Mikä on minun intohimoni ja miksi teen tätä?Keskiviikko 11.3.2015 - Anja Kadziolka Kesätauko teki hyvää varmasti monelle yrittäjälle, mutta moni meistä puhkuu jo innosta päästä takaisin töihin. Elokuu tarjoaa mahtavan tilaisuuden aloittaa alusta, tarkentaa strategiaa ja innostua uusista ideoista. Itselläni oli loman aikana lasten seikkailujen lomassa pieniä hetkiä aikaa ajatella. Lentokoneessa suunnittelin live-kurssin sisällön ja junamatkalla kirjasin tavoitteita sekä priorisoin tehtäviä elokuulle. Kun mieli rentoutuu, tulvii sinne uusia ideoita ja ajatuksia, jotka on pakko kirjata ylös, lomallakin. Ennen lomia sain valmiiksi ePlannerin, jossa mietitään intohimoa ja unelmia sekä niiden toteuttamista. Mikä saa sinut eloon? Tai jopa syttymään tuleen? Tiedätkö tunteen? Olisiko se sinun intohimosi? Entä minun? Moni kyseli minulta kevään aikana, mikä oikein on se "minun juttuni". Mitä muuta teen kuin kirjoitan blogia? Nyt ajattelin kertoa sen teillekin. Ensin hieman taustaa. Mitä kaikkea on tapahtunut?Noin vuosi sitten vein Mamaonbis-liiketoimintasuunnitelman rahoittajalle ja aloitin Plannerin suunnittelun. Sivuston perustin lokakuussa, noin kymmenen kuukautta sitten. Vain kymmenen kuukautta! Vajaan vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olen rakentanut Mamaonbis-yhteisöä ja omaa verkostoani, saanut paljon yhteistyöehdotuksia ja oppinut paljon monesta asiasta, mutta erityisesti digitaalisesta markkinoinnista ja ajanhallinnasta, tavoitteiden ja intohimon tärkeydestä. Olen tutustunut moniin yrittäjä-äiteihin ja kuullut monta tarinaa, joista jokaiseen pystyn helposti samaistumaan. Yrittäjä-äidin arkea voi täysin ymmärtää vain toinen yrittäjä-äiti. Tai miksei myös yrittäjä-isä? Where’s the catch, miksi teen tätä?Mamaonbis on yhdistelmä yhteisöllistä toimintaa ja bisnestä, kuten ehkä olet jo huomannut. Järjestän tapaamisia ja verkostoitumismahdollisuuksia sekä tuotan (nojaten palautteeseen, jota näet artikkelin lopussa) hyödyllistä tietoa yrittäjä-äitien arkeen. Mamaonbis on yhdistelmä niitä asioita, joita pidän tärkeänä, ja jotka motivoivat minua itseäni. Ja tietysti yhteisö tarjoaa vertaistukea meille kaikille. Kerron hieman taustaa. Muutama vuosi sitten olin aktiivisesti mukana monessa yhdistyksessä, sillä halusin löytää keinon, miten äitien elämästä voisi jollain tavalla tehdä helpompaa: paikallisesti, kunnan ja valtakunnan tasolla. Halusin parantaa maailmaa. Nyt tiedän, että vaikka vapaaehtoistyö on arvokasta ja antoisaa, minulle se ei ole taloudellisesti mahdollista. Mielestäni 1 + 1 on enemmän kuin kaksi. Nyt haluan työni ohessa auttaa yrittäjiä toteuttamaan unelmaansa. Verkostojen rakentaminen, markkinointi ja ajanhallinta, tavoitteellisuus, ovat kaikki menestyksen osatekijöitä. Yksin en halua itse jäädä, enkä usko että moni muukaan haluaa. Uskon, että yhdessä olemme enemmän ja että jo kahden yhteistyö tuo enemmän kuin sen, kuin mitä yksin tehdyn työn tuplaaminen toisi. Toisin sanoen siis, mielestäni 1 + 1 on enemmän kuin kaksi. Viime syksystä lähtien olen tehnyt enimmäkseen kehitystyötä Mamaonbis-yhteisön ja tuotteiden eteen, mutta olen tehnyt myös töitä yritykseni Vapaa Markkinointi Oy:n puolella. Olen tuottanut sisältöä asiakkaideni markkinointiin ja konsultoinut yrittäjiä heidän verkkostrategioistaan. Mamaonbis-sivustolta saan tuloa myymällä kehittämiäni digituotteita, kuten