Miten on mahdollista, että kolme enemmän tai vähemmän julkista tahoa määrittelevät yrittäjyyden toisistaan poikkeavalla tavalla? Kyseessä on kolme hyvinvointiyhteiskunnan tukipilaria: veronkanto, eläketurva ja Kansaneläkelaitos.

Havahduin yrittäjyyden määrittämiseen liittyviin epäselvyyksiin konsultoidessani yhtä alallaan tunnettua omistajavetoista yritystä. Yrittäjällä oli sen verran työvuosia takana, että hän ajatteli siirtyä eläkkeelle ja etsi jatkajaa yritystoiminnalle. Yrittäjä omisti yrityksen osakekannasta lähes puolet ja samassa firmassa elämäntyönsä tehnyt serkkupoika neljänneksen. Lopun omistivat yhtiön muut työntekijät. Yrityksen tulevaisuuden lisäksi tarkastelimme yrittäjän eläkkeelle siirtymisen seurauksia.

Yrittäjän luopuminen elämäntyöstään

Uusi omistaja löytyi helposti ja nopeasti menestyvään yritykseen. Koska uusi yrittäjä ja pääomasijoittaja katsoivat, että edellisellä yrittäjällä olisi vielä paljon annettavaa yhtiölle tehtiin sopimus, että vanha yrittäjä jäisi vähintään kahdeksi vuodeksi yhtiön hallitukseen.

Samalla sovittiin, että vanha yrittäjä jäisi yhtiöön vähemmistöosakkaaksi, kun hänen serkkupoikansa myi kaikki omistamansa osakkeet. Hallitus kokoontuisi jatkossakin tapansa mukaisesti kerran kuukaudessa.

Kaikki maksunsa säännöllisesti hoitaneena yrittäjä koki, että hänellä oli pitkän työuran jälkeen oikeus siirtyä nauttimaan ansaituista eläkevuosista. Kansaneläkelaitos oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Kansaneläkelaitoksen mukaan yrittäjä työllistyi yhä omistamassaan yrityksessä. Yrittäjä selvitti, että hän oli jäänyt vähemmistöosakkaaksi eikä enää tehnyt töitä yrityksessä.

Kansaneläkelaitos ei muuttanut kantaansa. Sen mukaan yrittäjän asema ei ollut muuttunut merkittävästi, eikä hänellä olisi oikeutta eläkkeeseen saati työttömyysturvaan.

Miten tilanne pääsi syntymään?

Verottaja määrittelee yrittäjän hyvin yksikäsitteisesti osakeyhtiön osalta. Yrittäjä on henkilö, joka itse tai samassa taloudessa asuvan perheenjäsenensä kanssa omistaa yli puolet yhtiön osakkeista tai äänimäärästä ja on sen lisäksi johtavassa toimihenkilöasemassa yhtiössä. Tämä määritelmä ei siis tarkoita hallituksen jäseniä tai henkilöitä, jotka omistavat puolet tai alle yhtiön osakkeista.

Erot Eläketurvakeskuksen ja verottajan välillä eivät ole kovin suuria. Kuitenkin nämä erot ovat sellaiset, että jonkun yrittäjän kohdalla niilläkin saattaa olla merkitystä. Sen sijaan Kansaneläkelaitoksen määritelmä tuottanee useammallekin päänvaivaa. Kansaneläkelaitoksen lakimiehiltä sain kaksi toisistaan poikkeavaa vastausta, mikä tuo oman lisävärinsä asian selvittämiseksi.

Eläketurvakeskuksen johdosta todettiin, että yrittäjä on henkilö, joka omistaa yhdessä suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevan lähisukulaisen kanssa yli puolet yhtiön osakkeista ja että yhtiöstä yrittäjän saaman työtulo on yli 5500 euroa vuodessa. Mikäli edelliset rajat ylittyvät, yrittäjän tulee maksaa YEL-eläkettä TEL-eläkkeen sijaan.

Lain kiemurat ja Kelan umpisolmut

Itse asiassa laki tarjoaa ainakin kuusi erilaista määritelmää, joista yhdenkin täyttyessä henkilö on yrittäjä. Esimerkkitapauksen kohdalla Kansaneläkelaitos totesi, että jos henkilö omistaa itse 15 prosenttia yhtiön osakkeista ja on siinä johtavassa asemassa. Johtavalla asemalla tarkoitetaan hallituksen jäseniä, toimitusjohtajaa ja muuta henkilöä, joka on yhtiössä päättävässä asemassa.

Kansaneläkelaitoksen määritelmällä on hyvinkin erikoislaatuisia seurauksia. Yhtäältä yrittäjä ei siis ole yrittäjän eläketurvan piirissä, mutta on kuitenkin yrittäjä. Yrittäjä on aina lainsuojaton, mutta on tilanteita, jossa tämä lainsuojattomuus tuntuu kohtuuttomalta. Jos kuusi kaverusta perustaa yhteisen osakeyhtiön tasaosuuksin ja nimittää itsensä hallitukseen, on koko kuusikko sekä työttömyysturvan, että muunkin yhteiskunnallisen turvaverkon ulkopuolella. Oli yhtiöllä sitten toimintaa tai ei.

Santeri Maunumäki