Luin juuri kirjan, jonka toivon muuttavan sekä suhdettani että suhtautumistani muihin ihmisiin loppuelämäkseni.

Kirja todistaa viimeisimpään aivotutkimukseen ja huippunsa vietyjen koejärjestelyjen avulla, kuinka me ihmiset tarvitsemme empaattisia, sosiaalisia kontakteja voidaksemme hyvin. Tämä tarve ei ole filosofinen tai aatteellisesti oikea, vaan erottamaton osa fysiologista minäämme.

Kirja kertoo, kuinka saamme jatkuvasti meitä ympäröiviltä ihmisiltä huomaamattomia viestejä, jotka muokkaavat meitä ja suhtautumistamme muihin ihmisiin, vaikka emme sitä itse tiedostakaan eli me kommunikoimme sanattomasti kokoajan itse sitä kuitenkaan tiedostamatta.

Ihmisille ja useille nisäkkäille on evoluution kuluessa kehittynyt tarve myötätuntoiseen aivojen synkroniaan eli positiiviseen virittäytymiseen samalle aaltopituudelle lajitovereiden kanssa – siinä määrin, että henkinen ja fyysinen hyvinvointimme on tästä yhteydestä ja sen laadusta riippuvainen.

Kirja perkaa neuronien ja molekyylien välisen vuorovaikutuksen tarkkuudella, mitä meissä sosiaalisen kanssakäymisen aikana tapahtuu ja miksi, käyden ihmiselon läpi äidin ja vauvan välisestä vuorovaikutuksesta siirtyen kasvatukseen, avioliittoon ja saattohoitoon.

Kirja ei tyydy vain yksilön hyvinvoinnin ajamiseen, vaan laajentaa useaan otteeseen näkökulman koko yhteiskunnan etuun – sekä taloudelliseen että henkiseen.

Yksi kirjan hämmästyttäviä piirteitä on, ettei se missään vaiheessa sorru minkäänlaiseen hempeilevään sosiaalipsykologiseen "sössötykseen", vaikka kaltaiseni suomalainen mies saakin kirjan luettuaan heittää romukoppaan liudan perinteikkäitä ja arvossa pitämiään ihmissuhde- ja kasvatuskäsityksiään.

Kirjan nimi on Sosiaalinen äly ja sen kirjoittaja, Daniel Goleman, on Harvardissa väitellyt psykologian tohtori.

Lähes ainoa asia, jossa Goleman joutuu hieman hakoteille, on kirjan loppupuolella esitetty lääkärikunnan ahneuden arvostelu, vaikka hän vaihtoehtoisia toimintamalleja perustellessaan käyttääkin – viisaasti – myös taloudellisia argumentteja. Vaikka markkinataloutta voidaankin haukkua itsekkääksi ja muiden tarpeita vähätteleväksi, tulisi silti myöntää, ettei koko kirjaa olisi todennäköisesti koskaan kirjoitettu, eikä suurinta osaa siinä esitetystä tieteellisestä aineistosta olisi syntynyt saati julkaistu ilman asiakaslähtöistä markkinataloutta ja taloudellisia kannustimia, vaikka tämä tosiasia saattaa joistakin lukijoista tuntua vaikealta hyväksyä.

Kirja ja kirjoittaja ovat amerikkalaisia, koska Eurooppa ei ole (taloudellisesti) riittävän dynaaminen eikä Aasia (aatteellisesti) riittävän vapaa ja ennakkoluuloton sen aikaansaamiseksi. Myös kirjan sisältämä tieteellinen aineistokin on peräisin Yhdysvalloista ja sen yksityisistä yliopistoista – jälleen suomalaiselle "älymystölle" vaikeasti hyväksyttävissä oleva tosiasia.

Toivoisin, että nämä viimeisten kappaleiden huomautukset markkinaehtoisuudesta otettaisiin suomalaisessa ja eurooppalaisessa "kapitalismin vastaisessa" mediaympäristössä paremmin huomioon, kun taas kirjan empatia- ja ihmisarvokysymyksissä on enemmän puuhaa kokoomuksen "oman onnen sepillä", joihin olen itsenikin tähän mennessä laskenut.

Heikki Kolehmainen
Syntyjäni (-63) järvenpääläinen, kouluajaltani munkkalainen ja nykyisin kannelmäkeläinen. Naimisissa, kahden lapsen isä. Kemian- ja ympäristötekniikan insinööri. Luottamusmies.

www.heikkikolehmainen.fi