Blogin arkisto

Nettikoulutuksella on etunsa ja rajoitteensa

Suomen yhtä suurinta yritystapahtumaa Nordic Business Forumia pystyi jo vuonna 2014 vuonna seuraamaan internetin kautta streamilta. Hinta oli sitä kautta tapahtumaa seuraaville huomattavasti halvempi. Mielenkiintoinen askel kuului laajaan kehitystrendiin, joka mullistaa koulutusta lähivuosina etenkin korkean asteen opetuksessa.

Opetustilanne ei ole juuri muuttunut tuhansien vuosien aikana. Kaikkein parhaalla tavalla palvellaan silloin kun osallistujilla on käytössä kaikki mahdolliset tavat oppia, eli kuuntelemalla, katsomalla, osallistumalla.

Internet mahdollistaa tänä päivänä suurten massojen osallistumisen aiemmin yleisömääriltään tarkkaan rajatuille kursseille. Suosittujen yliopistojen suurimmat virtuaaliset kurssit keräävät jo miljoonia opiskelijoita. Se tekee tähän asti äärimmäisen paikallisesta toimialasta globaalin.

Tavat esittää asia ovat jalostuneet valtavasti kymmenessä vuodessa ja moni kokenut koulutuksia, jotka on toteutettu vähintään yhtä hyvin ja jopa paremmin kuin se olisi tapahtunut live tilanteessa.

Suurin syy näihin on kuitenkin monesti esiintyjän/ kouluttajan itsensä luovuudessa ja esiintymistaidoissa, miten esittää asia oikealla tavalla etäratkaisuissa.

Luentojen seuraaminen streamilta ei eroa paikan päällä napottamisesta aina kuin korkeintaan tunnelmaltaan. Koulutuksen järjestäjälle se tarjoaa mahdollisuuden rajattomaan kasvuun kohtuullisin kustannuksin. Toki kilpailukin kiristyy, kun riittävän monet kouluttajat ovat ottaneet etäratkaisut käyttöön.

Teknologia tasa-arvoistaa koulutusta, mutta rajansa sillä on. Koulutuksen keskeisiä etuja ja myös tavoitteita on suhteiden luominen. Se koskee niin laajamittaista opiskelua kuin yksittäisiä koulutustilaisuuksia. Sosiaaliset verkostot ovat työmarkkinoilla ja taloudessa yhtä tärkeitä kuin itse opinnot.

Streamin kautta ei ihan samalla tavalla yleensä verkostoiduta, eikä se mahdollista läheskään aina työpajatyyppistä ryhmätyöskentelyä. Se ei myöskään tarjoa kokemusta henkilökohtaisesta kontaktista, joka höystää kiinnostusta nimekkäisiin luennoitsijoihin.

Stream ratkaisu on kuitenkin vain yksi mahdollinen malli tänä päivänä toteuttaa etäkoulutusta.

Merkittävimpiä asioita on monesti alkujärjestelyt ja usein kustannuksetkin etäratkaisuihin. Joillekin voi tulla yllätyksenä, että ne ovat ainakin nollasta alettuna vaivalloisempaa kuin livetapahtumat järjestäminen, toisaalta ylivoimaisen kustannustehokkaita sen jälkeen mikäli volyymia saa aikaiseksi.