Finnairista syntyi julkinen sota, kun yhtiön johtajan Mika Vehviläisen epämääräinen asuntokauppa paljastui, antaen mielikuvan korruptoituneesta hyväveli-verkostosta, jossa herrat suhmuroivat etuja toisilleen. Asia vietiin poliisitutkintaan.

Finnairista syntyi julkinen sota, kun yhtiön johtajan Mika Vehviläisen epämääräinen asuntokauppa paljastui, antaen mielikuvan korruptoituneesta hyväveli-verkostosta, jossa herrat suhmuroivat etuja toisilleen. Asia vietiin poliisitutkintaan.

Vielä suurempi hulabaloo nousi Finnairin johtajille 2009 myönnetyistä parin miljoonan bonuksista, joita heille oli maksettu sitouttamisrahana, ei edes tulospalkkiona. (Tulospalkkion maksaminen olisikin ollut vaikeaa, koska Finnair on tehnyt tappiota neljä vuotta.) Omistajapolitiikasta vastaava ministeri Heidi Hautala suuttui salailusta ja teki hallituksessa liki täysremontin. Kansa mutisi tyytyväisenä: suhmuraherrat saivat kerrankin ansionsa mukaan.

Johtajien palkitsemisessa mennään todellakin usein yli äyräiden. Vaikka tulospalkkiot ovat sinänsä perusteltu tapa motivoida henkilöstöä, voidaan rahaa jakaa ällistyttävän leväperäisesti. Finnairin sitoutusraha on siitä kärjistetyimpiä muotoja, mutta samaan sarjaan kuuluvat optio-ohjelmat. Ne tehdään yleensä taantuman pohjassa, ja optiosta saatavan hyödyn rajahinta määritellään yhtiön osakkeen senhetkisen markkinahinnan mukaan. Kun talous elpyy keskuspankin elvyttävän rahapolitiikan ansiosta, osakkeet lähtevät nousuun. Johto kuorii optiolla kerman suhdanteen huipulla tekemättä muuta kuin sen, mikä sen pitäisi tehdä jo peruspalkkansa puolesta.

Siitäkin huolimatta keskustelu Finnairista on jämähtänyt väärille laduille. Johdon palkkioita paljon suurempi asia on, että valtion pääomistama Finnair on tehnyt tappiota neljä vuotta, viime vuonna yli sata miljoonaa. Valtiollisten lentoyhtiöiden kaatajiksi ovat nousseet halpalentoyhtiöt, joiden äärimmäisen kustannustehokas toimintamalli on ollut menestys. Perinteiset yhtiöt eivät niille pärjää lyhyillä reiteillä, joita Euroopan reitit ovat.

Finnairin syömähampaita ovat Aasian reitit, mutta ne eivät kata ylikilpaillun Euroopan reittien tappioita. Finnair hakee Eurooppaan yhteistyökumppania, joka turvaisi Aasian reittien asiakasvirran. Se voisi pelastaa yhtiön, mutta toisinkin voi käydä. Ja ennen pitkää kilpailun kiristynee Aasiassakin. Lentämisestä on tulossa kautta maailman bulkkituotantoa, jossa voittajiksi selviytyvät kustannustehokkaimmat yhtiöt. Onko Finnairista siihen koskaan, kuka tietää.

Yrityksen omistamisessa ei ole mieltä, ellei yhtiö tee voittoa. Finnairin tappiot on katettava varsin pian omistajien pussista. Se on kallista lystiä etenkin vuodesta toiseen jatkuessaan. Jos Finnairin uusi strategia ei tuota tulosta, on siitä tulossa hulvaton rahareikä.  Siinä tapauksessa yhtiölle on tehtävä jotain radikaalia – mutta mitä?

Saneerataanko Finnair perin juurin? Suostuvatko työntekijät siihen? Myydään? Suostuvatko siihen omistajat - eli veronmaksajat ja heitä edustavat poliitikot? Jos kumpikaan vaihtoehto ei kelpaa, mitä jää jäljelle? Tappioiden subventoiminen maailman tappiin?

Tästä pitäisi keskustella, kuumeisesti. Asuntokaupat ja ansaitsemattomat bonukset ovat huomionarvoisia asioita, mutta Finnairin tulevaisuus on veronmaksajien kannalta aivan toisen mittakaavan kysymys. Nyt kompastellaan lillukanjuurissa.

Heikki Ikonen