkurssien määrä väheni 6 prosenttia tammi-maaliskuussa 2012

Näytä lisää »