Olipa kerran nainen, joka oli uskollisesti työskennellyt samalle työnantajalle useita vuosia. Niin pitkään, että työtoverit tuntuivat jo perheeltä. Esimies oli mukava muuten, mutta hieman kovapäinen. Nainen toivoi etenevänsä urallaan ja teki työssä parhaansa. Opiskelikin siinä sivussa. Hän uskoi työnantajansa vielä näkevän hänen kykynsä ja että hänet palkittaisiin vielä. Kärsivällisesti hän odotti tilaisuutta todistaa taitonsa ja puhuikin kehitystoiveistaan esimiehelleen.

Kun naisen unelmatyöhön palkattiin uusi työntekijä talon ulkopuolelta, nainen tuijotti työpöytäänsä epäuskossa. Hän tunsi, kuinka entinen usko, toivo ja motivaatio valuivat ulos hänen sormenpäistään ja jalkapohjistaan, jättäen tilalle vain kylmän mustan tyhjyyden.

Hän alkoi voida pahoin. Hän itkeskeli salaa. Hän kasasi työtehtäviään pinoon, koska ei uskonut jaksavansa hoitaa niitä loppuun. Masennus alkoi näkyä kotona. Työpaikalle meneminen oli muuttunut vastenmieliseksi.

Kun pohja tuli vastaan, hän alkoi etsiä apua. Hän kävi terapiassa ja erilaisissa vaihtoehtoisissa hoidoissa. Kiinnostui niistä niin, että opiskeli niitä samalla itsekin. Hän löysi voimaa itsestään toisia hoitamalla, vaikka kävikin samaan aikaan vielä vanhassa työssään.

Läheisen äkillisesti menehdyttyä hän käsitti jotain. Elämää ei voisi hukata enempää.

Hän irtisanoutui työstään. Hän tunsi itsensä vahvaksi ensimmäistä kertaa vuosiin. Hän pisti kaiken aiemmin menettämänsä tarmon yrityksen käynnistämiseen ja löysi itselleen asiakkaita. Itse asiassa autettavia ihmisiä olikin paljon.

....

En osaa laskea, miten monta kertaa olen tämän tarinan kuullut, eri muodoissa ja eri lähtökohdista. Kun ihminen uupuu ja löytää tiensä pinnalle, hän haluaa auttaa muita. Tämä tarina ei koske jokaista hyvinvointialan yrittäjää, eikä rajoitu vain hyvinvointialan yrittäjiin. Moni yrittäjä on lähtenyt tielleen halusta auttaa muita, omalla tavallaan.

Tämä tarina ei koske jokaista hyvinvointialan yrittäjää, eikä rajoitu vain hyvinvointialan yrittäjiin. Moni yrittäjä on lähtenyt tielleen halusta auttaa muita, omalla tavallaan.

Suomessa on jo varmasti kymmeniä tai ehkä jopa satoja hyvinvointialan yrittäjiä. Valmentajia, sparraajia, hoitajia, terapeutteja, henkisen kasvun oppaita, viisaita ja hyväntahtoisia yrittäjiä, jotka haluavat palavasti auttaa. Ja heitä todella tarvitaan. Kun kansakuntamme uupuu, apu on lähellä.

Mutta miten hyvinvointialan yrittäjä tulee itse toimeen? Jokaisen on muistettava, että myös hyvinvointialan yrittäjä joutuu maksamaan alv:tä ja yel:iä. Myös hyvinvointialan yrittäjällä kuluu aikaa markkinointiin, myyntiin ja asiakasviestintään. Näin hänen pitäisi voida veloittaa asiakkaitaan enemmän kuin muutaman kympin tunnissa. Toisten hoitaminen on palkitsevaa, mutta se voi olla myös rankkaa.

Koska hyvinvointialan yrittäjä tekee työtä sydämestään, aidosta halusta auttaa muita, ei hän halua veloittaa palveluistaan paljon. Mutta koska yrittäjänkin täytyy elää, on työstä osattava pyytää kunnon palkka. Moni yrittäjä luottaa viidakkorummun voimaan, mutta markkinointia tehostamalla olisi mahdollista nostaa hintoja ja täyttää tyhjiä hoitoaikoja. Markkinointi on parhaimmillaan asiakaspalvelua, kun sitä tekee oikein.

Haluaisinkin kannustaa hyvinvointialan yrittäjiä katsomaan markkinointia omalla tavallaan. Mitä jos markkinointi olisikin sitä, että levittää hyvinvointia verkon välityksellä. Verkossa hyvää mieltä ja positiivisuutta saa leviämään pidemmälle, kuin vain lähipiiriinsä. Verkossakin voi auttaa toisia.

Uskon, että monelle, muun muassa itselleni, yrittäjäksi lähteminen on hyvinvointipäätös. Yrittäjä ei voi hyvin, jos ei pääse toteuttamaan ideoitaan ja tekemään työtä, millä kokee olevan merkitystä. Ja jos jollain, niin ihmisten hyvinvointia edistävällä työllä on merkitystä. Kiitos teille, ihanat enkelit!

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi