18.5.2012
Menestyvä ja kasvava talous tarvitsee kasvua tavoittelevia yrityksiä
Lue lisää »
16.5.2012
Vireille pantujen konkurssien määrä väheni 6 prosenttia tammi-maaliskuussa 2012
Lue lisää »
15.5.2012
Teollisuuden liikevaihto kasvoi joulu-helmikuussa 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna
Lue lisää »
14.5.2012
Tutkimus: Työmarkkinauudistuksissa tarvitaan pitkäjänteisyyttä
Lue lisää »
11.5.2012
Kansallisella kyberturvallisuusstrategialla haetaan Suomelle kilpailukykyä
Lue lisää »
10.5.2012
Hyvään työelämään kuuluvat yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys
Lue lisää »
Oletko valmis monenkeskiseen maailmaan?Tiistai 10.2.2009 klo 14:00 - Heikki Ikonen Barack Obama on käyttänyt ensimmäiset päivänsä presidenttinä Yhdysvaltojen ulkoisen arvostuksen kohentamiseen. Siinä piisaakin urakkaa, sillä George W. Bushin puntarissa muun maailman mielipiteet eivät paljoa painaneet. Hän luotti tinkimättä supervallan asevoimaan ja vaurauteen, mutta niiden mahdin rajat tulivat äkkiä vastaan. Nuoremman Bushin kauden keskeinen opetus onkin, ettei vahvinkaan kykene järjestämään maailmaa mieleisekseen yksin. Obama, jolle toisten kulttuurien kuuntelu on luontevaa jo taustan puolesta, suosii monenkeskisyyttä. Ulkomailla asuneena hän tietää, että toisten vähättelyllä ja komentelulla Yhdysvallat saa vihat niskaansa; se koskee tietysti muitakin kuin supervaltaa. Suomalaiset ovat tottuneet pienenä kansana antamaan painoa naapurien näkemyksille. Se ei ole Euroopassa hallitseva perinne, kuten jo ruma siirtomaahistoria todistaa. Itsekeskeisyyden nykyisiä muotoja on se, eurooppalaiset eivät laskisi kehittyviä maita YK:n turvallisuusneuvostoon ja kansainvälisten talousinstituutioiden päättäjistöön, vaikka Euroopan rooli maailmassa kaventuu vauhdilla. Sitä eivät aasialaiset, eteläamerikkalaiset ja afrikkalaiset sulata - eikä pidäkään. Aidosti monenkeskinen maailma edellyttää, että kaikki saavat äänensä kuuluviin. Taloudessakin länsimaalaiset usein uskovat edustavansa kehityksen huippua. Usein näin voi toki olla, ja sen vuoksi muu maailma omaksuu länsimaista tietotaitoa ja yrityskulttuuria. Mutta jo finanssikriisi todistaa, että bisnesmallimme ovat kaukana täydellisestä. Vaikkapa Kiinan pankkijärjestelmä on pysynyt vakaana. "Opettajalla on hiukan ongelmia", kiinalaiset piikitelevätkin nyt länsimaiden kaikkitietävyyttä. Meilläkin on opittavaa toisilta kulttuureilta. Etenkin ulkomailla toimien yritysten on tärkeää se muistaa. Globaali maailma vaatii yhteistyötä, joka ei toimi ilman vilpitöntä vuoropuhelua ja keskinäistä kunnioitusta. Muut kulttuurit haluavat varmasti jatkossakin omaksua meiltä kaikenlaista, mutta omien arvojen ja tapojen pakkosyöttö nostaa vain ristiriitoja. Jos Obama sen aidosti ymmärtää, on hän oikea ihminen ainoan supervallan johtajaksi. Heikki Ikonen |
|
Avainsanat: Heikki Ikonen, monenkeskisyys, kulttuurit, kansainvälisyys, arvot, suurvalta, YK, Barack Obama, George W. Bush, itsekeskeisyys, globaali |
|
|
14.2.2009 21:54
Tutustu toisiin
Olen tehnyt töitä useammasta maasta ja kulttuurista tulleiden ihmisten kanssa, ja sen olen oppinut, ettei toimeen tulla keskenään, ellei toisten erityislaadulle anneta arvoa. |
Uusimmat blogikommentit
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä Ööli 16.5.2012 10:43
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä Hevimies 16.5.2012 9:44
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä kp 15.5.2012 23:10
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä kp 15.5.2012 23:10
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä Hei, hei hei 15.5.2012 14:56