Kun englantilaisille kertoo asuvansa Milton Keynesissä, saa vastauksekseen useimmiten kulmiakohottelevan merkityksellisen ahaan. Yleensä hätäilen korjaamaan: "En asu varsinaisesti kaupungissa, vaan sen liepeillä pienessä kylässä, joka on vain hallinnollisesti osa Milton Keynesiä."

Eteläenglantilaisella 185 000 asukkaan Milton Keynesillä on ristiriitainen maine. Kaupunki on ollut vitsien kohteena 40 vuotta.

Kun englantilaisille kertoo asuvansa Milton Keynesissä, saa vastauksekseen useimmiten kulmiakohottelevan merkityksellisen ahaan. Yleensä hätäilen korjaamaan: "En asu varsinaisesti kaupungissa, vaan sen liepeillä pienessä kylässä, joka on vain hallinnollisesti osa Milton Keynesiä."

Eteläenglantilaisella 185 000 asukkaan Milton Keynesillä on ristiriitainen maine. Kaupunki on ollut vitsien kohteena 40 vuotta. Milloin nauruun antavat aihetta betonikylän betonilehmät (ne olivat osa taidetempausta), milloin lukematon joukko liikenneympyröitä (niitä on laskentatavasta riippuen jopa tuhat!). Yhtä asiaa ei voi kuitenkaan kiistää: kaupunki on taatusti ainutlaatuinen.

Milton Keynesin tai MK:n, kuten kaupungin lempinimi kuuluu, luomiskertomus meni jotenkin näin:

Olipa kerran insinööri, jolla oli unelma. Hänen utopiansa oli kaupunki, jossa kaikkien haaveet toteutuisivat.

"Ihmiset valittavat aina liikenneruuhkista ja liikennevaloissa seisoskelusta. Rakennetaan siis selkeä, leveäkatuinen ruutusysteemi, jonka risteyksissä ei ole lainkaan liikennevaloja, vain sujuvasti rullaavia liikenneympyröitä. Eksyminen turhauttavaa, joten katujen nimet pitää valita järjestelmällisesti: pitkittäin menevät ovat vertikaalisia ja tasan kilometrin välein poikittain menevät kadut horisontaalisia, siis V1, V2 ja H1, H2 ja niin edelleen."

Insinööri puhkui intoa ja ihmetteli, miksei kukaan aiemmin ole suunnitellut yhtä järkevää kaupunkia.

"Työpaikat tulevat keskitetysti Toimistoalueelle. Ostoksille pitää päästä helposti, eikä kenenkään tarvitse kävellä sateessa. Yhden korttelin kadut siis valjastetaan ostoskeskukseksi ja katetaan.
Viihtyminen suoritetaan Teatterialueella ja Ruoka-alueelta hankitaan ravinto. Ei rönsyjä, ei hakuammuntaa, ei turhia yllätyksiä. Ravintolakeskuksesta löytyvät kaikki tyylit, hinnat ja maut. Kukaan ei voi olla tyytymätön.

Ihmiset pitävät luonnosta ja ahdistuvat pilvenpiirtäjistä, joten yksikään rakennus ei saa kohota korkeimman puun latvan yläpuolelle. Puistoalueita on oltava runsaasti, mielellään vesielementein varustettuna. Vesihän rauhoittaa."

Insinööri oli tyytyväinen suunnitelmaansa. Hän oli luonut suurimman koskaan alusta asti rakennetun asuinalueen, kokonaisen kaupunkiparatiisin. Paikkakin kaupungille löytyi helposti harpilla; se sijaitsee keskellä ei mitään, täsmälleen yhtäläisen matkan päässä kaikista suurimmista kaupungeista. MK syntyi 23.1.1967.

Kaikki on periaatteessa täydellistä, mutta insinöörin pettymykseksi hänen utopiastaan tuli kohde vitsinväännölle ja epätäydellisten ihmisten epäkunnioittavat kommentit eivät imarrelleet: "Sieluton ja tylsä. Amerikkalainen. Jalankulkijan ja pyöräilijän painajainen."

Yleensä paikan tunnelman voi aistia hetkessä, mutta Milton Keynesistä ei oikein saa otetta. Ensikertalainen ajaa keskustan läpi lusikka pohjassa sitä huomaamatta, koska rakennuksia ei näy pensaiston takaa. Kaupungin maisemapostikortissa on surkuhupaisasti kuva ostoskeskuksesta ja sen parkkipaikasta. Ei ole puistobulevardia kuvattavaksi, ei kirkon tornia tai toria.

MK:n luontoalueilla kyllä mielellään nauttii aurinkoisesta päivästä, mutta täydellisen hoidetulla nurmikolla katetussa metsässä on jotain omaperäisen keinotekoista, vähän kuin amerikkalaisen asiakaspalvelijan hymyssä juuri ennen tippien saamista.

Kuvasta puuttuvat vain megafonit, jotka toistelevat tieteiselokuvan tapaan: "Ihminen! Työviikon jälkeen on tärkeää levätä, jotta tehosi säilyy tasaisena. Ota 1,7 lastasi ja mene virkistyssektorille. Katso, tässä on sinulle metsä. Siellä verenpaineesi laskee ja sydämensykkeesi normalisoituu. Emme takaa turvallisuuttasi, jos poikkeat ohjatulta polulta. Älä tallaa nurmikenttää."

Milton Keynes on omalaatuisella tavallaan puhutteleva ja sen taustalla olevat ideologiat osuvat vielä tänä päivänäkin suoraan nykyihmisen unelmien ytimeen. On lohdullista todeta, että henkeä ja tunnetta ei saa pulloissa, vaikka markkinamies tai insinööri kuinka toivoisi. Sitä ei pysty laskemaan kaavioilla tai tavoittamaan taulukoilla.

Tuotteen, oli se sitten asuinalue, kokonainen kaupunki tai vaikkapa ravintola, fiilis kerrostuu ajan patinasta, yrityksistä ja inhimillisistä erheistä, viimeisen päälle sliipatusta ja jostain sattuman varaan jätetystä. Onneksi neljäkymmentä vuotta on alkanut tehdä tehtäväänsä ja asumiskonekin alkanut pikkuhiljaa herätä eloon ja hengittää.

Miia Godwin

Kirjoittaja on freelancertoimittaja, joka asuu ja työskentelee Isossa-Britanniassa.