Tiedonhankintaa

Keskiviikko 3.2.2010 klo 14:24 - Kari Uoti

Saksan hallitus haluaa kiihkeästi itselleen tietoja kansalaistensa tileistä Sveitsissä, sveitsiläisissä pankeissa. Hallituksella on luonteva ja hyväksyttävä tavoite, se haluaa varmistaa, että kunnon kansalaiset ovat muistaneet maksaa näillä tileillä olleista varoista ja niistä saamistaan tuotoista veroa isänmaalle, Saksaan.

Jokin aika sitten Saksa käytti tiedustelupalveluaan vastaavassa operaatiossa Liechtensteinissa. Sakemannit ostivat paikalliselta pankin työntekijältä tietoja saksalaisista tallettajista ja heidän tileistään. Verkkoon eksyi joitakin isojakin kaloja, muistaakseni myös paikallisen postin päällikkö, jolla oli ulkomailla säkillinen rahaa, josta ei ollut muistanut kertoa kaikkea verottajalle.

Nyt saksalaiset suunnittelevat maksavansa muutaman miljoona euroa kaverille, jolla on salaista pankkitietoa saksalaisten tileistä Sveitsissä. Hallitus esiintyy korkealla profiililla liittokansleria myöten. Vaterland first!

No niin, hallituksen tehtävänä on tehokkaasti toteuttaa kansalaisten verovastuuta, muuten ei lumi kaduilta katoa. Oikeusvaltiossa tätä toteuttamista rajoitetaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin säännöin. Tämän vuoksi verovirastoihin ei vielä ole asennettu penkkejä, joihin veroalamainen istutetaan odottamaan virallista peukaloruuviasentajaa, jonka tehtäväksi voitaisiin asettaa verotietojen kokoaminen.

Miksi näin ei sitten tehdä? Tämähän olisi hyvin tehokas tapa kerätä verottajalle kuuluvat varat talteen. Pelko ruuvin kiristymisestä vaikuttaisi ainakin pitempikyntisiin nopeasti.

Niin, meillä on länsimainen systeemi, joka pitää sisällään jonkinlaisen tasapainon yleisen edun ja yksityisen välillä. Kaikki punnukset eivät ole yleisen edun laarissa, vaan yksityisellä on oikeutensa vapauteen, ruumiilliseen koskemattomuuteen, rehelliseen prosessiin, kaikkeen tällaiseen kivaksi havaittuun.

Miten sakemannien tavoite ostaa varastettuja tietoja soveltuu tähän? Aika huonosti. Verottajan edustama yleinen etu on tärkeä, mutta ei niin tärkeä, että sitä tulisi toteuttaa rikoksia tekemällä. Jos valtio tarjoutuu ostamaan rikoksella hankittua omaisuutta tai yllyttää rikokseen voidakseen hankkia verotietoja, niin tällöin ollaan aika kaltevalla pohjalla.

Syyllistyykö hallitus tällöin rikokseen yllyttämiseen, rahanpesuun tai johonkin muuhun tavallista tallaajaa koskevaan tekoon, jäisi nähtäväksi. Tällaisen toiminnan pohtiminenkin osoittaa jälleen suuren kuvan heikkouden. Järjestelmässä on aina löysyyttä, se kuuluu siihen, koska ihminen on sellainen. Inkvisitio ei ole ihmistä, vaan jumalaa varten eikä sitä siksi ole olemassa.

Kari Uoti
Oikeustieteen tohtori, MBA
Lue lisää Kari Uotin kirjoituksia osoitteessa www.kariuoticonsulting.fi