Olipa kerran äiti, joka palasi hoitovapaalta takaisin töihin. Äidillä oli työkokemusta tehtävässään kymmenisen vuotta, ja hän oli sinä aikana tullut hyvin toimeen muiden työntekijöiden kanssa.
Hoitovapaalta paluu jännitti äitiä, mutta vastaanoton kylmyys suorastaan järkytti.
Olipa kerran äiti, joka palasi hoitovapaalta takaisin töihin. Äidillä oli työkokemusta tehtävässään kymmenisen vuotta ja hän oli sinä aikana tullut hyvin toimeen muiden työntekijöiden kanssa.
Hoitovapaalta paluu jännitti äitiä, mutta vastaanoton kylmyys suorastaan järkytti.
Työpaikan kolmesta esimiehestä, vain lähin esimies, "uusi" hänkin, toivotti äidin tervetulleeksi - kaksi muuta eivät sanoneet sanaakaan! Pienehkön työyhteisön henkilöstöstä vain alle puolet tervehti äitiä jollakin tavalla, pari-kolme tosin lämpimästikin.
Vastaanoton viileyteen vaikutti ehkä se, että paikalla oli edelleen myös äidin huipputehokas, lähes eläkeikäinen sijainen, joka oli elänyt työlleen ja jota äidin perehdyttämisen jälkeen odotti työttömyys.
Jos paluu äidille oli monestakin syystä vaikea, niin oli sijaiselle lähtökin. Sijainen sai kuitenkin osakseen empatiat, sillä tiesihän "pikkulapsellisen" työntekijän paluu ruotuun sitä, ettei samanlaista omistautumista työlle enää tapahtuisi, vaan kenties lapsen sairastumisesta aiheutuvia poissaoloja työstä!
Hyvien käytöstapojen lisäksi työyhteisöltä puuttui kaukonäköisyyttä: hoitovapaan aikana äitiä ei virallisesti informoitu työpaikan muutoksista eikä kotiin lähetetty edes työyhteisön lehteä.
Käydessään työpaikallaan tervehdyskäynnillä lapsensa kanssa sattumalta juuri henkilöstön joulukahvipäivänä, äitiä ei pyydetty jäämään yhteiseen kahvihetkeen. Kutsu ei myöskään käynyt uuden esimiehen tulojuhlaan paria kuukautta ennen äidin hoitovapaan päättymistä, vaikka juuri hänen apunaan äiti tulisi jatkossa toimimaan todennäköisesti useita vuosia. (Entisen esimiehen lähtötilaisuuteen kutsu sentään muistettiin lähettää ja äiti olikin osallistunut tilaisuuteen mielellään.)
Monia muitakin käsittämättömyyksiä äiti kohtasi, mutta hän itki itkunsa salaa ja yrittää edelleen vastata pahaankin hyvällä toivoen sen kantavan aikanaan hyvää hedelmää.
Kaiken keskellä äiti on tosin monta kertaa ihmetellyt, miten hyvää johtajuutta muille opettavat eivät osaa asettua toisen asemaan ja toimia kaukonäköisesti. Jos kiire on syy, niin niin kiire ei saa olla, sillä sellainen kiire kostautuu ennen pitkää!
On syytä muistaa, että äitiyslomalla ja hoitovapaalla oleva ei ole eläkeläinen eikä kuollut: hän todennäköisesti palaa vielä takaisin töihin, ja tulevan hyvän yhteistyön rakentamiseksi häntä ei saa unohtaa, vaan häneen kannattaa panostaa! Hitusella tunneälyä ja hyvillä käytöstavoilla koko työyhteisö voi paremmin ja silloin voi halutessaan vaikka "unohtaa" työyhteisön kalliit virkistyspäivät.
Tervetuloa takaisin!
Kirjoitus on Yrittäjälinjan lukijakilpailun satoa. Teemana oli "Uskomaton työyhteisö".
Olen itse kohta jäämässä hoitovapaalle ja hieman pelottaa että saman tyyppinen kohtalo voi vielä joskus olla edessä ainakin johdon osalta. Toisaalta taas läheiset työkaverit varmasti ottavat lämmöllä vastaan. Jos vaan firmassa enää ovat kun sinne palaan.
Tunneäly tuntuu valittettavasti olevan hupenevaan päin useissakin johtoportaissa.
Tsemppiä sinulle Äiti.