Yrittäjähenki on hyvinvoinnin perustaTorstai 26.8.2010 klo 13.10 - Sampo Terho Nostamme muutamia aikaisemmin sivustollamme julkaistuja kirjoituksia uudelleen kommentoitaviksi niiden ajankohtaisen teeman takia. Osallistu keskusteluun ja ota kantaa! Kansakunnan suurin resurssi on kansanhenki. Siis kansan jakamat ihanteet, moraalikäsitykset, ajattelutavat ja niin edelleen. Tämä henkinen resurssi määrää miten kaikki muutkin resurssit lopulta hyödynnetään. Jos kansa on hengeltään työtä vieroksuvaa tai korruptioon taipuvaista, ei luonnonvarojen tai muiden olosuhteiden suosiollisuuskaan riitä luomaan hyvinvointia. Maailma on täynnä esimerkkejä tästä. Jos taas kansanhenki on uuttera, ja ihmiset malttavat tehdä pitkäjänteistä työtä ja maksaa rehellisesti veronsa yhteiseen hyvään, ei edes luonnonresurssien niukkuus pysty nujertamaan hyvinvoinnin syntyä. Tästä on vaikeista olosuhteista ponnistanut Suomemme yksi parhaita esimerkkejä. Hyvinvointi ei vain valitettavasti synny hetkessä, vaan sen tekeminen voi kestää sukupolvien ajan. Myös yrittäjän suurin resurssi on henkinen, yrittäjähenki. Ilman sitä kaikki muu valuu hukkaan. On oltava rohkeutta ja peräänantamattomuutta aloittaa usein täysin tyhjästä. On oltava pitkäjänteinen ja uskottava asiaansa myös vastoinkäymisissä. On uskallettava ottaa hallittuja riskejä mutta silti säilytettävä maltti ja vältettävä uhkarohkeutta. Liian suuri ahneus johtaa usein hätiköintiin ja haaskaukseen. Pelkkä polttava halu menestyä ei tuo menestystä. Usein suurimmat menestystarinat syntyvät siitä, että ihminen haluaa sydämestään tehdä jotain palkkioista riippumatta. Alkuun tekemisen on oltava melkein pyyteetöntä, mutta menestys seuraa jos tekee asiaansa tarpeeksi hyvin. Kuulostaako idealistiselta, jopa lapselliselta? Se ei ole sitä. Nykyinen lama on oivallinen esimerkki siitä, kuinka nämä perustotuudet pääsivät suuryrityksiltä ja pankkilaitoksilta unohtumaan melkeinpä maailmanlaajuisesti. Saatiin hyviä voittoja, mutta haluttiin enemmän. Haluttiin nopeammin. Haluttiin vähemmällä. Lopulta oltiin tuhon partaalla, ja vain valtiovalta on monessa maassa pystynyt pelastamaan vaikeuksiin ajautuneet pankit ja suuryritykset. Aito yrittäjähenki on jotain idealistista ja kaunista. Sitä ei saa sotkea pelkkään ahneuteen eikä sitä saa alkaa taantumankaan aikana väheksyä, vaikka moni yrittäjä varmasti joutuu koville. Yrittäjähenki on luova voima, ilman sitä ei olisi juuri mitään. Mitä enemmän kansanhengessä on yrittäjähenkeä, sen parempi. Yrittämiseen kansakunnan hyvinvointi perustuu - siis ahkeraan tekemiseen, ei ilmaiseksi jakamiseen. Sampo Terho |
Avainsanat: Sampo Terho, yrittäjähenki, hyvinvointi, kansanhenki, resurssi, rohkeus, uhkarohkeus, ahneus, ahkeruus, menestys, halu menestyä |
|
3.2.2009 15.50
Jermu
Talvisodan henkeä ei kaikilta löydy nykyään |
9.2.2009 16.10
Miten lie ?
Niin, ongelma tuntuu olevan siinä, että yrittäjähenkeä, eli mm. mitä enemmän sitoutuu töitä ja tulosta tekemään, ei sallitakaan kaikilta. |
9.2.2009 21.38
Vaan töissä täällä
Yrittäjähenki ei ole mielestäni sitä, että sitoutuu pelkästään tekemään töitä ja tulosta, vaan myös mukautumaan tilanteisiin ja toimimaan siten, mikä on kokonaisuuden, ei pelkästään ja ainoastaan aina itsen kannalta juuri nyt parasta. |
9.2.2009 21.41
Tuntematon
Tässäpä se onkin. |
9.2.2009 22.33
Vaan töissä täällä
Toinen puoli ? Miksi on toinen puoli ? |
10.2.2009 8.20
Tuntematon
Siinäpä se pointti juuri onkin. |
10.2.2009 16.02
Tunnettu
"Syntyneet osiinsa " ? - Ei varmastikaan näin vaan ovat pakon edessä joutuneet tyymään osiinsa, lienee se monen kohdalla arkisin tilanne. Pelkkä haluaminen kun ei aina riitä, pitää olla myös resurssit - laajassa mielessä. |
10.2.2009 16.38
Ahti Pontinen
Juuri kukaan ei ole pakon edessä joutunut tyytymään osaansa länsimaissa. Kyllä se on niin, että hän on ítse halunnut tyytyä / jähmettynyt osaansa. Lähes kaikilla on resursseja nousta. Näin on suuremmaksi osaksi. |
10.2.2009 22.16
Niinkö ?
