Blogin arkisto

Walk the Talk

Share |

Keskiviikko 5.8.2009 klo 15.49 - Petri Niskanen


Kun arvioimme ihmisiä tärkein kriteeri on luotettavuus. "Onko hän sanojensa mittainen mies?", on usein esitetty kysymys. Vastaus antaa perustan henkilön arviointiin. Jos se on EI, jatkokysymyksiä on turha esittää. "Se oli siinä", yhteistyöltä puuttuu pohja.

Reittikoneen matkustajat odottivat paikoillaan myöhässä olevien lentäjien saapumista. Pian ovesta astuikin sisään kaksi miestä lentäjän asuissa. Kummallakin oli mustat lasit ja toisella opaskoira heidän kulkiessaan ohi valkoisine keppeineen.
Levoton nauru levisi matkustamossa. Ohjaamon oven sulkeuduttua koneen moottorit pärähtivät käyntiin. Ihmiset vilkuilivat levottomina ympärilleen etsiäkseen merkkiä, että edellinen oli vain pila. Mitään merkkiä ei kuitenkaan tullut.
Kone nytkähti liikkeelle ja kiihdytti vauhtiaan. Kiitoradan pää lähestyi. Seuraavana oli meri.
Juuri kun näytti siltä, että kone ei pääse ilmaan vaan syöksyy veteen, alkanut paniikki muuttui suoraksi kiljunnaksi. Samalla kone nousi pehmeästi ilmaan.
Pian matkustajat rentoutuivat ja keskittyivät aikakauslehtiinsä varmana siitä, että kone oli osaavissa käsissä.
Samaan aikaan ohjaamossa toinen pilotti kääntyy kapteenin puoleen todeten: ”Tiedätkös Bob, jonain päivänä kiljunta alkaa liian myöhään ja me syöksymme mereen.”

Nyt lähtö onnistui. Pilotin toteamus oli kuitenkin oivaltava: miten käy seuraava lento tai laskeutuminen? Luotettavuuden periaate on elinikäinen asia, mitä ei voi noudattaa pienen aikaa tai silloin tällöin. Sen mukaan pitää elää ja toimia joka päivä, vuodesta toiseen - tai "putoaa".

Luotettavuudesta puhuttaessa ei ole kysymys ainoastaan jostakin SUURESTA. Arkinen luotettavuus on sitä, että "on sanojensa mittainen mies" ja tekee minkä lupaa. Englanninkielessä on oiva sanonta, Walk the Talk, puheesta tekoihin.

Voimme esittää itsellemme seuraavia kysymyksiä:
- Olenko tapaamisissa ajoissa?
- Kun olen luvannut ottaa yhteyttä aamulla, teenkö sen ajoissa vai vasta iltapäivällä tai seuraavana päivänä?
- Jos olen sopinut vieväni lapset luistelemaan, ajaako palaveri lupaukseni ohi?

Luotettavuudessa on kyse myös pienistä asioista, mitkä joskus, jopa huomaamatta, saattavat unohtua tai jäädä kertomatta. Kuitenkin kun ihmiset arvioivat meitä liikekumppaneina, ystävinä tai ihmisinä, ne painavat vaakakupissa paljon.

Lopuksi pilke silmäkulmassa annettava käytännön vinkki: Älä esitä pokerikavereillesi korttitemppuja.

Petri Niskanen
Puhuja ja kouluttaja
www.vaikutus.fi

Avainsanat: Petri Niskanen, luotettavuus, arviointi, kasku, lentäminen, yhteistyö, sanojen mittainen, sanojensa mittainen mies, luottamus, arkinen luotettavuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini