Helppo elämäMaanantai 9.8.2010 - Kari Uoti Kun ihminen menettää intonsa ja motivaationsa, hänestä tulee maho, ikävystynyt, turhautunut, tyytymätön. Into ja motivaatio ei mene yksin epäonnistumisten, vaan myös onnistumisten kautta. Siis tuho tulee, onnistut tai epäonnistut. Kuolema ei ohita ketään. Suomalainen yhteiskunta ei jätä ketään. Kaverista huolehtiminen on mennyt niin pitkälle, että nyt jo sukupolvet osaavat jättäytyä toisten hoitoon. Motivaatio menee, kun oikeasti ei tarvitse yrittää, leipä ja katto pään päälle tulee ilmankin. Helppo elämä tappaa onnistuneet ja menestyneet samalla tavalla. Kun nälkä häviää, ihminen lakkaa toimimasta. Entinen menestyjä ja onnistuja kurtistuu surkimukseksi, jota aikaisemmin halveksi. Maat ja mannut eivät takaa hyvää elämää, se tulee pienestä pakosta onnistua ja saavuttaa, yrittää. Surullisinta on onnistujien ja luovuttaneiden välissä, niillä, jotka yrittävät ja eivät onnistu, jotka tekevät kaikkensa saadakseen itselleen turvallisen olon, mökin ja hiukan rahaa tilille. Nämä ihmiset pitävät kaiken pyörimässä saamatta muuta kuin ikuisen epävarmuuden ja huonommuuden. Kadehtimalla onnistujia, ymmärtämättä menestymisen tragediaa ja vihaamalla loisia, joita systeemi kannattaa, vaikka he kuinka yrittäisivät tuhota itsensä. Kummallinen maailma, kuuma ja lämmin kesä kääntyy tuskaisiksi, nukkumattomiksi öiksi, kun markkinatalous ei kykene vastaamaan kylmälaitteiden kysyntään. Aurinko polttaa ihon rikki ja viina silpoo ihmisiä kaduilla ja kotona. Suomalainen ei ole valmis liikaan lämpöön. Rauha, hidastaminen, hidastuminen. Oleelliseen keskittyminen, yrittäminen, itsensä likoon laittaminen tekee hyvää, kenelle tahansa. Kari Uoti |
Avainsanat: Kari Uoti, lamaantuminen, menestyminen, yrittäminen, motivaatio, sosiaalituet, kannusteet |
|
10.8.2010 9.56
Petri Niskanen
Hivenen negatiivista lähestymistapaa havaittavissa. |
10.8.2010 10.21
Hevimies
Elämä ei ole pelkkää suorittamista, ei kaikki kaipaa autoa,kesämökkiä,omaa kämppää jne.. |
10.8.2010 17.40
Jarmo Suomi
Yleissilmäys tälle sivustolle on traagista katseltavaa, kaikkialla kun alleviivataan suorittamista, yrittämistä, yhä uudelleen ja uudelleen, rohkenen puhua jo pakkomielteisyydestä. Kyseessä on samanlainen fanaattisuus kuin joillakin uskoon tulleilla joiden maailma täyttyy tästä autuudesta ja sitä on julistettava ja toistettava itsepintaisesti, toistossahan voima asuu. |
10.8.2010 18.01
AP
Itse en ole ollenkaan samaa mieltä, että tällä olisi yksipuolisia kirjoituksia. Täällä on ollut hyvin paljon jopa filosofista ajattelua kirjoituksissa, ei suinkaan kommenteissa. Ihan ihmeteltävissä määrin tämän nimiseksi sivustoksi. |
10.8.2010 18.03
Tapio
Nopeammin, korkeammalle, enemmän, mitä pahaa siinä on jos sitä haluaa? |
10.8.2010 21.35
me ollaan kaikki voittajia ja häviäjiä jossain asiassa
Kysehän ei ole rahasta tai jostain tietystä vaan siitä missä nyt kukin on luovuittanut tai onnistunut. Ihan me kaikki. |
11.8.2010 17.05
Tarja H.
Ajatus hitaammasta elämästä on kyllä hieno, mutta kuten joku kirjoitti maakuntalehdessä, se ei työtöntä tai muutoin heikosti toimeentulevaa paljoa lämmitä. Eikä varmaan myöskään työssäkäyvää perheenäitiä, jolle tunteja on vuorokaudessa aina liian vähän. Eikö tärkeintä olisi, että jokainen voisi olla tyytyväinen itseensä ja saavutuksiinsa edes joskus, omalla tasollaan ja tavallaan, hittasti tai nopeasti? |
11.8.2010 18.07
Köyhä
Niin, jos on rahaa ja saa myös toimeentulon esim. huollettavilleen saa haluamansa tai ainakin sellaisen elintason kuin haluaa ja asiat vaatii, ilman kiireitä. Köyhälle kaikki on kallista. Myös aika. |
16.8.2010 23.30
Pete
Ei tuossa paljoa logiikkaa ollut Uotilla. Nälkä pitäisi olla, muuten katoaa tulevaisuus, mutta menestyneet ovat traagisia, luuserit loisia, väliinputoajat kaikista onnettomimpia. Mihin ryhmään Uoti itsensä mahtaa laskea, ja miten sieltä kammeta pois, ja miksi, kun hyvä ei ole missään ryhmässä. Tuossa tekstissä on lähinnä se viesti, että vedä kuula kalloosi, kun ei umpikujasta kuitenkaan ole tietä pois. |
17.8.2010 10.19
???
Ilmeisesti kaikki ei ymmärrä sarkasmia? |
18.8.2010 15.20
Näin jo Irwinkin totesi ( Vexi salmen sanotus? )
Ohimarssia elämä on vaan ja toisessa laulussa se tais mennä, että kusessa ollaan ja niin päin pois |
Easy living......