Mitä saavutetaan sairastuneen, mutta tunnollisen ja motivoituneen työntekijän massiivisella syyllistämisellä? Useimmiten tuloksena on ainoastaan taudin pitkittyminen ja välien kiristyminen. Lusmuilijat, luulosairaat ja laiskamadot ovat taasen aivan oma lukunsa.

Olen itse henkilö, joka on poissa töistä ainoastaan pakottavassa tapauksessa. Ikävä kyllä olen myös aktiivinen ja liikkuva henkilö, jolle sattuu ja tapahtuu… Tapaturmiltakaan en siis ole välttynyt. Ikäväkseni muutamassakin työpaikassa olen törmännyt varsin radikaaliin suhtautumiseen sairaspoissaoloihin. Asia on ilmaistu suunnilleen tyyliin "Meillä ei sairasteta, jos poissaoloja tulee, tuossa on ovi!".

Tästä ja melko ehdottomasta työmoraalistani johtuen olen ollut töissä muun muassa kolmen katkenneen kylkiluun kanssa seuraavana päivänä tapaturmasta, joskus jopa lähes 40 asteen kuumeessa, muutaman kerran täysin ääneni menettäneenä ja taannoin varsin vauhdikkaan vatsataudin kourissa.

Mitä tästä on seurannut? Ainoastaan pitkittyneitä flunssia, keuhkokuume ynnä muita jälkitauteja sekä kymmenpäinen vatsatautia poteva työtoverijoukko. Järkevää, eikö totta? Vaihtoehtoja vain ei ollut - joko sairaana töihin tai ei enää ollenkaan töihin. Tämä ainakin oli se tyyli, jolla vaihtoehdot esitettiin, ja ylikilttinä sekä tunnollisena ihmisenä en halunnut ryhtyä riitelemään asiasta. Kerran tosin poistuin työpaikaltani itkien ja työterveyden maksulappu kourassa saatuani luvan sairaslomaan, mutta sillä ehdolla, että työnantajalle koituvat kustannukset minimoidaan.

Tahtoisin vielä korostaa, että poissaoloni ovat jaksottuneet vuosikausien mittaiselle ajanjaksolle. Ne eivät siis suinkaan kaikki ole osuneet samalle vuodelle. En todellakaan ole poissa töistä "huvin vuoksi", mutta välillä tuntuu kohtuuttomalta, että edes todella sairaana ei saa sairastaa. Kaiken kukkuraksi syyllistäminen kohdistuu eniten itseeni, joka en milloinkaan aamuisin myöhästy enkä lyö kintaita tiskiin tasan klo 16, autan muita pyydettäessä ja väliin pyytämättäkin ja suoriudun töistäni ripeästi, minkä johdosta toimenkuvaani on laajennettu jatkuvasti viimeisen puolen vuoden kuluessa.

Heitänkin siis ilmaan yrittäjille kohdistetun kysymyksen: kommentoikaa asiaa työnantajan näkökulmasta. Mistä moinen syyllistäminen johtuu? Ja miksi se tuntuu kohdistuvan eniten ihmisiin, jotka ovat niitä kaikkein tunnollisimpia? Ärsyttääkö kiltteys, tunnollisuus ja tarmokkuus niin paljon, että sitä pitää kompensoida "kiusaamisella" vai mistä on kyse?

Vai onko syyllistäminen vain tietyn tyyppisten työnantajien ominaispiirre - ymmärtävätkö muut, että jos sairauden pahimman vaiheen saa potea rauhassa pois, on palautuminen nopeampaa ja sorvi laulaa uudelleen vikkelämmin?

Liisa Seppälä