Minua, tavallista Suomen kansalaista, ei oikeastaan kiinnosta pääministerimme mahdollisesti saama lautakasa. En jaksa enää hätkähtää säätiörahoista sen paremmin kuin muistakaan poliitikkojen ympärillä vellovista sotkuista.

Sen sijaan minua kiinnostaa suuresti miettiä äänestyskäyttäytymistäni seuraavissa vaaleissa.

Muu maailma on pitkään pitänyt Suomea esimerkkimaana korruptoitumattomuudesta. Niin olemme me suomalaisetkin. Entäs nyt, kun tietoa tihkuu mitä merkillisimmistä kytköksistä? Miten käy yhteisen tietoisuutemme, sen joka perustuu luottamukselle ja ylpeydellekin siitä, että meillä ei pelata likaisia pelejä kulissien takana?

Minä, keski-ikäinen äänestäjä, olen menettänyt uskoni äänestämiseen. Mitä hyötyä olisi antaa ääntään yhdellekään poliitikolle? Hehän ovat osa vallitsevaa poliittista kulttuuria, omien puolueidensa jäseniä. Kuinka voisin uskoa, että äänestämällä uusia kasvoja systeemi olisi mitenkään puhtaampi?

Valta näyttää pilaavan ihmisen. Sellaisenkin, joka lähtee politiikkaan otsa idealismia hehkuen. Valtakoneistossa into muuttaa asioita paremmiksi vaihtuu valitettavan usein poliittiseksi liturgiaksi, joka toistaa jo aikaisemmin kuultua poliittisen jargonin ikiaikaista sanomaa.

Kaltaisiani epäileviä äänestäjiä on varmasti paljon. Mitä tapahtuu, jos seuraavien vaalien äänestysprosentti rikkoo mataluudessaan kaikki ennätykset? Kuinka poliittisen järjestelmämme uskottavuus saadaan palautetuksi?

Onhan meillä jo kokemusta juhantaloista ja jäätteenmäistä, siitä miten armollisia ja lyhytmuistisia äänestäjät voivat olla. Mutta nyt kyse ei olekaan yksittäistapauksista, vaan kaikista poliittisista ryhmittymistä. Perussuomalaisetkin ovat välttyneet kohulta todennäköisesti vain kohtalaisen lyhyen olemassaolonsa ansiosta, eivät ole ehtineet rötöstellä...

Edellisen laman syyt ja seuraukset ovat yhä muistissamme. Poliitikot ovat ajattelemattomuudellaan ja typeryydellään edesauttaneet hyvinvointivaltiomme alasajoa, jolle ei ole loppua näköpiirissä.
Kun vanha likapyykki on pesemättä ja uutta syntyy kaiken aikaa, ei ole ihme, että tavallinen kansalainen tuntee helposti olevansa ulkopuolinen omassa maassaan ja kykenemätön vaikuttamaan tämän yhteiskunnan asioihin.

Eipä ollut yllätys, että eduskunta antoi hallitukselle luottamuksensa. Kansanedustajat siis luottavat, vaikka heidät eduskuntaan äänestäneiden kansalaisten enemmistö tuskin luottaa. Tätäkö demokratialla tarkoitetaan?

Ehkä äänestänkin tyhjää. Osoittaisin sillä, että kiinnostusta kyllä on, mutta luottamusta ei. Parempi äänestää tyhjää kuin tyhmää.

Aino Kauhanen