Tekikö esim. IT-alalle kouluttautunut insinööri väärän valinnan alkaessan vuosien koulutusputken 90-luvun nousussa, kun vuosituhannenvaihteen alkupuolella työvoimapula-ala kääntyi työttömyyteen ? |
11.2.2009 9.36
Teemu Piirainen
Yrittäjähenki muodostuu monesta osasta ja yksi niistä on riskinotto. Kun lauantaipäivänä käyt tekemässä lottokupongin, niin tämäkin on jossain mielessä riskinottoa ja riskin suuruus riippuu montako riviä teet. Mutta tämä ei silti tee lottokupongin raapustajasta yrittäjää. |
11.2.2009 10.41
Ahti Pontinen
Nimerkille niinkö: |
11.2.2009 18.07
Niinkö ?
"Kun kerran olet sitä mieltä, että kaikki on onnesta kiinni, toivoisin tutustuvan vaikka Juhani Töytärin ja Jari Sarasvuon kirjallisuuteeen. Sekä lukuisiin sellaisiin tositarinoihin, jossa jopa ilman koulutusta on noustu alimmasta "yhteiskuntaluokasta". Eikä aina ole kyse edes rahasta." |
11.2.2009 18.25
Ahti Pontinen
Niinkö ? Nimimerkille. |
11.2.2009 18.29
Jesper
Arvoisa; Niinkö? |
11.2.2009 18.37
P
Tottakai on asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, mutta mikä se tietty raja sitten on ? Joku uskoo Jumalaan joku toiseen Jumalaan, joku karman lakiin.... |
12.2.2009 11.56
Näinkin
Ei ole niin, että joillakin ihmisillä on tahdonvoimaa |
12.2.2009 11.59
TheMe
"Maailma ei ole niin yksinkertainen, että kovat työ, asenne ja osaaminen tai kaikki nämä yhdessä palkitaan. |
12.2.2009 13.35
Ahti Pontinen
The Me: tuo on negatiivista ajattelua. |
16.2.2009 16.26
Asennetta
Jotkut luulee, että asenne on vihaa tai iloa tai naamanilmeitä. Ei se niin mene. Asenne on enemmän tekoja kuin tunteen ilmaisua. |
3.3.2009 20.43
Ansionsa mukaan
Yrittäminen on luonnollisin tapa tehdä työtä. Siinä jokainen saa juuri ansioidensa mukaisesti. Yrittäminen panee oikeasti yrittämään, koska joukkovoimana ei ole työtoverit, vaan markkinat ja ennen kaikkea oma itse,eikä turvaverkkoja ole. |
4.3.2009 1.48
birdie
No jaa, on se aika hankala näin työttömänä alkaa yrittäjäksi kun on varaton ja alle kymppi rahaa taskussa...Sitä miettii lähinnä kuinka saa taas vuokran maksettua.. Ja net ja puh. laskut, jotta vois taas hakea töitä ja soittaa sinne miljoonanteen paikkaan taas tänäkin vuonna vailla mitään tulosta. Että sais tän ihan perus-peruselonkin toimimaan vois alkaa ehkä kehitelläkkin jotain yritysajatuksia.. |
13.3.2009 19.15
Neiti Nortti
Kyllä se vaan mielestäni on siten että se on se asenne mikä ratkaisee. Yrittäjät tarvitsevat oikean asenteen omaavia työntekijöitä ja viime kädessä ne ovat ne henkilöt jotka yrityksessä työskentelevät, jotka tekevät sen mitä yritys on.Ja tottakai se luonnekin vaikuttaa alanvalintaan, ei kai meistä kaikista ole tarkoituskaan tulla mitään myyntitykkejä ja suhteiden luojia. Eihän tästä maailmasta mitään silloi tulisi jos me kaikki vaan toisillemme möisimme. Tarvitaan myös niitä tekijöitä kaikille muillekin aloille. Silloin kun se tekijä etsii sitä työtä, avointa työpaikkaa,yhtä vaikkapa muun sadan joukossa, silloin sitä asennetta tarvitaan. Pitää uskoa itseensä ja osaamiseensa, jaksaa heitellä niitä verkkoja vesille vaikka pitkään aikaan ei ykskään olis heilehtanut. Raivata sitä ryteikkoä, vaikka valoa ei vielä pilkistäiskää. Tahtotilaa, että haluan tän työn. Kun vaan jaksat ja uskot, ja sinulla on se tahto, jossain kohtaan se vonkale sinne verkkoon uiskentelee. Se on sitä asennetta .Ei meidän kaikkien tarvitse yrittäjiksi ryhtyä, on olemassa hienoja yrityksiä jotka tarvitsevat tosi tekijöitä Kokeile vaikka sitä verkkojen viritystä. Niitä saattaa joutua vaikkapa satakin laskemaan, ennen kuin onnistaa. Mutta älä anna periksi Oikeesti se on se asenne mikä ratkaisee, ja onhan positiivisella asenteella varustetun ihmisen helpompi ja onnellisempi elää, suoriutua siitä arkipäivästa ja sunnuntaistakin, saada siitä enemmän irti iloa ja hyvää mieltä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan se tuottaa sitä hyvää oloa myös ympärillemme. |
