Blogin arkisto

Viestinnän ammattilaiset: Sisäinen viestintä on tulevaisuuden voimavara

29.12.2008

Viestintäalan ammattilaisten työtä leimaavat tänä päivänä viestinnän kasvava arvostus, vuorovaikutteisuuden lisääntyminen sekä tekniikan kehittymistä seurannut toimintatapojen muutos. Alan kehitys tarjoaa uusia mahdollisuuksia, mutta samalla lisää myös haasteita.
Viestintäalan trendit käyvät ilmi TiedoteDeski Finland Oy:n tekemässä raportissa, jossa alan nykytilaa ja tulevaisuutta selvitettiin alan ammattilaisten silmin.

Viestinnän arvostus organisaatioissa on kasvanut, ja sen nähdään yhä useammin olevan yhteydessä organisaation menestykseen. Arvostuksen kasvun myötä huomio on kohdistunut etenkin sisäiseen viestintään, jota viestintäalan ammattilaiset pitävät tulevaisuuden voimavarana.

Sisäisen viestinnän merkityksen nähdään korostuvan tulevaisuudessa, sillä sekä epävarma taloustilanne että etätyön tekemisen lisääntyminen kannustavat organisaatioita sitouttamaan ja motivoimaan henkilöstöään.

Uutta teknologiaa, uusia toimintatapoja

Viestinnän käytännön toimenpiteet, kanavat ja keinot ovat nykypäivänä aivan erilaisia kuin aiemmin. Uusi viestintäteknologia ei merkitse vain tekniikan kehitystä vaan toimintatapojen yleistä muutosta.

Tekniikka tarjoaa viestinnälle mahdollisuuden jopa reaaliaikaiseen reagoimiseen, mutta samalla se myös edellyttää mahdollisuuksien hyväksikäyttämistä ja nopeaa omaksumista. Työssä jaksamisen kysymykset ovatkin nousseet esille myös viestinnässä. Myös tulosten mittaaminen sekä epävarma taloustilanne ovat asettaneet viestinnälle kasvavia vaatimuksia, ja alan ammattilaiset toivovat, että vaatimusten myötä myös viestintään suunnatut resurssit kasvavat.

Sosiaalisen median nousu

Vuorovaikutteisuus nousee yhä tärkeämmäksi sosiaalisen median kautta. Tietotekniikan ja sosiaalisen median roolin kasvaminen herättää kuitenkin kysymyksiä siitä, miten pitkälle kehitys jatkuu: halutaanko ja jaksetaanko uusia työkaluja ottaa käyttöön loputtomasti, vai päättyykö tie jossain vaiheessa?

Raportissa käydään läpi viestinnän nykytilaa, trendejä ja tulevaisuuden haasteita viestintäalalla työskentelevien ammattilaisten silmin. Raporttia varten haastateltiin kuutta eri viestintäalan tehtävissä toimivaa ja erilaisissa organisaatioissa työskentelevää ammattilaista.

Raportti on ladattavissa TiedoteDeski Finland Oy:n ylläpitämällä, sivustolla osoitteessa: www.tiedottaja.fi

11.08.2015Lakanneita yrityksiä enemmän kuin viime vuonna
10.08.2015Power Truck Show'ssa täynnä painavaa asiaa ja viihdettä
07.08.2015Heinäkuussa vähiten konkursseja neljään vuoteen
06.08.2015Fennovoiman kotimainen omistus yli 60 %:n - rakentamislupahakemuksen käsittely jatkuu
05.08.2015Rehn Skodan Transtech-kaupasta: Ratkaisu turvaa tärkeän osaamisen säilymisen Kainuussa
04.08.2015Ainutlaatuinen kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma
30.06.2015Teknologiasta ikääntyneiden arkea
29.06.2015Toukokuussa 330 000 työtöntä työnhakijaa
24.06.2015Joka kymmenes suomalainen lomailee velaksi
23.06.2015Sano kyllä! -kampanja kannustaa työelämän uudistamiseen

Siirry arkistoon »