ePlanneria ja Digitaalisen markkinoinnin verkkokurssia ja puhelinkonsultointia. Missä on minun intohimoni?Olen huomannut, että mikään ei ole mahtavampaa kuin se, että saa toisen yrittäjän innostumaan verkkomarkkinoinnista. Kun asiakas näkee, miten verkossa voi onnistua, on innostus ja motivaatio lähteä toteuttamaan markkinointiaan ihan toisella tasolla. Konsultointien ja koulutuksen jälkeen olen ollut aivan tulessa. "Minun juttuni", intohimoni, on siis digimarkkinoinnin strateginen konsultointi ja koulutus, niin verkossa kuin "livenä". Mitä sitten tarkalleen ottaen koulutan?Näkemykseni verkkomarkkinoinnista on se, että sen täytyy olla sopiva yhdistelmä sisältömarkkinointia, hakukoneoptimointia ja markkinointia sosiaalisessa mediassa. Näiden avulla asiakkaat saadaan yrityksen kotisivuille, jossa taas tärkeintä on sähköpostiosoitteiden kerääminen. Mistä tahansa yrityksestä voi luoda runsaasti sisältöä verkkoon, kunhan strategia on kohdallaan. Tärkeää on myös se, että sisältöä pystytään itse toteuttamaan. Mistä tahansa yrityksestä voi luoda runsaasti sisältöä verkkoon, kunhan strategia on kohdallaan. Mamaonbis-yhteisö rohkaisee ja innostaa – kumpaankin suuntaan!Tulevaisuutta ei voi tietää, eikä kaikkeen voi varautua. Tärkeintä on pysyä itse vahvana, niin henkisesti kuin taloudellisesti. Yrittäminen on kokonaisvaltaista, eikä liity vain paperityöhön, vaan myös ajanhallintaan, itsensä kehittämiseen, rajojen koetteluun, rohkeuteen, itsepäisyyteen ja luovuuteen. Haluan kannustaa ja innostaa yrittäjiä löytämään intohimonsa ja tavoittelemaan unelmiaan sekä löytää keinoja, miten se on mahdollista! Kevään lukijakyselyssä saamani palautteen mukaan, olenkin näissä ainakin osittain onnistunut. Kevään lukijakyselyssä sain blogille (asteikolla 1-5) arvosanan 4,2. Kiitos teille, jotka palautetta annoitte, rohkaisette ja innostatte minua takaisin! Mahtavaa, menestyksekästä ja innostavaa syyskauden alkua. Tästä tämä taas alkaa! Lukijakysely kevät 2014 "Mitä hyötyä Mamaonbis-blogista on ollut sinulle?" "Hyviä aiheita. Lämmin tunnelma. Kannustavaa. You can do it! Voitamme ja rämmimme yhdessä". "Olen saanut hyviä vinkkejä ja ajatusten herättäjiä teksteistä. Sinulla paketti loistavasti koossa: ammattimainen ja kiinnostava kokonaisuus ja ihana energia, lämmin ja eteenpäinvievä". "Into yrittämiseen ja oman yritysidean löytämiseen ja sen kehittämiseen on entisestään kasvanut"! "Se on pitänyt yllä motivaatiota silloin kun jostain syystä on itsellä ollut 'matalapainetta'". "Olen saanut paljon tietoa markkinoinnista ja yrittämisestä ja löytänyt Mamonbis-yhteisön"! "Se on innoittanut arkea ja olen huomannut, että muutkin painivat samojen ajatusten ja ongelmien kanssa. En siis olekaan yksin"! "Olen saanut intoa ja uskoa oman yrityksen perustamiseen. Lisäksi käytännön neuvoja ja vinkkejä konkreettisiin toimenpiteisiin. Tieto muista samassa tilanteessa (yrityksen suunnittelu ja aloittaminen) olevista ihmisistä tuo tiettyä turvallisuuden tuntua kun tietää että on ihmisiä/verkostoja joista saa tukea". "Se on antanut inspiraatiota ja uskoa omiin unelmiin". "Se on inspiroiva. Haluan koko ajan oppia uutta ja olen löytänyt bogistasi jo monta mielenkiintoista kirjoitusta". "Olen saanut paljon inspiraatiota sekä konkreettista tietoa". Anja Kadziolka |
Avainsanat: Anja Kadziolka, yrittäminen, yritys, yrittäjä, loma |