Ilmaiseksi, kaupan päälle, eikä siinä vielä kaikki… Kyseisen kaltaiset ilmaisut saavat monet meistä höristämään korviaan. Useimmilla tuntemistani ihmisistä on sisäänrakennettu vietti haalia nurkkiinsa jos jonkinlaista krääsää, jos sen vain ilmaiseksi saa. Itsensä on myös syötävä/ juotava ähkytäyteen, jos jossakin on tarjolla veloituksetta nestemäistä tai kiinteää vatsan täytettä.
Ilmaiseksi, kaupan päälle, eikä siinä vielä kaikki… Kyseisen kaltaiset ilmaisut saavat monet meistä höristämään korviaan. Useimmilla tuntemistani ihmisistä on sisäänrakennettu vietti haalia nurkkiinsa jos jonkinlaista krääsää, jos sen vain ilmaiseksi saa. Itsensä on myös syötävä/ juotava ähkytäyteen, jos jossakin on tarjolla veloituksetta nestemäistä tai kiinteää vatsan täytettä.
Itse en halua survoa kaappieni kätköihin tai kurkustani alas mitään ylimääräistä. Tämä ominaisuus herättää valtavasti ihmetystä ja jopa oudoksuntaa kanssaihmisteni keskuudessa. En vain kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi minun on pakko vastaanottaa mitään, mitä en halua tahi tarvitse.
Eräs kosmetiikka-alan yritys, jonka asiakkaana olen ollut jo parikymmentä vuotta, on vihdoin onnistunut karkottamaan minut asiakaskunnastaan lopullisesti. Kyseisellä firmalla kun on tapana muistaa asiakkaitaan aina turhaketyylisillä ekstralahjuksilla, ostat heidän tuotteitaan sitten postimyynnin kautta tahi liikkeestään. Tuotteet itsessään ovat mielestäni kohtuulaadukkaita ja hinta-laatusuhteeltaan hyviä, mutta tarpeettoman ylimääräisen krääsän pakkotuputtaminen alkoi lopulta ärsyttää liikaa.
Aluksi koetin kirjoittaa tilauslomakkeeseen kissankokoisin kirjaimin ”EI KIITOS ILMAISLAHJOJA”. Ei auttanut – niitä tuli peräti kaksin ja jopa kolmin kappalein. Aikani tuulimyllyjä vastaan taisteltuani päätin siirtyä asioimaan ihan oikeiden ihmisten kanssa, joiden käsittääkseni pitäisi ymmärtää suomea, ja marssin liiketiloihin nauttimaan henkilökohtaisesta palvelusta.
Vaan kuinkas kävikään. Löysin etsimäni ystävällisen myyjän avustuksella, ja siirryimme kotoisasti rupatellen kassalle maksutapahtumaa hoitamaan. Myyjä ryhtyi tunkemaan ostosten mukaan kaulakorua ja ihovoidenäytteitä, jolloin ilmoitin, että kiitos en tarvitse kaupanpäällisiä. Hän hätääntyi, ja alkoi esitellä eri vaihtoehtoja – kävisikö tämä, tuo tai nuo… Artikuloin entistä selkeämmin, ja kieltäydyin vastaanottamasta mitään muuta kuin valitsemani tuotteet. Siitähän soppa syntyi!
Paikalle porhalsi takahuoneesta itse myymälävastaava, joka tivasi myyjältä, mikä mahtoi olla ongelma. Selitin, että minkäänlaista probleemia ei ole, kunhan vain saan maksaa valitsemani tuotteet, eikä minua pakoteta vastaanottamaan mitään muuta. Hirveän väännön jälkeen lopulta työnnyin ovesta ulos, mutta taistelun hävinneenä. Pääsin poistumaan vasta tonttukuvioinen muki kassissani…
Tapahtuneesta ahdistuneena etsin tarvitsemani ihonhoitotuotteet nykyään muualta – paikasta, jossa voin poimia ne itse hyllystä ja maksaa kassalla vaikka sanaakaan sanomatta, jos niin haluan.
Olenko omituinen? En suinkaan väitä vastustavani kaikkea ilmaista/ekstraa, mutta haluan itse päättää, mitä mukaani tungetaan.
Liisa Seppälä
