22.5.2013
Työttömyys kasvoi edelleen huhtikuussa
Lue lisää »
21.5.2013
Suomessa voitaisiin tuottaa biokaasua nurmesta kestävästi
Lue lisää »
20.5.2013
Viisikymppinen juuttuu liian helposti työttömyyskassaan eläköitymiseensä saakka
Lue lisää »
17.5.2013
Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
Lue lisää »
16.5.2013
Kasvuyritys ei hae pikavoittoja
Lue lisää »
15.5.2013
Vähittäiskaupan myynti laski maaliskuussa vuodentakaisesta
Lue lisää »
Yrittäjää autetaan usein tavoin!Tiistai 10.2.2009 klo 15:00 - Anne Kalmari Työnantajien kansaneläkemaksun poisto on noussut julkisuuteen vastaantulona elinkeinoelämälle. Todellisuudessa suurimmat hyötyjät ovat suuryritykset ja kuntasektori. Pienyrittäjille merkittävämpää kuin suora rahallinen hyöty onkin se, että työmarkkinajärjestöt pääsivät samalla sopuun monista työehtokysymyksistä, ja lakkoaaltoa ei tarvitse pelätä. Kuitenkin valtion budjetissa tämä on 800 miljoonan euron tulon menetys. Näin iso vastaantulo hallitukselta siirtää katseet nyt suuryritysten suuntaan. Jos toisessa vaakakupissa on voittojen maksimointi ja toisessa työntekijöiden työllisyys ja heidän lisäkouluttaminen taantuman aikana, eikö tulevaisuuteen katsovan kannata pitää kiinni työvoimastaan. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anne Kalmari, elvytyspaketti, rahoitus, riski, budjetti, työllisyys, bioenergia, verokortti, kotitalousvähennys, elvytysraha, paperiteollisuus |
LamantorjuntaanMaanantai 9.2.2009 klo 14:00 - Antti Kaikkonen Kansainvälinen talouskriisi iskee aaltojaan myös Suomeen. Maailmantalouden vahva keskinäisriippuvuus johtaa siihen, että kun jossain myrskyää, myös Suomessakin on vähintään tuulista. Maailmantalouden poikkeuksellisen huono tilanne johtaa siihen, että Suomenkin talouskehitys tulee olemaan vuonna 2009 huono, se on tässä vaiheessa selvää. Harmillisen monessa yrityksessä joudutaan alkaneen vuoden aikana harkitsemaan lomautuksia ja valitettavasti jopa irtisanomisia. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Antti Kaikkonen, talouskriisi, hallitus, elvytyspaketti, rakentaminen, rahoitus, työnantajien Kela-maksu, ruokakassin hinta, takuueläke, elinkustannukset |
Uusimmat blogikommentit
Tule rohkeasti sellaiseksi, kuin oikeasti olet Raha ratkaisee 22.5.2013 17:40
8 tapaa parantaa luotettavuuttasi Pena 12.5.2013 16:20
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeni Oikein 7.5.2013 20:46
Mikä ihmisiä motivoi? Keppi - porkkana, vai jokin muu? Kaikkia ei motivoi muu kuin itsekkyys 5.5.2013 15:31
Mitä yhteistä on leirinuotiolla ja sisältömarkkinoinnilla Juha Ahola 2.5.2013 22:55