Nokia vaihtaa johtajaa. Jorma Ollila on shoppailemassa uutta pomoa Nokialle. Ehdokkaat eivät halua muuttaa Suomeen. Miksi johtajan pitäisi asua Suomessa, koska yhtiö on mitä kansainvälisin ja sen liiketoiminta on kaikkialla muualla paitsi Suomessa? Yhtiön kannalta olisi tärkeämpää saada paras mahdollinen johtaja kuin johtaja, joka suostuu asumaan Suomessa.

Nokian edellinen katastrofi sijoittuu toimitusjohtaja Kaarlo "Kalle" Isokallion aikaan 1990-luvun alkuun. Kalle kinasi Simo Vuorilehdon kanssa ja sai potkut ja eläkkeen hiukan yli nelikymppisenä. Tunnen Kallen aika hyvin, koska potkujen jälkeen palkkasin hänet erilaisiin projektihommiin, joista näkyvin oli Finvestin omistaminen.

Isokallio on joviaali seuramies, joka viehättää kaikkia vasemmalla ja oikealla, mutta joka ei oikein itse keksi mitään ellei keksimisenä pidä veijariromaaneja, joita hän suoltaa mökistään. Kallelta puuttuu särmä, hän ei sovi suurten asioitten ratkaisijaksi, minkä vuoksi hän sai myös mennä. Tilalle tuli Ollila, jonka jälkeen ruoriin astui Kallasvuo.

Törmäsin Kallasvuohon tohtoripromootiopäivällisillä. Hänet promovoitiin kunniatohtoriksi. Kallasvuo osoittautui hämmentävän tavalliseksi kundiksi, ei mitään säkenöintiä, jonka kuvittelisi liittyvän yhden maailman suurimman yhtiön pomoon. Tavallinen kaveri, jolla on pehmeä kädenpuristus ja joka kulkee hiukan varjoissa. Voisin kuvitella, että nuorempana hän ei ollut ensimmäisenä hakemassa ketään tanssiin.

Miten meillä valikoituu suuriksi pomoiksi miehiä, joita ei erota massasta muuta kuin käyntikortti. Johtamiseen ja johtajaan liittyy jotakin päätä pidempää, auktoriteettia, joka näkyy heti kun ihmisen tapaa. Kallen ja Kallasvuon tapauksessa tällaista ei havaitse. Toivottavasti seuraavassa pomossa sitä on, jotta omenayhtiö ei syö meidän Nokiaa.

Kari Uoti
Oikeustieteen tohtori, MBA
Lue lisää Kari Uotin kirjoituksia osoitteessa www.kariuoticonsulting.fi