18.5.2012
Menestyvä ja kasvava talous tarvitsee kasvua tavoittelevia yrityksiä
Lue lisää »
16.5.2012
Vireille pantujen konkurssien määrä väheni 6 prosenttia tammi-maaliskuussa 2012
Lue lisää »
15.5.2012
Teollisuuden liikevaihto kasvoi joulu-helmikuussa 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna
Lue lisää »
14.5.2012
Tutkimus: Työmarkkinauudistuksissa tarvitaan pitkäjänteisyyttä
Lue lisää »
11.5.2012
Kansallisella kyberturvallisuusstrategialla haetaan Suomelle kilpailukykyä
Lue lisää »
10.5.2012
Hyvään työelämään kuuluvat yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys
Lue lisää »
Ketä kaikista guruista pitäisi uskoa?Perjantai 28.11.2008 klo 12:22 - Pauli Vuorio Yhdysvaltoja on perinteisesti pidetty ketteränä taloutena, joka toipuu nopeasti kriiseistä. Monet seikat puhuvat nyt kuitenkin sen puolesta, että euroalue saattaa elpyä ensin. Näin kirjoittaa Päivi Isotalus Kauppalehden Uutisblogissa 24.11.2008. Samansuuntaisesti on kirjoitettu monella muullakin taholla. Hetkinen! Emmekö juuri ole oppineet, että euroalue menee jopa syvempään taantumaan? Kyllä vain, esimerkiksi saman päivän Kauppalehdessä on jopa samalla aukeamalla juttua siitä, että Suomen pankin johtokunnan jäsenen Seppo Honkapohjan mukaan talousennusteet ovat vanhoja jo syntyessään. Hänen mukaansa kannattaa varautua pahempaan, odotettua pitempään ja syvempään lamaan. Tuntuu siltä, kuin medioiden tekijät kilpailisivat siitä, kenellä on synkempiä uutisia. Guruja löytyy nyt joka lähtöön. Edes kaikki sijoituksetkaan eivät ole tänä vuonna menneet pieleen. Jos osti keväällä dollareita, saattoi olla ainakin marraskuussa 2008 tyytyväinen. Kaikki ei muutenkaan ole pielessä, vaikka näkisit kuinka monta mustataustaista lehden etusivua ja vaikka silmiisi osuisi tuhat negatiivista lööppiä. Iloitse, kun löydät lehdestä hyviä uutisia. Pauli Vuorio
|
|
Avainsanat: Pauli Vuorio, media, asenne, uutinen, uutiset, uutisointi, konkurssi, talous, negatiivisuus |
Uusimmat blogikommentit
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä Ööli 16.5.2012 10:43
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä Hevimies 16.5.2012 9:44
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä kp 15.5.2012 23:10
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä kp 15.5.2012 23:10
Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä Hei, hei hei 15.5.2012 14:56