Tässä 8 -osaisessa sarjassa käymme läpi eri toimintatapoja mitä jokaisen myyjän pitäisi miettiä. Aiheisiin kuuluu mm. Asenne, kuuntelutaito sekä vuorovaikutus, sekä paljon muuta.
Se, että myyjäksi synnytään on mytologia. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Parhaimmatkin myyjät tarvitsevat päivittäistä sparrausta ja koulutusta. Tietenkin erityisesti myyntityön alku ja siinä kehittyminen on toisille helpompaa kuin toisille. Oikeasti ei kuitenkaan ole olemassa ihmistä, joka olisi syntynyt myyjäksi – tai sitten voisi sanoa, että kaikki ovat syntyneet myyjiksi. Myyntityö on taitolaji, jossa kokonaisuus ratkaisee ja jossa elämänkokemus ja ihmisten kanssakäymisen historia on eduksi. Suoraviivaisemmassa myyntityössä erityisesti kyky innostaa toista ihmistä nousee arvoonsa. Kaikki tämä on opittavissa.

Yksi asia on erittäin ratkaiseva: uskotko siihen, että sinusta voisi tulla myyjä.
Jos uskot, että et ole myyjä, eikä sinusta ikinä voi tulla myyjää, koska se on synnynnäistä ja sinulla ei tätä synnynnäistä kykyä ole tai jos uskot, että myynti ei ole sinun juttusi – olet varmasti oikeassa. Jos taas uskot, että vaikka sinulla ei olekaan mitään myyntikykyjä, pystyt kehittämään ne itsellesi – olet yhtä lailla oikeassa.
Mitä mieltä olet?
Tästä pääset katsomaan trailerin ja kaikki 8 jaksoa kerralla.