Ei koira karvoistaan pääse

Perjantai 2.10.2009 - Liisa Leppänen

Viime aikoina mediassa on pyörinyt melkoinen myllytys useidenkin poliittisten persoonien osalta. Eräs näistä negatiivisen julkisuuden myrkynkarvaiseen valokeilaan vaaliraha- ynnä muiden taloussotkujensa vuoksi joutuneista ressukoista sattuu olemaan vanha luokkatoverini. Yhteisestä opiskelutaipaleestamme on kulunut vuosi jos toinenkin, mutta nykyinen uutisointi ei minua kyllä laisinkaan yllättänyt.

Tämä nimeltä mainitsematon opiskelutoveri kun paljasti oikean karvansa jo vuosia sitten. Totesin tuolloin, että vaikka karva ulospäin kuinka kiiltäisi, saattaa sen alta paljastua varsin takkuturkkinen totuus.

Olenkin viime aikoina pohdiskellut, onko todella niin, että politiikkaan näkyvästi lähtevältä henkilöltä väistämättä löytyy jonkinasteisia häikäilemättömiä ja omaa etua tavoittelevia luonteenpiirteitä, jotka kammataan tarkoin piiloon, mutta jotka pikkuisen pöyhiessä sitten paljastuvat. Täysiverinen poliitikko osaa hämmästyttävän diplomaattisesti luovia selitysten meressä, mutta välillä joku karahtaa karillekin. Toisinaan todellinen karva paljastuu. Saisi varmaan paljastua useamminkin...

Otetaanpa esimerkki: parityönä toteutettavaksi määrätty tutkielma. Kyseisen opiskelutoverin kanssa sovittiin työnjaosta ja aikataulutuksesta, mutta kas kummaa - hänelle tuli tautia, menoa, kiirettä, surua ja murhetta, jolloin toveri luonnollisesti surkeana kääntyi puoleeni. "Voisitko sinä tämän kerran tehdä myös tämän minun osuuteni. Olen ikuisesti kiitollinen, ja palkitsen vaivannäkösi kyllä." Tähän miinaan kun kerran astuin, huomasin polkevani samaa uraa siitä eteenkinpäin. Oli puhetta jopa taloudellisesta kompensoinnista sun muusta.

Kun sitten tuli aika esitellä lopputulos koko opiskelijaryhmän edessä, kävikin niin, että sairastuin itse ihan oikeasti. "Uskollinen" opiskelutoverini luonnollisesti uhrautui, ja lupasi hoitaa asiaa eteenpäin mahdollisimman pitkälle myös minun osaltani, vannoi ja vakuutti kertovansa, kuinka sujuvaa yhteistyö oli ollut. Mitäpä sitten tapahtuikaan... Loppujen lopuksi hän oli esittänyt työn täysin omissa nimissään, joten jouduin aloittamaan alusta ja yksin tutkielmani teon.

Arvatkaapa sainko aiemmasta vaivannäöstäni mitään korvausta? Enpä tietenkään, nuoresta iästäni johtuen ja poliitikon piirteitä omaamattomana en osannut sitä vaatia ja laskelmia pöytään lyödä.

Monituisia muitakin muisteloita voisin tässä esittää, mutta todettakoon kuitenkin lopuksi, jotta karvapeitettä voi värjätä, kähertää, lyhentää tai kyniä kokonaan pois, mutta ei sen perusolemus silti siitä miksikään muutu.

Liisa Leppänen