Hyvää syksyn alkua! Kuten ennen kesätaukoa puntaroin, taantuman päässä pilkotti jo tuolloin valoa, ja viime viikkoina positiivisia suhdanneuutisia on tulvinut päivittäin. Monet teollisuusmaat kääntyneet jo varovasti kasvu-uralle, Aasia paahtaa jo lujaa. Rahoitusmarkkinoiden paniikki on hellittänyt. Pahin on selvästi takana.

Epävarmuustekijöitä toki yhä riittää. Yksi niistä on korkea työttömyys ja länsimaisten kuluttajien velkaantuminen. Pessimistit varoittavat niiden heikentävän kulutuskysyntää vielä pitkään. Ja jos kysynnän odotetaan pysyvän matalasuhdanteessa, yrityksillä ei ole motiivia investoida. Tästä mekanismista seuraa, että työttömyyskään ei hellitä, sillä juuri investoinnit luovat kysyntää työlle.

Pessimistien logiikka kuulostaa aukottomalta ja ehdottomalta, mutta noin yksiviivainen ei totuus ole. Työttömyys on toki vakava ongelma joka suhteessa, ja se voi vielä jonkin verran nousta. Mutta yritysten investointipäätöksiä tuskin sanelevat vain kuluttajien työttömyyden ja velkaantumisen taso. Investointi tehdään, jos se arvioidaan kannattavaksi. Investoinnin kannattavuus taas voi nojata moniin tekijöihin.

Yksi peruste on kustannustehokkuuden nostaminen. Jos investointi laskee riittävällä hyötysuhteella tuotannon yksikökustannuksia, kannattaa se tehdä siinäkin tapauksessa, että tuotteen kysyntään ei odoteta oleellista kasvua. Tuotantokustannusten leikkaus kohentaa yrityksen katetta, vaikka liikevaihto pysyisi entisellään. Taloudellisesti vaikeina aikoina kustannustehokkutta tavoitellaan erityisen tarmokkaasti, koska se on selviytymisen ehto.

Parempaa kustannustehokkuutta on aina ennen pitkää tarjolla - siitä yksinkertaisesta syystä, että se on kaiken kehitystyön keskeisiä tavoitteita. Jos toimitusjohtaja, organisaatiosuunnittelija tai insinööri ajavat kustannustehottomia ratkaisuja, heistä tulee pian työttömiä. Se tapahtuu viimeistään silloin, kun kilpailija löytää kustannustehokkuuden avaimet ja syö sen ansiosta markkinat. Siperia opettaa, jos ei muu.

Teollisuudessa tyypillinen kustannustehokkuuden nostaja on investointilaite, joka säästää raaka-aineita ja työpanoksia. Koko kansantalouden tasolla sellainen on vaikkapa uusi energiamuoto tai muu teknologinen muutos, joka vähentää niin yritysten kuin kuluttajien menoja. Siten syntyy uutta ostovoimaa ja kysyntää.

Monet pörssiyhtiöt ovat jo onnistuneet leikkaamaan kustannuksiaan, minkä vuoksi niiden tuloskunto on noussut. Kun samaan aikaan inflaatio on pohjassa, korot matalat ja palkankorotuspaineet vaimeat, yritysten kannattavuuden pitäisi nousta jatkossakin.

Voittoa tahkoavat yritykset alkavat janota uusia asiakkaita ja suurempaa markkinaosuutta. Se vaatii uusia investointeja ja työvoimaa. Yritysten kasvavat voitot johtavat ennen pitkää palkkojenkin nousuun, koska nousukauden varmistuttua ja työttömyyden hellittäessä työntekijät haluavat osansa kakusta. Silloin työvoimasta syntyy myös kilpailua, joten työnantajien on löysättävä kukkaron nyörejä.

Näin suhdanteet aina lopulta kääntyvät. Jos korkeaksi karkaava työttömyys tämän aaltoliikkeen kykenisi tuhoamaan, ihmiskunta olisi nääntynyt nälkään jo aiemmissa työttömyyspiikeissä.

Heikki Ikonen