4.6.2009 13.59
Kyllä näin on
Näin on. Jos halu ja asenne ei ole kohdallaan ammattitaidolla ei ole paljon merkitystä. Tietysti ammattitaito täytyy olla. Ei ainakaan asiantuntija ammattissa voi ilman ammattitoa olla. Esimerkiksi lääkäri tai johtaja tai vaikka putkimies. |
4.6.2009 21.53
Oikea asenne käsitetään monesti väärin
Täytyy löytää oikea asenne oikeaan hommaan."Asenne ei merkitse kaikkea. Joskus "Mä olen kyllä ehdottomasti paras tähän hommaan" -asenne on negatiivinen juttu. Voi myös yrittää "liikaa", ja se näkyy. " |
5.6.2009 12.38
Hyväksikäytetty
Valitettavasti liikkeellä on myös liikaa yrittäjiä, joilla on palava yrittämisen halu, mutta joita selvästi riivaa ahneus ja halu kääräistä nopeasti rahaa välittämättä sen paremmin moraalista kuin lakipykälistäkään. |
22.8.2009 21.47
Kaikki ovat suurinpiirtein yhtä rehellisiä
Yritykset perustetaan siksi, että ne toisivat ansiot perustajilleen,omistajiklle ja johdolle. Esimerkiksi osakeyhtiön tehtävänä on tuottaa omistajilleen voittoa, ellei yhtiöjärjestyksessä erikseen muuta mainita. Tietysti näinhän me kaikki yleisesti ottaen haluamme, saada voittoa, jos se on mahdollista työpanoksestamme tai myydessämme taloamme tms. Nämä tietysti tulee toteuttaa lakien ja hyvän tavan mukaisesti. Osa aina tekee toisin. Niin yriyksen omistajissa, johdossa kuin yhtälailla työntekijöissäkin. Tietysti tilaisuus tekee varkan sanotaan. Aina kun on isommista rahoista kyse, niin lissäntyy epärehellisyys ja ihan oma moraali. |
22.8.2009 23.04
Pekka
Artikkelissa puhutaan pitkäaikaisesta uurastamisesta tavoitteen hyväksi. Pelkään, että ajaudumme suhteellisen nopeasti tilanteeseen, ettei kukaan halua odottaa hedelmien kypsymistä, mikä on perinteisen yrittäjyyden kantava voima. Jo nyt on nähtävissä, että maa tarvitsisi lisää yrittäjiä/työllistäjiä. Meneekö meillä liian hyvin. Hengissä pysyy vaikkei tee mitään työtä. |
23.8.2009 11.46
AP
Hieno oivallus Pekka! |
23.9.2009 15.00
Missä vika?
Yrityksen innovoijien ja sitä kautta työpaikkojen tekemisen tekijät ovat Suomalaisessa kulttuurissa edelleen aliarvostettuja. Liian moni ajattelee negattivisesti yrittämisen riskeistä ja toisaalta jois joku sittten menestyy asenne sitä kohtaan on, että jotain vilunkia on tehty. Tässä on ristiriita. Onkohan syynä koulukasvatus ja varhaiselämän vanhemmilta aadut opit vai onko tämä vain nykyisesten aikuisien ihmisten asennetta. Nuoremmat suhtautuvat positiivisemmin. Negatiisuutta on siitä huolimatta, että asiaa pidetään tärkeänä ja välttämätömänä. Onko väärää tietoa ja luuloja, vai kenties ne negatiisisesti asennoituvat ja kaiken epäilijät aina eniten äänessä ja myönteisesti suhtautuvat toimivat niin kuin kansansanonta opettaa: Kell onni on se onnen kätkeköön. |
30.12.2009 18.14
Nimerkki Rocky
Ei asiassa ole mitään mystiikkaa. Myönteisesti asennoituvat ja muutoksia elämän perusasioina pitävät onnistuvat parhaiten. Luuserit syyttävät muista ja olosuhteita. Elämässä saa turpiinsa jokainen, iskúja täytyy kestää. |
29.4.2010 20.39
Nimimerkki Ahmed
Usein suurimmat menestystarinat syntyvät siitä, että ihminen haluaa sydämestään tehdä jotain palkkioista riippumatta. |
Juuri näin. Samaa asiaa eri sanoin käsitttelen pääkirjoituksessani:Jokaiselle sisäinen yrittäjyys-asenne ja toiminta, joka julkaistaan kohta myös tässä nettipalvelussa osassa päätoimittajalta.
Pauli Vuorio